Kyllä sitä kansallista itseruoskintaa osataan muuallakin kuin Suomessa

Suomalaisten perisyntinä pidetään jatkuvaa huonommuuden tunnetta muihin kansoihin verrattuna ja alituista pohditaa, että mitähän ne meistä muualla ajattelevat. Rasismikin nostaa päätään. Mutta onneksi sitä osataan muuallakin.

Päivän puheenaihe on ollut, että miten Vancouver pystyttiin rankkaamaan vasta maan 52. asuttavimmaksi kaupungiksi, meillä ei hei sentään sada edes lunta täällä niin kuin muualla Kanadassa! Ja on rantoja! Ja vuoria! Tutkimus tehtiinkin asumiskustannusten perusteella, jotka täällä ovat järkyttävät. Mutta paikallisten mielestä you get what you pay for, eli hinta olisi hyväksyttävissä.

Uutisissa on muutenkin huomattavissa sellaista suomalaishenkistä kansallistunnon nostatusta, esimerkiksi paavin virkaanastujaisista huomioitiin se, että joku osallistuneista oli kanadalainen. Oscar-gaalan jälkeen yksi suurimmista otsikoista oli, miksei yksikään kanadalainen elokuva pärjännyt. Ehkä tässä on vähän sellaista isomman, eteläisen naapurin varjoon jäämisen syndroomaa…

Toinen juttu on suhtautuminen maahanmuuttoon. Suomessahan tästä on kehkeytynyt pieni ongelma, mutta näkisin tässä enemmän aikaperspektiivin ongelmaa. Suomi on ollut poikkeuksellisen homogeeninen kansakunta aivan viime vuosikymmeniin asti.

Kanadassa sen sijaan intiaaneja lukuunottamatta kaikki ovat jostain muualta. Ja niiden eurooppalaisten jälkeen tänne on tullut esimerkiksi niitä kiinalaisia jo satoja vuosia. Silti kiinalaiset Vancouverin alueella närästävät, merkkejä huomaa jos kiinnittää huomiota. Aihe on arka, aiemmin kiinalaisia on ihan puhtaasti syrjitty lainsäädännön tasolla asti. Toisaalta kiinalaiset ovat myös aika rasistisia toisiaan kohtaan, hongkongilaiset vs. mannerkiinalaiset ja tänne aiemmin muuttaneet vs. vastatulleet. ”She looks like a real China woman” voidaan kommentoida mannerkiinalaisesta, jolla stereotyyppisesti on huono iho ja hampaat ja jotka lihovat tänne muutettuaan.

Päivän lehdissä kiinnitti silti huomiota se, että toistuva aihe kiinteistöpolitiikassa on se, että nostattaako ulkomaalainen pääoma (=kiinalaiset) asuntojen hintoja. Poliittisesti korrekti vastaus oli, ettei sijoittajien kansallisuutta ole tilastoitu. Mutta keskustan asunnoista 5-8% on kuitenkin tyhjillään. Ilmeisesti tässä on taustalla joku sellainen kuvio, että kiinalaisten on helpompi saada oleskelulupa Kanadaan, jos sijoittavat tänne. Ja Kiinassa rikkaita riittää, joten kaikki eivät vaivaudu edes vuokraamaan kiinteistöjä eteenpäin.

Toinen juttu samasta lehdestä: aloite muuttaa pelkästään kiinankieliset kyltit Richmondissa sisältämään joko englantia ja/tai ranskaa (maan viralliset kielet) kaatui kaupunginvaltuustossa.

Eli kaikenkaikkiaan en ehkä olisi Suomessa niin huolissaan, on näitä ongelmia muillakin…

Kulttuuri Suosittelen

Fear and Loathing in Grand Canyon: sinne ja takaisin

Nyt on otsikossa kyllä niin populaarikulttuuriviittausta, että. Pelkoa ja inhoa-osuus selviää alempana, aloitetaan tuosta hobitti-puolesta.

Muistatteko Hobitti-kirjassa, kun Bilbo joutuu taistelemaan lähteäkö seikkailuihin vai ei? Toinen puoli sukua on Tookeja, jotka on kovia seikkailemaan ja toiset Reppuleita, jotka mielellään täyttäisi ruokakomeroita kotikolossa. Lopulta Gandalf päättää Bilbon puolesta lähettää silloin vielä vastahankaisen sankarin seikkailuun.

Täsmälleen sama ongelma on minulla. Aina kun tulee joku megahyvä idea, käy ilmi että ne megahyvät seikkailut on myös vähän vaarallisia. Siksi ne on megahyviä seikkailuita.

File:Grand-canyon-D7498.JPG

Sinne ja takaisin. Kuva Wikipediasta

Tämänkertaisen nimi on Grand Canyon. Pohdin siellä vaeltamista ekan kerran jo yli vuosi sitten, mutta silloin päädyttiin Kuubaan. Nyt tulevan häämatkan osaltakin sitä jo alkukeväästä vähän tutkin, mutta jäi asia sikseen, koska meillä ei ole telttaa, makuupusseja jne kamoja mukana, ainoastaan päiväretkitavarat ja toisekseen tarvittavat backcountry permitit pitää anoa joku käsittämätön 5 kk etukäteen.

Jostain kuitenkin törmättiin Wildland Trekking-firmaan, joka tarjoaa kuljetukset Flagstaffista hotellilta, opaspalvelut, kaikki ateriat, Ospreyn rinkat, sauvat, teltat eli kaiken.

Viimeksi kun oltiin lähdössä tällaiselle elämää suuremmalle seikkailulle eli 55km vaellukselle Islannissa, huoletti kaikkein eniten varustehuolto silloin. Ensinnäkin koska se jäi minun vastuulleni (koska en myöskään luottanut mieheen että se olisi oikeasti selvittänyt niitä asioita) ja tästä tuli myös vähän kireyttä ilmaan ennen lähtöä. Reissu itsessään oli upea ja varusteet toimivat hyvin. Laugavegur on myös yksi maailman suurista vaelluksista.

Grand Canyon ei ole ns. walk in the park. Ensinnäkin, se on käänteinen vuori. Ensin mennään alas, sitten tullaan ylös kun jalat on jo väsyneet. Ylhäällä voi olla keväällä mukavat 20 astetta, alhaalla polttavat 40 Celsiusta. Alasmennessä ei ole vettä saatavilla. Jos olet liikkeellä keskipäivän aikaan, joudut varmasti ongelmiin. Ylöstullessa nouset myös koko ajan kohti ohuempaa ilmaa.

Meidän retki olisi ns. Classic Grand Canyon tour, jossa laskeudutaan eteläreunalta South Kaibab-reittiä, yövytään pohjalla, toisena päivänä noustaan 500 m Indian Gardenin telttapaikalle, yövytään toinen yö ja kolmantena päivänä koittaa todellinen koitos, 950 m nousua takaisin eteläreunalle.

Joten tällä kertaa suurin huoli on että ihan puhtaasti riittääkö fyysinen kunto. Ilman rinkkaa olen melko varma, että selvittäisiin reissusta mutta ei se kevyttä siltikään olisi. Koska hoksattiin tämä vasta näin myöhään, retket joissa rinkkojen kuljetus hoidetaan muuleilla on jo täynnä. Joten se on tämä tai ei mitään, nyt tai ei koskaan.

Näin yöllä unia kauheista nääntymiskuolemista. Aamulla ilmoitin että lähdetään.

 

Kulttuuri Matkat