Niitä pieniä arkipäivän kulttuurieroja
Sanovat, että ne pienet arkipäivän erot huomaa eniten vieraassa maassa. Jotkin asiat on paremmin, jotkin huonommin.
+ Bonuskortit. Ne on sellaisia pelkkiä viivakoodin kokoisia muoviläpyköjä, jotka saa esim. avaimenperään kiinni (joogasalin kortti on myös sellainen) vs. luottokortin kokoinen kortti Suomessa, joita kertyy miljoona ja tukkii lompakon. Toinen nerokkuus bonusjärjestelmissä kaupoissa on se, että asiakasnumero on puhelinnumerosi! Näin ei tarvi välttämättä kantaa mitään kortteja mukana, kertoo vaan kassalla puhelinnumeronsa.
(Multa kesti pitkään tajuta ennen kuin mies kertoi, että se on se puhelinnumero minkä ne siinä kassalla kertoo… luulin vaan, että näillä on supernumeromuisti, kun opettelevat joka kauppaan pitkän numerosarjan ulkoa 😀 )
+/- Parkkimittarit. Ne on sellaista kolikkomallia, joka parkkiruudulle omansa. Voi siis puhelimellakin maksaa, mutta perusongelma on se, ettei niistä saa mitään kuittia mukaansa ja jos et tajua katsoa paljonko kello on kun lähdet, you’re screwed. Tosin bonuksena se, että aina välillä löytää parkkipaikan johon on jäänyt edelliseltä pysäköijältä käyttämätöntä aikaa.
– Pankkiasiat. Tämä koskettaa minua vähemmän, koska elän täysin käteisperustaisessa taloudessa, mutta miestä enemmän. Tilisiirto on täällä vielä tuntematon suuruus, joka esim. tekisi vuokran maksamisen kovin helpoksi. Näillä on sen sijaan joku ihmeellinen e-raha, jota jotenkin lähetellään sähköpostilla erilaisten salasanojen suojaamana. Shekit ovat myös käypää valuuttaa, joskin kalliita lunastaa. Lisäki näillä on jostain syystä myös erikseen debit-kortti, jotta voi ostaa netistä. Miksi näitä ei vaan yhdistetä samaan korttiin…
– Bussin kuukausikortit. Olen laajentanut elämänpiiriäni Kitsilanon ulkopuolelle viimeaikoina, joka tarkoittaa sitä, että useimpina päivinä haluan liikkua monta kertaa bussilla. Halvimmaksi tulisi kuukausikortti, mutta eihän niitä toki kesken kuukauden saa ostaa! Täällä kuukausikortti on todella kalenterikuukauden kortti eikä 30 päivän kortti. Ensi kuussa uusi yritys.
+/- Verot hinnoissa. Ärsyttää välillä tajuttomasti, kun shoppailet jotain ja sitten kassalla tajuat että ai niin, tähän tuli ne verot vielä päälle. Luulin myös pitkään ylemmyydentuntoisesti että nää ei oo vaan tajunnut vielä kuinka paljon helpompaa olis jos ne olis siellä hinnassa valmiiksi laskettuna, mutta mies valisti jälleen että kyse on siitä, että kansalaisille halutaan näyttää kuinka paljon valtio vetää tässäkin kohtaa välistä. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi tuota. Näiden HST (harmonised sales tax) on myös sama kaikille tuotteille, toisin kuin alv joka vaihtelee tuoteryhmän mukaan ja jolla on näin ollen ohjaavaa vaikutusta. Täällä sellaista kutsutaan kommunismiksi.
+/- Holhoava alkoholipolitiikka. Kaupoista (jotka muuten on auki aina, sinällään kiva) ei saa oluen olutta. Tai mitään muutakaan alkoholijuomaa. 70-lukulaista näin suomalaisen mielestä. Koska lähimpään liquor storeen on useampi kortteli, eipä tule perjantaisiidereitä paljon ostettua. Eikä ne viinakaupat oo kätevästi Safewayn tms. kyljessä (vs. Suomessa Prismat ja Alkot) vaan vaatii oman reissunsa ja pysäköintipaikan etsinnän -> kynnys nousee. Että kai se holhoaminen toimii… tosin luulen, että täällä saisi noilta naapureiden teineiltä vähemmällä vaivalla marihuanaa ostettua.
Menipä negailuksi tämä juttu. On täällä varmasti muitakin positiivisia juttuja kuin bonuskortit, mutta ei tule nyt mieleen. Johtuu ehkä siitä, että viikonloppua ei vietetäkään kuvausreissussa Whistlerissä vaan kotona mahataudissa. Tai siis toistaisesti vasta mies, minä kylven käsidesissä ja toivon parasta. Tylsäätylsäätylsää.