Olen joutunut plasebon uhriksi!

Ja vielä täysin oman mielen luomaa! Tai kai se plasebo aina on. Joka tapauksessa, muistatteko vielä vihaamani Doc Oc-imurin? Joka ei ainoastaan ole hankala käyttää lonkeroineen vaan on myös todella tehoton imuri. Noh, tuli tästä puhe vuokraemännän kanssa ja hän lupasi vaihtaa letkun toiseen, kun tuon kanssa on ollut ongelmia.

Monta viikkoa tämän jälkeen olin sitä mieltä, että imurointi sujuikin paremmin. Kunnes eilen tajusin, että vuokraemäntä oli vasta tällä viikolla vaihtanut imurin uudennäköiseen letkuun. Olin monta viikkoa vain kuvitellut, että joo-o, ihan selkeästi parempi teho tässä imurissa! 😀

Näin se mieli meitä huijaa. Eikä ainoastaan se, että tunnen itseni vähän hölmöksi nyt vaan myös se, että vihaan tätä uutta imuria vielä enemmän, koska se on tehty kääpiöille! Ei, imurin vartta ei pysty pidentämään. Tai ehkä siihenkin on joku salainen mekanismi, jonka tajuan viikkojen päästä imurointuani selkä kyyryssä…

Mulla on toinenkin klassinen tarina tästä oman elämän plaseboefektistä. Oltiin vaihtoaikoina road tripillä Skotlannissa ja köyhiä opiskelijoita kun oltiin niin päivän lounas koostui paahtoleivästä ja Philadelphia-tuorejuustosta. Oltiin ne juuri käyty kaupasta ostamassa ja yksi kaveri siinä sitten voiteli kaikille reilut leivät siitä. Syötiin niitä siinä ajatuksissamme hetken aikaa kunnes joku sai sanottua kaikkien epämääräisesti ajatteleman ajatuksen että onpa jotenkin miedomman makuista tämä Philadelphia kuin muistinkaan… koska kaveri oli napannut voipaketin kaupasta. Syötiin paahtoleipää n. sentin kerroksella voita. Ja koska sinulle sanottiin että se on tuorejuustoa niin tuorejuustoltahan se maistui!

Jos muilta löytyy tarinoita oman elämän plaseboefektista, saa jakaa, etten tuntisi itseäni niin tyhmäksi nyt… 😀