Hei, täällä taas! Aikaa on kulunut liikaa viime postauksesta, ja aivan tolkuttomasti asioita on ehtinyt tapahtua. Viimeisimmässä postauksessa kerroin viimeisestä työpäivästä ennen uusia tuulia – siis uutta työpaikkaa. Nyt on elämä viskonut ja paiskonut niin, että viikon päästä olen taas jälleen kerran uudessa paikassa aloittamassa työrupeamaa. Vaihdan näemmä työpaikkoja kuin sukkia, vaikken lainkaan tarkoituksenomaisesti (ja toivon että porukka vaihtaa sukkia useammin kuin kolmesti vuoteen).

Totisesti, paljon on tapahtunut. Oli tyhmä veto vaihtaa työpaikkaa enemmän tai vähemmän kuormittavasta toiseen samanmoiseen aivan lennosta, ilman pienintäkään hengähdystaukoa. Sitä huomasi olevansa varsin uupunut, ja tuntui kuin viettäisi kaiken aikansa töissä. Siinä sitä ajatteli, että mikä on tärkeää. Se, että painaa paljon duunia ja tienaa hyvin, vaikkei työ ehkä tuntuisikaan mukavalta, vai se, että on aikaa myös elämälle. Helppo päätös. En tiedä onko se laiskuutta tai mukavuudenhalua, ehkä heikkoutta ja  tyhmyyttäkin antaa periksi näin pian. Tästä olen vääntänyt kättä itseni kanssa jo jonkin aikaa tullen siihen lopputulemaan, että ehkäpä se on kaikkea edellämainittua. Mutta mulle merkitsee onni ja hyvinvointi enemmän kuin ulkopuolinen hyväksyntä.

Mulla kesä meni aivan ohi. Koen todella olleeni aina töissä, tai menossa töihin, tai ajattelemassa töitä, tai lukevani tekstiviestiä joka pirahti puhelimeeni työkavereideni toimesta työhön liittyen. Työt ovat olleet aina läsnä, hyvässä ja pahassa. Lähinnä pahassa. Ihanat kesäpäivät eivät tuntuneet niin ihanilta työpaikan ikkunoista katsellen, eikä kesän lämpö koskettanut parkkipaikalta töihin tai kotiin kiitäessä. Ihoni on yhtä kalpea kuin se oli helmikuussa.

Nyt kävi mielettömän hyvin, ja sain kuin sainkin ensimmäistä kertaa elämässäni työn, joka on säännöllinen. Työn, jota tehdään maanantaista perjantaihin, aamu kahdeksasta iltapäivä neljään. IHANAA! Jatkossa saan pitää kaksi vapaapäivää peräkkäin, en köki työpaikalla jouluaattona, juhannuksena, pääsiäisenä, enkä iltamyöhällä

 Odotukseni saattavat olla turhankin korkealla, mutta toivon todella että uuden työn myötä saan jälkeen ryhtiä elämääni. Teen kaikkeni että näin tuleman pitää. Jälleen kerran mainittakoon, että olen elämäpäissäni!

Pahoittelut vielä pitkästä tauosta ja nyt sekavasta kirjoituksesta. Mulla on teille paljon kerrottavaa, jahka saan niitä sanoiksi puettua. Kuullaan siis pian! Nyt mä olen lomalla 😍

Mitä kuuluu? Mulle kuuluu uutta ja jännää, ja hyvää! Tänään tätä postausta kirjoitellessa mulla on edessä viimeinen työpäivä nykyisessä työpaikassani. Lähes kahdenvuoden rupeama on siis vaihtumassa uusiin tuuliin. Ajatukset ovat pyörineet paljon siinä, onko ihan typerää vaihtaa tuttu ja turvallinen työ upeine työkavereine toiseen tuiki tuntemattomaan. Hölmöhän siinä olla täytyy, jos paria viikkoa ennen kesälomaansa vaan ottaa ja lähtee, vaikka luvassa olisivat olleet ekat täydet kesälomat. Ei sillä, kyllähän paikanvaihto on mielessä jo pyörinytkin. Toivon uudelta työltä uusia mahdollisuuksia,taitoja ja ystäviä. Ehkäpä myös uusia aatteita tulevaisuudesta. Aijon ottaa tulevat haasteet vastaan avoimin mielin ja turhia stressaamatta. Haluan keskittyä elämään ja siitä nauttimiseen, kesään ja valoon ja lämpöön.

Oon tällä hetkellä ihan elämäpäissäni. Mulla on tunne, että mulla on merkitys ja mua arvostetaan, ja että kaikki ovet ovat avoinna. Se on tavallansa ihan hassu fiilis, vaikkakin tietysti ihana. Tämä tunne on monien pienten eleiden, tekojen ja sanojen summa. Yhtenä esimerkkinä se, kuinka sain läksärilahjaksi mun työkaverilta kirjeen ja korvakorut. Pieni ele piristi mun päiväni ihan tappiin saakka! Korvakorut olivat meidän työpaikan viereisestä liikkeestä,jonka meiningille aina naureskeltiin. Liike availi ja sulki mielivaltaisesti oviaan pitkin päivää, se oli täynnä värikkäitä ilmapalloja, huiveja ja koruja ( ja kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä). Sieltä kuului usein mekaanisen lelukoiran monotominen räksytys, jonka takia teki mieli mennä ja paiskata lelu seinään.( Jos joku tästä kuvailusta keksii, mikä liike kyseessä, niin olet ansainnut kymmenen pistettä ja papukaijamerkin!) Oli siis ihanaa, että niinkin pikkuiseen pakettiin oltiin sisällytetty niin paljon ajatusta. Muisto lahjan antajasta, työpaikasta, naapuriliikkeestä (olennainen muisto tämäkin, hah!). Ihanan paketista teki myös se, kuinka se osoitti ystäväni jo tuntevan minua. Hän muisti, miten mulla on ollut tavoitteena alkaa käyttää enemmän roikkuvia korviksia, sekä sen, miten mun kaikki korut ovat aina hopeita.

PS. Kuvissa komeilee itsetehdyt sämpylät ja karjalanpiirakat! Nam!