Viime aikoina on puhuttu paljon ihmisten välipitämättömyydestä toisiamme kohtaan. Aihe on tärkeä, eikä siitä saisikaan vaieta, jospa joskus oppisimmekin jotain. Muutenkin kuin vain oman nilkan kautta.

Siitä tulikin tapahtuma mieleeni, kun olimme tuossa menneellä viikolla Helsingissä ulkoilmakonsertissa #rockin’Hellsinki. Se, että olimme anniskelualueella antanee ihmisille (jotka myös ovat anniskelualueella) syyn kuvitella, että kaikki kaatumiset tai onnettomuudet ovat kännäämisen syytä. Mies kaatuu vieressä, on juonut (juu, kaksi olutta), saadessaan vakavan krampin selkäänsä ja jalat pettivät alla, kaatui maahan. Kaatuessaan yritti ottaa tukea ja osui vahingossa lähellä olevaan henkilöön, mies pyytää anteeksi, mutta jonka seurue rupesi välittömästi sättimään juopoksi ja sitä seurasi ”mene muualle” huutoja rumemmalla kielenkäytöllä. Erittäin pikaisesti paikalle tulleet järjestysmiehet olivat paremmin tilanteen tasalla, onneksi. Auttoivat ensiapuun ja ensiavussa oli hieno ja osaava henkilökunta. Kiitos heille siitä.

Kuitenkin päällimmäiseksi jäi ikävä maku. Onko todella noin? Antaako anniskelualue oikeuden sulkea silmät? Toki juopuneet varmasti aiheuttavat paljon ylimääräistä hälinää ja muka-sairastumisia, mutta antaako sekään oikeutta silmien ummistamiselle ja töykeydelle?

Ja samaan hengenvetoon totean itseni ikäväkseni syyllistyneeni samaan. Juhannusjuhlissa eräs  alkoholin vaikutuksen alaisuudessa oleva henkilö kaatui lähelläni, kaatui väkijoukkoon. Sättimisen sijaan väkijoukko auttoi hänet ylös,  auttoi istumaan ja kysyi vointia. Hän oli lyönyt päänsä ja seurue seurasi hänen vointiaan hetken aikaa. Henkilö päätti itse lähteä, mutta hetken matkan päässä tarvitsi taas apua. Oma seurue oli lähempänä ja sai apua sieltä. Myöhemmin paikalle soitettiin ambulanssi. Tämä henkilö oli muutama päivä sitten päässyt sairaalasta ja sairaalahoidossa hän oli ollut veritulpan vuoksi. Onneksi on tämän seurueen kaltaisia ihmisiä, minä tyydyin seuraamaan tilannetta kauempaa, en käynyt kysymässä vointia, en auttanut. Sen häpeillen myönnän. Toisaalta, kuinka paljon auttajia tarvitsee, kun saa tarpeellisen avun ja hoidon, mutta silti tunnen piston.

Toivon meille kaikille avarampaa katsetta, viisautta ja tyyneyttä toimia oikein tulevaisuudessa. Ikinä ei tiedä. Ei taustoja, ei mitä tuleman. Ikinä ei tiedä.