H-sanoja

Vuosien varrella on ollut jännä havaita, miten helposti vähänkään eri tavalla pukeutuva, mutta vartaloltaan miesmäinen ihminen kategorisoidaan lähes automaattisesti seksuaalisen suuntautumisen mukaan. Olen saanut osani tuosta huutelusta, mikä on aina vähän hämmentänyt.

Yksi mieleenpainuneimmista hetkistä oli lukion loppuvaiheissa, kavereiden kanssa baarissa. Läsnä oli myös yksi tyttö, joka ilmeisesti oli ihastunut minuun. Kaverini mielestä minun olisi pitänyt ”panna sitä tyttöä, koska kaverit luulee et sä oot homo”. Joitain vuosia myöhemmin kotikaupunkini keskustassa sain muutamaankin otteeseen kuulla kadun toiselta puolelta ”vitun homo” -huutelua, kerran näin sattuessa jalassani oli muistaakseni punaiset housut ja päälläni vihreä t-paita, eli ei edes mitään kovin erikoista. Puhumattakaan nyt siitä, että olisin koskaan harrastanut seksiä ihmisen kanssa, jota hädintuskin edes tunnen. Tarvitsen ylipäätään seksuaaliseen vetovoimaan ensin voimakkaan kemian aivan muilta ihmisen osa-alueilta.

En ole koskaan keksinyt näihin mitään sen kummempaa syytä. Minulla oli tyttöystäviä teini-ikäisenä. Ulkoisesti erosin muista tietysti, tosin vain vaatetuksen ja satunnaisen meikin verran, enkä aina edes näiden. Tällaiset huutelut ja epäilyt tekivät oman oloni entistäkin epävarmemmaksi ja kävin asiasta itseni kanssa aikoinaan melkoisen painin. Vaikka kääntelin asiaa miten päin tahansa, en silti kiinnostunut miehistä seksuaalisesti. Tietyllä tavalla tuo kaikki siis myös vahvisti käsitystä minusta itsestäni.

Silti, on outoa miten tietyt mieskäsitykset istuvat tiukassa kuin tatti. Aivan kuin joillakin ihmisillä olisi sisäänkoodattuna stereotyyppiset kategoriat, joiden läpi he toisia ihmisiä arvioivat. Toki, erotun varmasti pukeutumisellani, mutta tunnen homomiehiä, jotka eivät erotu ulkoisesti heteromiehistä juurikaan. Nyanssit ulkonäön suhteen ovat pieniä ja jokaisella lienee edelleen oikeus näyttää juuri siltä, millaisena itsensä hyväksi tuntevat, kategorioinnista viis. Oma sukupuolikäsitykseni ei ole kärsinyt näistä asioista enää pitkään aikaan, mutta kumman paljon ne edelleen pohdituttavat.

Hiphop-artisti Haamu tiivisti miesmyyttiä kivan sarkastisesti taannoin samannimisellä biisillään:

 

Olen aina tietoisesti sotinut perinteistä mieskäsitystä vastaan ja luultavasti ihan hyvästä syystä. Miehiä, naisia ja kaikkia siltä väliltä on moneksi ja kaikki omia kokonaisuuksiaan sellaisina.

Mutta mitä seksuaalisuuteen tulee, on tietysti vähän hankala sanoa olevansa täysin hetero, kun naiseuden kokemus on joskus todella voimakas ja naisiin kuitenkin seksuaalista vetovoimaa tunnen…

Suhteet Oma elämä Seksi Trendit