Kristillistä joogaa?

Tässä männä viikolla Vancouver Sun kirjoitti jostain konservatiivipapista, joka oli sitä mieltä ettei yksikään kunnon kristitty voi harrastaa joogaa. En valitettavasti enää löytänyt artikkelia linkitettäväksi. Joogassa ongelmana oli mielen tukahduttaminen ja pyrkimys itse jumalaksi. Jos kristitty haluaa venyvyyttä, harrastakoon venyttelyä ja muuta jumppaa, argumentoi hän. Itse en ole uskossa, joten minulla ei sinällään ole ongelmaa asian kanssa.

Kuitenkin viimeksi kun olin joogatunnilla aluksi ohjaaja kertoi raskaana olevasta ystävästään, jolle oli hiljattain selvinnyt ettei sikiöllä ole munuaisia eikä tule näin ollen selviämään. Ystävä oli pyytänyt, josko voisimme chant for her in the class.

(Mikä muuten on chant suomeksi? Veisata? Joikua? Lausua? Mikään näistä ei tunnu ihan oikealta)

Tässä kohti meni allekirjoittaneen raja, istuin hiljaa 40 aikuisen länsimaalaisen keskellä muovimatolla kun nämä lauloivat sanskriitiksi sanoja, joita eivät ymmärtäneet, naisen puolesta, jota eivät tunteneet. Mitä muuta kuin rukoilua tämä oli? Tai en tiedä oliko se edes rukoilua, aie oli varmaankin sama, mutta absurdia se lähinnä oli. Ei toki sillä, ettenkö toivoisi kyseiselle ystävälle paljon voimia tilanteen kanssa ja kaikkea hyvää.

Kristillisiin perinteisiin pystyy yleensä suhtautumaan jotenkin neutraalisti, ovathan ne yhteistä kulttuuriperintöä. Mutta eihän kenenkään noiden ihmisten perinteisiin kuulu laulut sanskriitiksi, etenkään kun sanoista ei ole kellään harmainta haisua. Vielä häiritsevämpää on, jos jostain Intiasta löytyy joku jolle nuo sanat todella merkitsevät jotain.

Joten jollain tapaa jooga on eri asia kuin venyttely,  lihaskunnon vahvistaminen isometrisin harjoituksin, positiivinen ajattelu tai itsesuggestio.