Mietin, että mistä tänne kuuluu noin kova kellon viisarin raksutus. (Ilmeisesti pienen asunnon kaikumista ei huomaa kun viettää iltansa täällä pääasiassa yksin. Toin herätyskellon, koska yksin nukkuessani olen tullut jotenkin neuroottiseksi pelkäämään että kännykän akku loppuu. Onhan näin toki kerran elämässä tapahtunutkin, juuri sillä viikolla kun mies oli työmatkalla, mutta ilmeisesti kokemus jätti pitkällisen trauma :D)

Miten se Pori tosiaan on lännessä ja miten länteen se aurinko laskeekaan. 

Miten se, että tiellä ei näe mitään (kts. yllä) ei haittaa osaa ihmisistä. Can’t see shit, I’m going in! -huutoja kuuluu ohittavista autoista.

Miten osa ihmisistä ajaa aina juuri sen pikkaisen alle 100 km/h rajoituksen, vain ajaakseen 90 km/h kahdeksankympin rajoituksen kohdalla. 

Miten vaikka olen julistanut, että ympärilläni puhutaan vain positiivisia asioita Porista, olisin tällä hetkellä ehkä mieluummin kuitenkin kotona omassa sängyssä. Huoh. Eikä tätä asiaa ehkä korjaa edes Marimekon pussilakanat. Vai korjaisiko sittenkin… 😀

Asiaan muuten liittymättömänä kuvituksena Pyynikki viime kesältä, kaupungista jossa nyt haluaisin olla. Asunnossa, jonka seinät ovat kiveä, eivätkä paperia kuten tässä tämänhetkisessä…