Flirttiä ja ihastuksia
Pakko tunnustaa, rakastan flirttailua, hih^^ Flirtti on ollut minulle aina tavallaan luonnollinen tapa toimia ihmisten kanssa, suhtaudun siihen kohteliaisuutena puolin ja toisin. Nätti sana sinne tänne, hymyilyä ja katsetta silmiin, onko se nyt niin paha juttu?
No, kuten arvata saattaa, kaikki ihmiset eivät ajattele niin. Joillekin ystävällinen ja etäinen flirtti on rajojen ylittämistä, varsinkaan jos flirttailija ei täytä jotain tiettyä kriteeriä. Muutaman kerran silkasta ystävällisyydestä on tullut näpeille tai vähintäänkin huomautus siitä, että ”mulla itseasiassa on jo poikaystävä”. Toisille flirtti on taas selkeääkin selkeämpää kiinnostuksen osoittamista, minkä johdosta olen muutaman ystävällisen flirtin jälkeen saanut happamia katseita, kun en olekaan lämmennyt odotetulla tavalla. Pari kertaa olen päätynyt jopa hämmentyneille jatkoille, vaikka mielessä ei ollut alunperin mitään sen kummempaa. Humalan piikkiin voi tietysti aina pistää oman arviointikyvyn heikentymisen.
Välillä sitä toivoisi, että arkinen flirtti olisi normaalimpaa, eikä siitä tehtäisi niin suurta numeroa. Hymyyn voi vastata hymyllä ihan normitilanteessakin, vaikka tietysti jos päivä on ollut huono, hapan reaktio on aivan ymmärrettävää. Mutta jos omaa flirttailuaan joutuukin yhtäkkiä selittelemään sillä, että yritin olla vain kohtelias, enkä suinkaan yrittänyt iskeä tyttöystävääsi, jotain on pahasti pielessä. Olen ehkä vähän kummallinen (vaikka sattuneesta syystä tiedänkin, etten ole tämän dilemman kanssa yksin), mutta en pysty aina hahmottamaan sitä, missä ihmisten henkilökohtainen raja flirtin suhteen menee. Ei pelkän ystävällisen hymyn pitäisi olla niin kamalaa.
Hassua kyllä, ihastusten kanssa tilanne onkin sitten toinen. Ihminen, joka oikeasti on herättänyt kiinnostukseni, saakin minut todella kömpelöksi. Flirtti ei olekaan enää yhtä luontevaa kuin normitilanteissa, eikä sanaa meinaa saada suustaan. Ja jos suuni aukaisenkin, saatan sanoa jotain todella hämmentävää ja jopa noloa. Ihastuminen on kemiaa ja tuo kyseinen kemia saa minussa aikaan kaikki pasmat sekoittavan impulssin. Ja hemmetti, että se onkin sitten ihanaa! Sen pienen hetken, kun jalat leijuvat tukevasti ilmassa, kuvaannolliset linnut laulavat ympärillä ja kukat puhkeavat. Kaikki tuntuu aina kevyemmältä ja helpommalta sen hetken, kun ihastuksen antama boosti vaikuttaa kehossa.
Kerron ihastuksistani todella harvoin, sillä juuri tuosta pasmojen sekoittumisesta johtuen en osaa ilmaista kyseistä tunnetta ihastukseni kohteelle koskaan mitenkään järkevästi. Sen sijaan pyrin vain nauttimaan kulloisenkin ihastuksen antamasta hyvästä mielialasta. Pohdin hiljan sitä, imenkö näin toisesta ihmisestä jotain tai onko moraalisesti oikein ”käyttää” toista ihmistä oman mielialansa kohottamiseen toisen ihmisen tietämättä. Jokin siinä tuntuu väärältä, mutta se hetkellinen hyvän olon tunne peittää alleen sitten kuitenkin kaiken muun.
Olen tälläkin hetkellä ihastunut^^ Elämäntilanteen ollessa mikä on, mietitys ihastuksen aiheuttamista reaktiosta tosin korostuu. Edessä on paljon surua ja vaikeitakin tunteita, mutta nyt jo pidempään jatkunut ihastus on tuonut asioiden käsittelyyn hieman helpotusta ja saanut minut jopa haaveilemaan hieman. Pimeämpien kuukausien jälkeen kyseinen ihminen on saanut minut näkemään tunnelin päässä jälleen valoa ja olen pähkäillyt niin, että juuri tämä on ollut kyseisen ihmisen rooli elämässäni. Onko se sitten väärin tätä ihmistä kohtaan, en osaa sanoa. Olen niin hemmetin ujo, etten uskalla varmasti ikinä kertoa ihastuksestani ihmiselle itselleen. Kummallisia me ihmiset, kaiken kaikkiaan.