Ei, en ole raskaana. Vaikka otsikon luettuasi varmaan niin ajattelitkin.

Tänne lähtiessäni olin kovin yllättynyt, kuinka moni täysin suoraan kommentoi mahdollisia perheenlisäysasioita. Pikkujouluissa esimies kysyi, että jäät varmaan pian äitiyslomalle kun Kanadasta palaatte. Yritin sanoa, että haluaisin vähän vielä päästä töihin sisään kun vasta aika hiljattain vaihdoin työpaikkaa eikä oikein vauvakuumettakaan ole ollut. ”Ei siihen vauvakuumetta tarvita, lapset kannattaa tehdä nuorena” oli esimiehen vastaus. Onhan se kiva, että töissä ollaan lapsimyönteisiä…

Käydessäni taas töistä lääkärissä kesken työpäivän huikkasin päivän vastaavalle organisaattorille, että olen poissa hetken aikaa ja perään kaikui iloinen huuto ”toivottavasti se on poika!”. Ihan kiva joo enkä pahastunut tästä, mutta hei oikeasti, lapsettomuus on todella yleistä nykyään ja jos olisin hedelmättömyyshoito-keskenmenokierteessä niin ei ehkä naurattaisi.

Miehellä meni jotenkin monta kuukautta, ennen kuin tajusi 🙂 Kysyi, olenko huomannut, että kaikki luulevat meidän tulevan tänne hankkimaan lapsia. Töissä myös kerran kysyttiin, että olenko jo raskaana kun kerran en ole täällä töissä.

Täällä Lilyssä on paljon vauva-perhe-äitiysblogeja ja minun varmaan pitäisi lopettaa niiden lukeminen jos aion koskaan hankkia lapsia. Kannatan realismia, ettei kaiken pidä olla niin ihanaa ja vaaleanpunaista höttöä. Toistaiseksi tarinat äitien syyllisyydentuskista, valvotuista öistä tai kasvuvertailusta ja siitä huolestumisesta ovat menneet kategoriaan tieto-lisää-tuskaa ja herättäneet ajatuksia olisiko se lapsettoman elämä sittenkään niin kauheaa…

(Jostain syystä synnystystraumat ja yö helvetistä- kuvaukset eivät ahdista samalla tavalla, ehkä tämä oli jo selvinnyt opiskeluaikoina tai töissä niitä epiduraaleja laitellessa viimeistään)

Koirakuume on sen sijaan ollut jo pitempään. Haluaisin yhden tällaisen:

Siis katsokaa noita korvia! Ja tuota tarmokasta katsetta!