Matka ja immigraatiomuisteloita

Muistaakseni intiaanit sanoivat aikanaan junasta, ettei sillä uskalla matkustaa kun se liikkuu niin nopeasti että sielu jää jälkeen. Noh, semisti ymmärrän mitä tarkoittanevat. Tosin jet lag auttanee asiaa että on aika pysäkillä juuri nyt. Mutta pysäkillä Kanadassa!

Etukäteen jännitti vähän maahantulomuodollisuudet, kun tosiaan aion olla täällä koko kevään ihan vain turistiviisumilla, joka kylläkin yleensä myönnetään suoralta kädeltä kuudeksi kuukaudeksi. Mutta silti. Ehkä asiaan vaikutti tuo eteläisen naapurin rajamuodollisuudet, jotka on joskus vähän yksityiskohtiin meneviä.

Mutta rajalla ei ollut minkäänlaisia ongelmia, asiaa auttoi miehen työlupa. Ilmeisesti edellisillä kerroilla oli joutunut vääntämään kymmeniä minuutteja omaa maahantuloansa, mutta nyt kun on oikeanlaiset leimat paperissa elämä hymyilee.

Sen sijaan matkan bonusrasti tuli jo lentoa vaihtaessa Frankfurtissa, jossa oli joko meneillään keskivertoa aktiivisten lentotätien tutustumisiltapäivä tai joku erikoinen terroristiseulonta. Kyselivät tosi tarkkaan edellä menijöiltä milloin ovat käyneet aiemmin Kanadassa, pyysivät opiskelijoita näyttämään opiskelijakortin jne. Noh, minulta sitten kysyttiin passin kannessa olevan kuvan nimeä, eli siis vaakunaa. Ja pyydettiin kirjoittamaan se paperille, suomeksi. Ja varmistivat vielä, että onhan tämä nyt sellainen sana, jonka kaikki suomalaiset tuntevat. Että FYI suomalaiset, vaakuna is the password.

En tiedä mikä juttu toi oli, satunnaisin lentokenttäturvatarkastus sitten Nairobin. Jolloin katsottiin kaikkien käsimatkatavarat tavara kerrallaan läpi. Kaverilta löytyi muistoksi ostettu puinen miehen mallinen helistin, jolloin piti todistaa osaavansa soittaa sitä, mikä nyt oli sen verran koominen tilanne että virkalijatkin ympärillä nauroivat, paitsi kyseinen rajaviranomainen joka ratkaisi tilanteen näyttämällä keskisormea matkailijalle.