Punainen kuin veri – Suomen oma Jens Lapidus nuorille

Häpeilemättä tunnustan, että viimeaikojen suosikkikirjallisuudekseni on valikoitunut  young adults-genre. Vampyyrit, ihmissudet, syöpään kuolevat teinit, you name it. Joskus omaatuntoani lohduttaakseni koitan lukea jotain ns. oikeaa kirjallisuutta, mutta ei liian usein. Tämä vain pohjustuksena siihen, että olen jonkinsortin nuortenkirjojen konoissööri.

Joten odotukset Salla Simukan Lumikki-trilogiaa kohtaan olivat korkealla. Sen verran skeptinen olin, että maltoin odottaa kirjan kirjastosta. Onneksi, koska rahojen sijoittaminen tähän olisi kyllä ollut turhaa. 

punainen-kuin-veri.jpg?w=280&h=423#038;h=300

Kuva

Ensimmäinen mielikuva: miksi suomalaisten aina täytyy tehdä jotain tiedostavaa, eikö voi vain tehdä kunnon viihdettä? Miksi Lumikin pitää olla sekä vahva naispäähenkilö, että lesbo? Ja toisekseen, en mitenkään yllättyisi, jos Simukka itse olisi opiskellut Tykissä, jotenkin niin alleviivaavaa oli se eliittilukio-puhe. Ehkä se olisi resonoinut paremmin, jos tosiaan itse olisin ollut lukiolainen. 

Kieltä on kehuttu paljon ja kyllähän sitä koko kirjan jaksoi lukea, mutta jotenkin tuli tunne että se olisi ärsyttänyt vähemmän, jos olisi lukenut englanniksi. En tiedä miksi, minulle näistä tulee helposti jotenkin infantiili olo.

Juoni ei ole kovin hääppöinen ja kaikki viittaukset Lumikin traagiseen menneisyyteen niin korostettuja, ettei lopulta tee edes mieli kysyä, mitä karmaisevaa siellä menneisyydessä nyt sitten on tapahtunut. Itse rikostarina ei tosiaan henkeä saa pidättämään, joskin osuu ajan hermolle korruptoituneessa huumepoliisissa 😉 Jollain tapaa tuli mieleen Jens Lapiduksen Stockholm noir-trilogian vesitetty ja Tampereelle siirretty versio, missä rikolliset ovat säälittävää sakkia ja inhorealistisen karusti kuvattuja. 

Lopputulema: close, but no cigar. Hyvä yritys, suomalaiseksi, mutta ei kansainvälisellä mittapuulla jatkoon. 

kulttuuri kirjat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *