Uuden alku

Tervehdys, Veera täällä. Siis se tyhmä blondi joka täällä jatkossakin tarinoi. Kiva tavata.

Ajatusta blogin perustamisesta oon muhinut pienessä mielessäni jo vuosia. Eilen iltakävelyllä mä sen päätin, että nyt jos koskaan on aika purkaa ajatuksia ja valokuvia julki. Kuten blogin otsikostakin hoksaa, on tämä alusta mulle jonkinlainen päiväkirja. Koska mulla on erittäin motivoitunut olo elämästä just nyt, ja koen että osaltaan on monta rautaa tulessa, on hyvä myös oman mielen kannalta saada vähän realisoitua mieltä ja purettua sitä kuviin ja tekstiin.

Mitä tässä nyt tuleman pitää, on siis vaihtuvaa työpaikkaa, elämäntaparemppaa (fyysistä ja henkistä) ja valokuvausharrastuksen uudelleen päivänvaloon tuomista. Oon aikanani valmistunut media-assistentiksi ja opinnoissani erikoistuin valokuvaukseen. Niin rakas harrastus kuin valokuvaus onkin, on se vaan täysin jäänyt taka-alalle. Ajatella, että jossain elämänvaiheessa kuvittelin olevani vielä joskus valokuvaaja, ja nykyään ajatus lähinnä ahdistaa. Niin, tai ahdisti se oikeastaan jo sillon, siitä syystä ei minusta mitään semmosta tullutkaan. Sen ahdistuksen vuoksi en kameraan oon toviin juuri tarttunutkaan. Eilen päätin, että ei kaikkien kuvien täydy olla mestariteoksia. On ihan ok vaan räpsiä menemään, vaikka kalusto jo parempaan pystyisi (tosin itse oon sen verran ruosteessa etten edes tiedä mitä sitä enää osaakaan).

Mitä elämäntaparemppaan tulee, on takana jo pitkä ja kivinen tie. Jo vuosia ja taas vuosia taaksepäin olen aina tavoitellut solakkaa ja hoikkaa vartaloa. Niin kauan kuin muistan, olen ollut jonkinlaisen laihdutuskuurin vietävänä (niissä aina onnistumatta, itseäni lopulta aina vain enemmän vihaten). Nyt viimevuodet olen keskittynyt henkiseen hyvinvointiin, sillä olen sen huomannut vaikuttavan luonnollisesti myös fyysisesti. Olen myös realisoinut omia tavotteitani ja sitä, minkälaisena koen olevani hyvä ja riittävä. Ja plot twist; koen olevani hyvä ja riittävä juuri tällaisena! Enpä olisi uskonut silloin 17-vuotiaana, kymmenia kiloja kevyempänä tulevani joskus tämänkaltaiseen lopputulemaan. Se, että koen olevani aivan hyvä juuri tällaisena, ei tarkoita sitä, etteikö minulla olisi tavotteita. Niistä lisää tuonempana!

Jätän tämän postauksen nyt tähän. Tyhjän blogin syndrooma on nyt taltutettu, ja seuraava kirjoitus saattaakin seurata punaista lankaa. Tai ehkä ei.