Tässä vaiheessa ei voi kuin nauraa itselleen. Oon ollut niin naiivi. Ennen punktiota stressasin, että saadaanko yhtää munasolua. Nyt kun soluja on saatu niin mietitään hedelmöittymistä, jakaantumista, lääkitystä ja niin vielä sitä, voidaanko alkioita edes siirtää nesteiden takia! 

En tajua miten ajattelin kaikesta googlailusta ja saamastani tiedoista huolimatta, että ne hedelmöittynneet siirretään, yksi tuoreena ja loput pakkasen kautta mikäli on tarvis. Kai sitä niin sokeasti vain toivoi uuteen hoitoon liittyen ”kerralla maaliin” – ajatusta. 

Sinänsä hauskaa miettiä, että joka kerta kun luomuyrityksen jälkeen on kahta viivaa tikkuun toivonut niin ei ole tajunnut, että mitä kaikkea oleellista on onkaan voinut puuttua. Ensimmäistä kiertopäivää vaan odottaa kauhulla, eikä tajua, että tää kierto oli jo alkujaan epäonnistunut. Ajoitus on ollut väärä, pco-oireita tietämättä ja mitä näitä nyt on. 

Klinikalla särähti tosi pahasti korvaan hoitajan sanat ”Sitten kun siirto tehdään, niin sinähän oot käytännössä niin ku raskaana.” Nii anteeks? Tottahan tuo periaatteessa on. Olen juurikin siinä ”luomu” tilassa, kun oviksen toivossa (tai känni-illan päätteeksi) ollaan harrastettu seksiä, eikä vielä osata toivoa (pelätä) mitään. Ainoa vaan, että me pistettiin tähän kaikki peliin ja me tiedetään tarkalleen missä vaiheessa mun kroppa on nyt. Jännää tämä lapsettomuus.