Erään perjantai-illan riskiarvio

Miehellä on työkavereita käymässä Suomessa ja poikien pubi-ilta tulossa perjantaina. Minun sosiaalinen piirini täällä on edelleen aika rajoittunut erinäköisiin hyvänpäiväntuttuihin eikä etenkään kehenkään, jonka kanssa voisi perjantaina mennä ulos. Internetin ihmemaailmaan siis. Young Vancouver Socialites, drinkkejä ja tanssia perjantaina Gastownissa. Ahaa, sopivasti samassa kaupunginosassa missä miehet aikovat iltaa viettää eli voitaisiin tulla samalla taksilla pois.

Tässä on vaan sellainen mutta, että arvioin etäisyydet vähän väärin. Oma ravintolani sijaitsee jo East Siden puolella ja vain muutaman kadun päässä Hamsterdamista, jossa narkkarit asustavat. Viime reissu muutti mielikuvaani tuosta Vancouverin alueesta, muutos turistikortteleista narkkarilähiöksi oli nopeampi ja rajumpi mitä olen muualla maailmassa nähnyt.

Mistä päästäänkin varsinaiseen asiaan, eli riskinarvioon. Olisin siis menossa entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa ennalta tuntemattomaan paikkaan, josta pitäisi kävellä illalla sitten kohti keskustaa, ei tosin kovin pitkään mutta kuitenkin. Aloin jänistämään. Toinen vaihtoehto kun olisi mennä neulontakerhon illallisille perjantaina. Ihan hauskaa sekin, mutta vähän turvallisempi (tylsempi?) vaihtoehto.

Koto-Suomessa olen aika huoleton yöllä kaupungilla liikkumisen suhteen. (Vaikka kerran kun oli wuosijuhlat tulossa, äiti sanoi että nyt kyllä otat sitten taksin kotiin kun se Nikokin  on kateissa. Illan aikana tuli tieto, että Niko löytyi satama-altaan pohjalta – ei kannata humalassa joutua vesialtaiden lähelle – joten katsoin turvalliseksi kävellä kolme korttelia kotiin. Sori äiti.) En vaan pysty ymmärtämään, että Tampere olisi mitenkään kovin vaarallinen jos ei tolkuttomassa humalassa matkaansa tee ja nakkikioskilla haasta riitaa.

Tätä huolettomuutta edisti Skotlannissa asuminen, minkä jälkeen totesin että Tampereella ei vaan ole huonoja lähiöitä. Sielläkin kävelin yöllä kotiin monesti, toki mielellään seurassa jos mahdollista. Keskustasta tosin en tainnut koskaan kävellä kotiin ja isot puistot kiersin pimeän aikaan.

Tätä taustaa vasten tulikin ensinnä mieleen, että onko minusta tullut vain vanha ja ylivaroivainen? Mm. äiti kerran sanoi, että kun nuoruutta miettii niin ei kyllä uskaltaisi enää samoja asioita tehdä.

Toisaalta jokainen meistä varmasti muistaa nuoruudesta tai ei-niin-nuoruudesta tilanteita, joista tietää että huonolla tuurilla olisi voinut käydä toisinkin, mutta koska suurin osa maailman ihmisistä ei ole psykoottisia kirvesmurhaajia, kävi ihan hyvin. Esimerkiksi harhailu Uudessa-Seelannissa uudenvuoden yönä pelloilla pohtien majoittumista erinäisiä sieniä syöneiden ihmisten kotiin on sellainen. Vai tuoko ikä sittenkin viisautta?

Miten siis arvioida mikä on hyväksyttävä määrä riskiä ja mikä ei? Päädyin nyt sitten kuitenkin siihen, että seikkailu kohti yhteistä taksia olisi liikaa. Eri asia jos tuntisin alueen tai ihmiset, jolloin voisi kävellä yhtä matkaa. Eri asia myös, jos oltaisiin miehen kanssa kahdestaan liikkeellä. Taksit keskustasta kotiin ovat sen verran kalliita, että saatan jopa päätyä vain illallistamaan neulontaseurassa ja sieltä bussilla kotiin. Samalla koitan työstää selvästä ikääntymisestä johtuvaa tylsyyttäni :)

PS. Oikeasti syy etten lähde tanssimaan on ikuisuusprobleema, ei mitään päällepantavaa! Olen selvästi keskittynyt liikaa joogaamaan ja liian vähän shoppailemaan…