Uusi nimi, uusi banneri… vanhat tai puuttuvat kujeet.

Olen koeajalla. Annan blogille kotimaassa mahdollisuuden ja projektiin sitoutumisen merkkinä operoin blogille uuden nimen ja bannerin. Ja kyllä, nimenkeksimistaitoni eivät ole yhtään sen suuremmat kuin blogia alunperin perustaessakaan 😀 Työssäkäyvä Suomessa on looginen jatkumo Kotirouvalle Kanadassa, joskin harhaanjohtava siinä mielessä etten aio työasioista kauheasti kirjoittaa. (Paitsi että heti teki mieli avautua työasioista, että kuinka se epiduraali vain ui sinne suoneen tänään ja kuinka perseestä on keskussairaaloiden maantieteellinen sijainti tässä maassa)

Edellinen postaus blogin jatkosta ja Lilyn uudistuksesta herätti keskustelua aina toimituksen palstaa myöten. Hyvä niin. Mieltä lämmitti kaikkien kannustavat kommentit blogin jatkamisen puolesta, kiitos niistä 🙂 

Suomalainen itsetunto toki näki tässä heti ongelman, haenko bloggauksella vain muiden hyväksyntää ja niitä tykkäys-sydämiä, jotka niin osuvasti kiteyttävät ja kvantitoivat koko jutun? Eikö tätä pitäisi tehdä vain ihan puhtaasta rakkaudesta lajiin, lukipa näitä tekstejä kukaan tai ei?

Miehelläni (joka muuten ei haluasi mitenkään osaksi blogeja, enää koskaan, koitan jättää tämän viimeiseksi mainintakerraksi) on selkeä mielipide (joskin ei mitenkään nätisti artikuloitu) siitä, että blogaus on huomiohuorausta. Ja kyllähän se hyvältä tuntuu, jos toimitus huomioi tekstin tai se on saanut erityisen paljon kommentteja. Tietysti se kommenteissa syntyvä keskustelu on monesti antoisaa, mutta käsi ylös nyt kaikki ne, jotka eivät samalla nauttisi saamastaan huomiosta. 

Tätä on varmaan joku fiksumpi pohtinut minua ennenkin, että miksi ihmiset vapaaehtoisesti jakavat elämästään asioitaan. Itse aiemmin jaoin, koska välitin tietoa sukulaisille ja ystäville ja aidosti koin, että joku saattaisi kokea viihdyttävinä havainnot kulttuurieroista. Nyt tässä haeskelen sitä omaa ekologista lokeroani blogosfäärissä. Osa voi tietty ansaita rahaakin tästä. 

Mutta onko se huomion hakeminen välttämättä väärin? Vähän sama kuin se, että jos Euroviisut olisivat laulukilpailut, niin ne pidettäisiin radiossa on analogia blogeista ja päiväkirjoista, että jos kirjoittaisin tätä vain itseäni varten, pitäisin päiväkirjaa.