Pidin perjantaina puheen Turun pääkirjastossa. En ole tottunut pitämään puheita, joten jännitti vietävästi. Meille oli annettu etukäteen otsikot, joista tulisimme puhumaan. Minun otsikkoni oli: Vihreille eläimet eivät ole tuotantokoneita.

Vuoroni oli viimeisenä, ja ehdin kuulla lopun ehdokaskaverini Tuomo Liljenbäckin puheesta, joka käsitteli uusiutuvaa energiaa. Tuomon esitys oli todella asiantunteva, hänellä oli sanojensa vakuudeksi vaikuttavia kaavioita ja lukuja heijastettuna suurille valkokankaille. Siinä sitten kipusin lauteille hänen jälkeensä ilman mitään visuaalista ilotulitusta puhumaan piestystä saksanpaimenkoirasta.

Jos jotakuta teistä kiinnostaa mahdollisesti ensimmäinen julkinen puheeni, niin se on tässä alla. Puhekielisenä. Vaikka puhuin pääasiassa tuotantoeläimistä, niin lopuksi juttelimme myös lemmikki- ja harraste-eläimistä, kuten…hevosista. Sattumalta tänään sitten tällaista. Ystäväni, hevoskouluttaja Minna Lindström bloggasi asiasta näin. Eläinkouluttaja Tuire Kaimiokin kommentoi.

Ja se puhe:

Vihreille eläimet eivät ole tuotantokoneita

Olen Laura Rantanen, ja tulin aikoinaan mukaan politiikkaan muun muassa eläinten hyvinvoinnin takia. Eläinten asema oli eka yhteiskunnallinen epäkohta, minkä mä itse havaitsin, jo ihan pienenä lapsena.

Se alkoi saksanpaimenkoirasta. Olin alle kouluikäinen ja luistelemassa meidän kotilähiön jäällä, kun näin siellä viereisellä tiellä keski-ikäisen miehen taluttamassa koiraansa. Koira oli ihan alistunut, hiipi kyyryssä siinä miehen vieressä ja tasaisin väliajoin mies alkoi potkia ja lyödä sitä valmiiksi jo ihan alistunutta koiraansa.

Muistan yhä, kun lähdin luistimet jalassa juoksemaan sinne tielle, sen miehen luokse, ja huusin, että sen täytyy lopettaa. Sillä mun huudolla ei ollut mitään vaikutusta.

Kun kävelin luistimilla hiekoitussoraa pitkin takaisin kentälle päätin sillä samalla hetkellä, että kun olen aikuinen teen kaikkeni, jotta yhtäkään eläintä ei enää koskaan kohdeltaisi noin. Se oli musta aivan järkyttävän väärin.

Kun menin kouluun tein ensimmäisen esitelmäni eläinkokeista. Hiukan isompana aloin toimia järjestöissä ja myöhemmin lähdin mukaan politiikkaan, kun järjestötoiminnassa seinä tuli aina vastaan siinä kohdassa, että pitäisi saada vaikutettua lakeihin.

Oon yhä kiinnostunut edistämään lemmikkieläinten hyvinvointia, ja siinä on paljon tekemistä, mutta on myös toinen, hyvin suuri joukko suomalaisia eläimiä, joiden kanssa harva meistä on päivittäin tekemisissä. Tuotannossa olevat eläimet.

Viime joulukuussa Suomessa oli esimerkiksi yksin sikoja 1,22 miljoonaa. – Vuoden aikana Suomessa on tämä määrä sikoja monta kertaa, koska siat teurastetaan muutaman kuukauden iässä. Ja otetaan uudet porsaat tilalle.

Kun eläinpolitiikkaa tekee Suomessa, niin helposti tuntuu siltä, että mikään ei muutu. Että me ollaan syvän ja synkän eläinpoliittisen kuopan pohjalla, eikä valoa näy.

Demokraattisessa päätöksenteossa asiat todella etenevät välillä turhauttavan hitaasti, mutta pieniä nytkähdyksiä oikeaan suuntaan tapahtuu silti! Ne on ihan hyvä huomata. – Ja niitä ei tapahtuisi ilman todella kovaa työtä. Vihreät ovat toimineet vuosia, jotta eläinten oikeudet paranisivat.

Eläimillä ei ole samalla tavalla lobbareita edustamassa niiden oikeuksia, kuin teollisuudella. Siksi on tärkeää, että eduskunnassa on päättäjiä, joille eläinten asiat ovat aidosti tärkeitä.

1. 2006 tuli voimaan säädös, jonka mukaan parressa pidettävien lypsylehmien on päästävä kesäisin ulkoilemaan.

2. 2012 tuli voimaan säädös, jonka mukaan munijakanojen pitäminen perinteisissä häkkikanaloissa kiellettiin. Korvaaviksi kanalatyypeiksi tulivat varustellut häkkikanalat tai lattiakanalat.

3. 2013 tuli voimaan laki, joka kielsi joutilaiden emakoiden pitämisen kääntymisen estävissä häkeissä.

Asiat, jotka on tehty muualla Euroopassa, on mahdollista tehdä Suomessakin.

1. Monessa Euroopan maassa on kielletty turkistarhaus.

Hollannissa, joka on ollut yksi suurimpia turkistarhaajamaita, on kielletty kaikkien lajien tarhaaminen yksi kerrallaan ja Itävallassa on kielletty turkistarhaus kokonaan. Ruotsissa kaikki tarhaus on vähentynyt, sen jälkeen, kun eläinsuojelulakia kiristettiin. Kettutarhat loppuivat kokonaan, kun tuli vaatimus esimerkiksi kaivaa.

2. Tanskassa uusien parsinavetoiden rakentaminen kiellettiin vuonna 2010.
Norjassa uusia parsinavettoja ei saa myöskään enää rakentaa, ja siellä kaikista parsinavetoista ollaan luopumassa vuoteen 2034 mennessä. Suomen lypsylehmistä yli puolet eli parsinavetoissa vielä toissavuonna (2013).

Parsinavetat ovat Suomessa ”perinteinen” tapa pitää nautoja. Niitä on monenlaisia. Joissakin parsinavetoissa lehmät ulkoilevat ja jaloittelevat päivittäin myös talviaikaan ja suurimmassa osassa lehmät ovat laitumella kesäaikaan. Joissain paikoissa eläimet ovat poikkeusluvalla kesälläkin sisällä parressa. Ne elävät parteen kytkettynä koko elämänsä.

Kytkettynä oleminen aiheuttaa patoutunutta liikunnan tarvetta jo yhdessä vuorokaudessa, eikä nauta voi käyttäytyä itselleen ominaisella tavalla. Se ei voi valita vierustoveriaan, seurustella muiden eläinten kanssa, se ei voi hoitaa kehoaan tai kavereiden kehoa, eikä valita sopivaa nukkumapaikkaa, tai -asentoa. Parteen kytkeminen rajoittaa eläimen liikkumista voimakkaasti.

3. Hollanti ja Tanska on suurimpia sianlihantuottajia. Niissä tiineytyshäkkien käyttöä sioilla on rajoitettu.

Tiineytyshäkit on häkkejä, joihin suurin osa emakoista laitetaan porsaiden imetysajan jälkeen. Ne on rakenteeltaan ja kooltaan samanlaisia kuin porsitushäkit, joissa suurin osa emakoista synnyttää ja imettää porsaansa. Emakko ei mahdu kääntymään niissä ympäri, eikä pääse juuri liikkumaan eteen- tai taaksepäin. Noin neljän viikon jälkeen, kun emakot on todettu tiineeksi, ne pääsee ryhmäkarsinoihin kavereiden kanssa. Niissäkin tilaa voisi olla nykyistä enemmän.

Me kaikki tiedetään, kuinka älykäs ja aktiivinen eläin sika on. Suomalainen emakko elää lähes puolet elämästään ahtaassa häkissä. Suurin osa sioista elää koko elämänsä ahtaissa betonibunkkereissa, joissa on ritilälattiat, eikä juuri mitään virikkeitä. On poikkeuksia, mutta tää on realismia suurimmassa osassa sikatiloista.

Nyt kerron vielä kolme asiaa, mitä pitäis tehdä alkavalla hallituskaudella. Ensimmäinen on helppo, toinen on keskivaikea, kolmas on lähes mahdoton.

1. Helppo on kaikkien nautojen laiduntamispakko.

Laidunnus on äärimmäisen tärkeää naudoille sekä henkisesti, että fyysisesti. Se on niiden lajityypillistä käytöstä. On esitetty sellainen luku, että päälle 900 000:sta naudasta noin 80 prosenttia laiduntaa. Niiden loppujen 20 prosentinkin on päästävä laitumelle. Luomussa on laidunnuspakko, tavallisissa pihattonavetoissa ei ole. Sonnit eivät tällä hetkellä käytännössä laidunna.

(Laiduntavat eläimet eivät kasva ihan niin nopeasti, kuin sisällä vähällä liikunnalla olevat eläimet, mutta hitaampi kasvu on parempi eläinten hyvinvoinnille. Liikunta myös edistää lehmien jalkojen ja sorkkien pysymistä terveenä. Lehmillä onkin todettu olevan erilaisia sorkkasairauksia riippuen siitä, onko lehmä parsinavetassa vai pihatossa.)

2. Keskivaikea on tiineytys- ja emakkohäkkien kielto.

3. Vaikea on turkistarhauksen kielto.

Nykyinen hallitus petti kaikki lupauksensa turkiseläinten hyvinvoinnin parantamisesta.

Eläinsuojelujärjestöt käveli ulos asetusta valmistelleen työryhmän viimeisestä kokouksesta, koska turkisala oli saanut rauhassa torpata asetuksen valmistelussa yksi kerrallaan sellaiset parannukset, jotka on muiden Pohjoismaiden turkistarhoilla otettu käyttöön.

Suomessa on vuoden aikana 5 miljoonaa turkiseläintä, eli jokaisella suomalaisella on yksi oma turkiseläin, joista suurin osa tapetaan joka vuosi

Suomessa on nyt alle 1000 turkistarhaa. Niiden määrä on vähentynyt koko ajan. Siirtymäajalla suuri osa tarhaajista eläköityisi. Moni nuorista, myöhemmin alalle tulleista tarhaajista on jo aloittaessaan tarhaamisen tiennyt alan epävarmat tulevaisuuden näkymät, ja tarhaa eläimiä sivutoimisesti.

Mä tiedän, että turkistarhauksen kielto Suomessa on luultavasti mahdoton tavoite tällä alkavalla hallituskaudella, mutta se on joskus mahdollinen. Mä uskon, et se tapahtuu. Jos en mä uskoisi, että se tapahtuu, niin mitä mä täällä tekisin?

Kirjoittaja Laura Rantanen on varsinaissuomalainen eduskuntavaaliehdokas, joka haluaa oikeutta eläimille.