Perhepaketin hautajaiset

Sunnuntaina hallitus päätti olla viemättä eduskuntaan esitystä ns. perhepaketista. Nytkö me matalapalkkaiset pätkätyöläisnaiset syrjäydymme lopullisesti?

Olisi houkuttelevaa ajatella, että kotihoidontuen puolitus pelastaisi naiset ja lapset syrjäytymiseltä. Niin moni ajattelee. On ihan tervetullutta, että kotihoidon luvatussa maassa myös kotiäitimyyttiä on uskallettu alkaa hiljalleen murtaa. Lapsen paras paikka ei aina ole oma koti.

Itse asiassa, se on lapselle vaarallisin paikka. Poliisiammattikorkeakoulun vuonna 2012 tekemän kyselyn mukaan lähes puolet lapsista on kokenut kotonaan väkivaltaa tai laiminlyöntiä. Toisaalta, monelle lapselle koti on paras paikka maailmassa.

Lapsen aivojen kehitystä tuntevien psykologien mielestä lasta ei saisi laittaa vielä ensimmäisen ikävuoden aikana ryhmään hoitoon. Vuoden jälkeen lapsi voidaan laittaa päivähoitoon, mutta ei suureen päiväkotiryhmään vaihtuvien hoitajien hoidettavaksi.

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen pahoittelee, että päivähoito – ja varhaiskasvatuskeskustelu kiteytyy yleensä päiväkotiin, ihan kuin muita vaihtoehtoja hoitaa päivähoito ja varhaiskasvatus ei olisi. 

Kotiin jääminen moneksi vuodeksi voi vaikeuttaa äidin paluuta työelämään. Toisaalta vain osa äideistä on kotona vuosia putkeen lasten kanssa. Tilastokeskuksen asiantuntijalehden mukaan noin 6000 äidin kohdalla kotihoidontuen puolittaminen voisi nopeuttaa työhön paluuta.

Kaikista äideistä, joilla on vajaan 2–3 vuoden ikäinen lapsi, noin kaksi kolmasosaa on jo palannut työhön. Kotihoidontuella oleva vanhempikin voi hankkia lisätuloja, vaikka lapsi hoidetaankin kotona. Hän voi myös esimerkiksi opiskella tai perustaa yrityksen.

Viime sunnuntaina hallituspuolueet sopivat, että hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan kuuluvia esityksiä kotihoidon tuen jakamisesta ja päivähoito-oikeuden rajaamisesta ei anneta eduskunnalle.

Hallitus oli esittämässä vanhempainvapaiden jakamista puoliksi vanhemmille niin, että jos toinen vanhemmista ei olisi käyttänyt hänelle kohdennettua tukikautta, olisi perhe menettänyt sen. Kotihoidon tukea maksetaan perheelle, jonka lapsi ei ole kunnallisessa päivähoidossa.

Hoitaja voi kuitenkin olla muukin henkilö kuin vanhempi, esimerkiksi isovanhempi tai kotiin palkattu hoitaja. Tämä mahdollisuus olisi hävinnyt uudistuksessa, jota Vihreät tukivat. Onneksi vihreissä ei ole ryhmäkuria. Saan olla vapaasti ”väärää” mieltä.

Subjektiivista päivähoito-oikeutta oltiin rajoittamassa osa-aikaiseksi silloin, kun toinen vanhempi on perhevapaalla. Tämä esitys ei nauttinut vihreiden suosiota. Päivähoito-oikeuden osalta uudistus olisi koskenut lopulta pientä joukkoa ja lisännyt lähinnä byrokratiaa. Olen äärimmäisen huojentunut, että tämä uudistus kuopattiin.

Lapsia hoitaa kotona huomattavasti useammin äiti kuin isä. Tämä on koettu aiheesta tasa-arvo-ongelmana. Se ei kuitenkaan tee lapsiaan kotona hoitavista äideistä tahdottomia uhreja. Rajausta perusteltiin työllisyysvaikutuksilla ja julkisen talouden kestävyysvajeen paikkauksella.

Se vain, ettei niitä työllisyysvaikutuksia olisi juurikaan tullut, eikä säästöjäkään. Uudistus olisi maksanut 80 miljoonaa euroa ja säästänyt 20 miljoonaa. Lopputulos olisi ollut 60 miljoonaa miinuksella.

Perhepolitiikassa pienten lasten hoiva on pohjannut kotihoidon ja päivähoidon joustavaan yhdistämiseen. Uudistus olisi rapauttanut näitä aikanaan vaivalla saatuja perheiden tukimuotoja.

Kotihoidontukijärjestelmän on arveltu houkuttelevan naisia työmarkkinoilta kotiin ja samalla heikentävän heidän työmarkkina-asemaansa. Kuitenkin viime vuosina pisimpien kotihoidontukijaksojen osuus on vähentynyt, ja alle puolet äideistä käyttää kotihoidon tukea yli vuoden.

Lasten kotihoidontuen rajaamista tuntuvat kannattavan sellaisessa sosioekonomisessa asemassa olevat ihmiset, jotka itse käyttävät ko. etuutta vähemmän kuin ne vanhemmat, joiden työmarkkina-asema on heikompi. Mitä paremmassa ammattiasemassa äiti on, sitä innokkaammin hän palaa vanhempainvapailta töihin.

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO vaatii kotihoidontuen lakkauttamista, koska se on järjestön mukaan tasa-arvon este ja köyhyysloukku, jolla ajetaan parhaassa työiässä olevat naiset jäämään vuosikausiksi kotiin.

Ajatus on varmasti hyvä, tasa-arvon parantaminen, mutta tästä poliittisesta avauksesta välittyi alentuva ja holhoava asenne lapsia kotonaan hoitavia vanhempia kohtaan. Onko mahdotonta ajatella sellaista vaihtoehtoa, että jotkut vanhemmat ihan vapaaehtoisesti tahtovat hoitaa vauva- ja taaperoikäiset lapsensa kotona ilman, että heidät on ”ajettu” siihen?

Kotona kun ei ole pakko lasta edes hoitaa. Julkiseen päivähoitoon lapsen saa äitiysvapaan päätyttyä. Kunnallinen päivähoito on kaikille mahdollinen vaihtoehto, ja sen pitääkin olla. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on säilytettävä.

En samaistu niihin sankariäiteihin, joiden mielestä perhesuunnittelun on toimittava ja lapset hoidettava kotona mahdollisimman pitkään, jos kerran on mennyt lisääntymään. Latteäiti-propaganda on suorastaan vastenmielistä. Yhtä vastenmielistä on kuitenkin myös kotivanhempien holhoaminen ja ”paremmin tietäminen.” Etenkin silloin, kun ei oikeasti tiedetä.

Perheet ovat keskenään erilaisia, lapset ovat keskenään erilaisia, ja elämäntilanteet hyvin moninaisia. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle, ja perheitä tuetaan parhaiten nimenomaan joustavilla ja laadukkailla palveluilla. Kotihoidontuki ja subjektiivinen päivähoito-oikeus ovat tällaisia. Tosin lasten kunnalliseen päivähoitoon olisi satsattava resursseja tosissaan.

Jos ei ole lapsella aina auvoisaa kotona, niin ei päiväkodissakaan ihan aina niin paratiisimaista ole, miten jotkut haluavat sen itselleen uskotella. Päiväkodeissa ja niidenkin tilanteissa on valtavan isoja eroja.

Perhepolitiikassa keskustelu tuntuu yhä uudestaan poteroituvan. Lapsensa menestyksekkäästi vauvana päiväkotiin laittanut säälittelee monen lapsen kotiäitiä, joka saattaa näyttää kriitikon silmissä syrjäytyvältä luuserilta. Lapsensa kotona hoitava taas saattaa pitää vauvansa hoitoon laittavaa vanhempaa kylmänä uratykkinä, jonka ei olisi koskaan edes pitänyt tehdä lapsia.

Oikea elämä on kuitenkin jotain ihan muuta kuin mustavalkoistavia kärjistyksiä. Siskot ja veljet, hiukan solidaarisuutta ja luottoa muiden ihmisten valintoihin, pyydän.

Vaikka subjektiivinen päivähoito on nimenomaan lapsen oikeus, ei tasapainoisessa kodissa kasvava lapsi välttämättä syrjäydy ja putoa kelkasta alle 3-vuotiaana, vaikka ei pääsisikään nauttimaan varhaiskasvatuksesta päiväkodin seinien sisälle.

Kotona lapsiaan hoitavat vanhemmat osaavat myös kokoontua yhteen ja käydä kerhoissa, joissa lapset voivat oppia sosiaalisia taitoja muiden lasten kanssa. (Tutkimustieto ja yleiset käsitykset ovat ristiriidassa sen suhteen, miten 1-2-vuotias lapsi oppii sosiaalisia taitoja. Tutkimusten mukaan lapsi on keskimäärin 3-vuotiaana valmis liittymään ryhmään. Sitä ennen riittävät pienemmätkin piirit.)

Ei kotivanhemmuus automaattisesti tarkoita maailmasta ja muista ihmisistä eristäytymistä.

Kuten ei myöskään varhaisessa iässä päivähoidossa aloittanut lapsi tule väistämättä onnettomaksi sosiopaatiksi…vaikka ei sen puoleen ehkä sosiaaliseksi neroksi ja menestyjäksikään, olemme yksilöitä ja monet asiat vaikuttavat siihen, millaisia meistä muovautuu. Yksi olennainen osatekijä on päivähoitohenkilökunnan määrä (ja pysyvyys) suhteessa pieniin lapsiin.

Päivähoidon/kotihoidon parjauksen sijaan poliitikot, ja toki myös kuntalaiset itse, voivat vaikuttaa siihen, millaisia palveluita kunnissa on tarjolla. Itse arvostan päiväkodeissa pieniä ryhmiä ja ammattitaitoista henkilökuntaa. Ja sitä, että kotihoidossa oleville lapsille (ja heidän vanhemmilleen) on tarjolla erilaisia kerhoja ja paikkoja, joissa tavata toisia.

Lapsen mielipide tulisi selvittää nykyistä paremmin niin varhaiskasvatusta suunniteltaessa, toteutettaessa kuin arvioidessa. Erityisesti pienten lasten osallisuuden toteutumisessa on ollut haasteita. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta toteutettu lasten kuuleminen vahvisti, että lapsilla on monipuolisia ja tärkeitä näkemyksiä varhaiskasvatuksesta ja sen toteuttamisesta. Kaikkien lasten näkemykset on otettava huomioon.

Äitien työmarkkinoilta syrjäytymisestä vielä. THL:n ja Kelan tutkimusosaston toteuttaman Perhevapaat 2013 -väestökyselyn tulosten mukaan lapsia hoitavat kotona pitempään juuri ne äidit, joiden työmarkkina-asema on jo ennen lapsen syntymää ollut heikompi. Lisäisikö kotihoidontuen rajaaminen aidosti näiden äitien työllistymistä? Miten se tapahtuisi realistisesti tässä työllisyystilanteessa? Jo tänä vuonna?

Juuri niiden perheiden lapset hyötyisivät eniten varhaiskasvatuksesta, joiden sosiaalinen asema on heikko. Mutta juuri näissä perheissä lapset hoidetaan innokkaimmin kotona. Kuten jo aiemmin kirjoitin, kotihoidontuen rajaaminen ei näyttäisi kuitenkaan lisäävän näiden äitien työllistymistä kuin nimellisesti.

Tasavertaista vanhemmuutta tulee edistää eri keinoin, joista yksi voisi olla Ruotsin mallin mukaiset joustavammat ja pidempikestoiset vanhempainvapaat. Tutkimusten mukaan miesten ja naisten yhteinen osallistuminen lasten kasvatukseen ja kotitöihin vahvistaa molempien vanhempien tyytyväisyyttä perhe-elämään. Siitä ei ole epäilystäkään.

Mutta niitä keinoja. 6+6+6-malli vaatisi lisäkseen joustoa. Yksi keino äitien toimeentulon ja työllisyyden helpottamiseksi on osa-aikainen ansiotyö ja osa-aikainen kotihoito. Sen monet ovat valinneet käytännössä toki jo nykyisellään.

Todellinen remontti tulisi kohdistaa Suomen pahasti sukupuolittuneisiin työmarkkinoihin.

Miehet ovat yliedustettuina pääomavaltaisilla teollisuusaloilla ja naiset työvoimavaltaisilla palvelu- ja hoiva-aloilla. Se vaikuttaa myös lapsettomien naisten työllistymiseen. Työelämämme on rakenteellisesti epätasa-arvoinen, ja se on asia, jonka kimppuun tässä tulisi todella käydä. Keskustelu kotihoidontukien jakamisesta on reaktio todellisen ongelman oireisiin.

Kirjoittaja on varsinaissuomalainen kahden pienen lapsen äiti, joka on omassakin elämässään iloinnut subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja kotihoidontuesta. Perheiden tukimuotoja voi hänen mielestään kehittää nykyistäkin joustavammiksi.