Elämäni kirjastossa – huhtikuu 2003

Vietetään viimeisiä vimmaisia viikkoja ennen pääsykokeita. Olen pyrkinyt lääkikseen kirjoitusten jälkeen edellisenä kesänä, panikoitunut kokeessa, mokannut helppoja tehtäviä ja katkerasti jäänyt muutamalla pisteellä paikasta. Yritin kuitenkin ihan tosissani ja se etten päässyt sisään on kova paikka. 

Papereilla pääsen sisään Jyväskylään lukemaan biokemiaa. Pohdin pitkään sen ja kansanopiston lääkikseen valmentavan linjan välillä. Toisaalta oikea yliopistomaailma houkuttelisi, toisaalta tiedän nyt haluavani lääkikseen. Tai paremmin sanottuna en vain koskaan kyennyt keksimään mitään muutakaan minne haluaisin. (Enkä vieläkään keksi.)

Takana on siis ”armeijavuoteni” Etelä-Pohjanmaan peltojen keskellä. Viikonlopuiksi pääsee aina lomalle onneksi. Pohjanmaasta en koskaan opi pitämään. Junassa alkaa henkisesti helpottamaan aina Parkanon kohdalla, kun alkaa tulla maaston muotoja ja järviä vastaan. Perjantai-iltapäivän ruuhkassa Tampereen rautatieasemalla on aina pää pyörällä ihmisten määrästä. Läppäreitä ei ole kenelläkään ja sähköpostilla pääsee pitämään yhteyttä koulun atk-luokan aukioloaikoina. Kännykät ovat sentään yleistyneet, tekstiviestejä pystyy lähettämään mutta soittaminen on kovin kallista. 

Huhtikuun vietän Metson lukusalissa. Keräännymme ovien eteen odottamaan lukusalin avautumista aamulla ja suuntaamme omille vakipaikoillemme lukemaan. Salaa iloitsen joka kerran kun joku muu lähtee aiemmin pois kirjastosta. Radiossa soi Beyoncen Crazy in love. Pääsykokeita edeltävänä yönä en saa nukuttua, päässäni soi Maija Villkumaan mun elämä, miten siitä tuli näin hirveä… (mistä syystä minun on muuten edelleen vaikea lukea täällä Emmi Nuorgamin blogia, vaikka se muuten ihana onkin, mutta ko. biisi pyörähtää päässä soimaan heti ja kaikkien näiden vuosien jälkeen aiheuttaa vähän epämukavia väreitä 😀 )

Tiedän, että kunhan vain pääsen sisään niin on seuraavat kuusi vuotta valmiiksi suunniteltu ja oikeastaan koko elämän uravalinnat tehtynä. Hah. Niinhän sitä nuorena kuvittelee 🙂