Siivoushullu

Teinpähän perjantaisiivouksen. Se on perinteeksi muodostunut jo vuosien takaa. Lapuudenkodissa perjantaina siivottii, ja palkaksi saatiin karkkipussit. Nykyään kukaan ei enää palkitse mua herkuilla, vaikka siivousurakkani senkun suurenee.

Nuorena vihasin siivoamista. Vihasin sitä niin, että yleensä perjantai meni murjottaessa, kun tiesi mitä tuleman piti. Imurointi oli syvältä ja niin oli kaikki muukin. Päätin, että mun omassa kodissa en varmana siivoa, en ikinä! No, sanomattakin selvää, että toisin kävi. Nykyään siivouspäivä on yksi arjen kohokohdista, niin tylsältä kuin se kuulostaakin. Viikossa pyrin pitämään yhden selkeän, ennalta suunnitellun siivouspäivän, jotta voin muut päivät keskittyä muihin juttuihin. Olen lapsuuden hälläväliä – asenteesta kehittynyt siivoushulluksi, ja se on yleensä jopa melko huono juttu. Varsinkin, kun huomaa pesevänsä lattioita jo kolmatta kertaa ja on vasta tiistai aamupäivä. Olen näet se ihminen, joka ei pysty ajattelemaan tai keskittymään muuhun, jos jokin asia jää mieleen pyörimään. Siispä helpottaa valtavasti, kun voi jo ennen kyseisen ajatuksen vallattua mieltä päättää, minä päivänä siivoaa. Voi jotenkin helpommin lokeroida sen homman siivouspäivälle.

 Siistissä kodissa on aina tuhannesti kivempi olla. Kissojen ( ja poikaystävän)  myötä on kuitenkin pitänyt harjoitella syvään hengittelyä ja sormien läpi katselua. Mulla tuntuu aina napsahtavan aivoissa, kun sohvalta katselen hyllyn alla lepäävää kissanhiekkaa ja ikkunassa olevia nenänjälkiä (lue: kissojen nenänjälkiä, ei poikaystävän). Joskus myös on väännetty kättä Tatun kanssa siitä, miksi murokulho täytyy jättää lavuaariin likoamaan yön yli. Näennäisesti meidän koti on aina siisti, mutta kun sitä alkaa skannaamaan silmillään ympäri asuntoa, huomaa pieniä epäkohtia.  Nämä pienet epäkohdat alkavat myllertää mielessä lopulta niin, etteivät ne enää tunnu niin pieniltä. Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, on lattioiden pesu mun heikkous. Ja ei, en todellakaan pidä siitä. En vaan siedä pienimmäisiäkään tassun- tai jalanjälkiä, ja haluan niistä eroon nyt ja heti! Ja kyse voi todella olla vain yhdestä tassunjäljestä, jonka auringonvalo heijastaa näkyviin. Nykyään en tosiaan oitis tartu mopinvarteen ja ala moppaamaan, vaan tiedostan, ettei asunnostamme koskaan saa niin tahratonta kuin se kuvitelmissani on. Ja se on ihan ok!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *