Eräs (naispuolinen) tuttuni meni armeijaan, koska parasta maailmassa on olla retkellä poikien kanssa. Ymmärrän kyllä. Tai siis sen retkellä olemisen, ei tarvitse välttämättä olla poikia. Vaikka paras retkikaveri täällä onkin oma mies.

Täällä olo on toisaalta yhtä pitkää retkeä. Mutta silti on hyvä päästä pikkuretkille. Ensin olin koukussa rajanylitysretkiin, kuten Seattleen ja sen outlet-kauppoihin. Mutta vielä parempaa on, jos voi kotikaupungissa tuntea olevansa retkellä.

Parin viime viikonlopun aurinkoiset päivät on menty samalla kaavalla. Täällä muuten noihin aurinkoisiin päiviin suhtautuu samalla maanis-depressiivisellä tarmolla kuin kesään Suomessa, hetkeäkään ei saa hukata. Sykli on täällä vaan nopeampi.

1. Aamulenkki auringossa

Minä juoksen, mies valokuvaa. En sano, etteikö kotikaupungissa Suomessa olisi hyvät juoksumaastot, mutta ei ole huonot maisemat täälläkään. Ainut pieni miinus tulee siitä, että tällä juoksukestävyydellä en jaksa juosta sitä viitta kilometriä päästäkseni tuonne rantaan vaan rantalenkit rajautuu viikonloppuihin että pääsee autolla.

Näitä poukamia jatkuu kilometrikaupalla… lenkillä on kiva katsella onnellisia koiria. Vancouverissa on paljon koirapuistoja, eniten Kanadassa/Pohjois-Amerikassa/jossain muussa yksikössä jota en nyt muista, mutta eniten kuitenkin jossain mittakaavassa.

Merenrannassa on kiva juosta kun on tasaista, mutta joskus tuulee aika paljon… leijoja ja varjoja näkyy silloin paljon, vaikka tuntuukin että välillä ei juostessa pääse eteenpäin vaikka kuinka koittaisi.

2. Bagel-lounas

Ensin osuttiin sattumalta Sollyn juutalaiseen leipomoon, joka onkin yksi kaupungin parhaista. Seuraavana viikonloppuna kävi ilmi, että toinen kaupungin parhaista bagel-paikoista on lähes kulman takana, olen kävellyt siitä ohi joogatunnille miljoona kertaa huomaamatta sitä!

Näillä oli kaikkilla jotain erikoisia nimiä, kuten eggel… mutta jokin, joka duck-testin perusteella tunnistettiin korvapuustiksi nimestä huolimatta oli maailman paras!

Bennyllä oli puristisempi voi-ja-bagel-kombinaatio vuorossa. Kyytipoikana irlantilaista perunakeittoa. Pisteet viikonlopun lehdistä, miinus huonommista pullavalikoimista kuin Sollyllä.

3. Retkelle!

Mikä siinä on, että aina kotona ollessa sitä vaan jumiutuu kotiin? Ei tule koskaan sanottua sunnuntai-iltapäivänä, että ajetaampa tuonne Hämeenkyröön katsomaan josko siellä olisi jotain kivaa. Täällä sitä pitää kuuden tunnin ajoa perjantai-iltana viikonloppuretken vuoksi aivan kohtuullisena. Työt toki joo masentaa ihmistä jne jne, mutta mies on ilmeisesti kokenut retkeilyn täällä enemmänkin piristävänä kuin energiaa vievänä.

Shannon falls Squamishissa, puolivälissä Whistleriin.

Leikittiin neutral density-filtterillä, joka mahdollistaa pitemmän valotusajan ja veden liike silottuu.

Seuraavana viikonloppuna osuttiin White Rock Pierille, ja ihmetelteltiin miksi täällä on näin paljon ihmisiä…

… meren rannassa…

… mutta se olikin St Patrick’s dayn juhlat ja joukkokaste! Hyytävää. 

Vuorovedet on kyllä edelleen kovin hämmentäviä. Laskuvesi näyttää lisäksi oleven lokkien meriruokabuffet, nähtiin kun linnut nousi aina ilmaan ja tiputti simpukoita alas että menisivät rikki… fiksuja lintuja! Niistä oli harmillisen vaikea saada kuvaa.