MFW: Paluu 1970-luvulle

_gucci1.jpg

bongailua.jpg

_gucci2.jpg

Mikäli on Milanon muotiviikkojen ensimmäisen päivän satoon uskomista, ensi keväänä kuljetaan 1970-luvun tamineissa.

Retromuistelut aloitti Gucci omalla 1970-luvun rock-chic -kokoelmallaan. Style.comin Nicole Phelps osuvasti jo vinkkasikin, että lieneekö malliston inspiraationa toiminut Guccin uusitun Jackie-laukun mainoskasvona keimaileva Kate Moss. Paljon mahdollista, sillä mallilegenda istui osuvasti näytöksen eturivissä, heti Anna Wintourin vieressä.

_gucci3.jpg

Myös malliston laukut henkivät samaa tunnelmaa. Ruskean mokan*, legendaarisen web-raidoituksen sekä horsebit -koristuksen yhdistelmä suorastaan huusi 1970-lukua. Stailaus valkoisen jakkupuvun kanssa vain lisäsi mielleyhtymää. Laukkujen muotokieli mukaili muutenkin vuosikymmennelle ominaista boho-tunnelmaa. Lavalla nähtii nimittäin myös über-trendikkäitä ”ämpärilaukkuja”.

*Mokka kannattaa muuten pitää nyt mielessä, sillä siitä näyttäisi muodostuvan ensi kevään ykkösmateriaali.

ferretti1.jpg

Sama meno jatkui myöhemmin myös Alberta Ferrettin kevätnäytöksessä. Tällä kerralla 70-luku näkyi erityisesti runsaissa hapsukoristeissa sekä leveissä housunlahkeissa.

ferretti2.jpg

Ferretti tarjoili mallistossaan myös runsaasti inspiraatiota ensi kesän festaripukeutumiseen. Tosin hapsut ja hippimeininki eivät taida olla festivaaliympäristössä enää mikään uusi juttu, mutta mikäli joku kaipaa hivenen ylellisyyttä omaan festarigarderobiinsa, kannattaa siinä tapauksessa kääntyä Alberta Ferrettin puoleen.

Aivan kuten Pupulandian Jenni taannoin omassa (loistavan pohdiskelevassa) postauksessaan mainitsikin, näyttää muotikaruselli edelleen kierrättävän vanhoja ideoita. Syyssesongilla inspiroidutaan 1960-luvusta ja talven taittuessa kevääseen siirrytäänkin sitten 1970-luvulle.

Vaan mitä tulee seuraavaksi? 1980-lukuko?

Toivotaan, että ei…!

// If this season is all about the 1960s, come the spring we are all going to jump right to the 1970s. Yesterday at Milan Fashion Week Gucci and Alberta Ferretti showed how it should be done.

Kuvat/Pics: Style.com

SEURAA BLOGIA – INSTAGRAMISSAFACEBOOKISSATWITTERISSÄ

 

Muoti Trendit

Kimye-svetari päätti Lontoon muotiviikot

ashish1.jpg

ashish2.jpg

Lontoon muotiviikot päättyivät eilen iloisen kiiltävissä tunnelmissa. Muotiviikkojen viimeisistä näytöksistä vastasi hullunkurisista mallistoistaan tuttu Ashish. Muiden muassa Miley Cyruksen suosikkeihin lukeutuva merkki ei pettänyt fanejaan tälläkään kertaa. Lavalla nähtiinkin aimo annos sateenkaaren värejä, paljettipöksyjä sekä nurinkurisia luomuksia.

Niin ja sitten siellä oli myös tämä!

_ag14583.jpg

Kimye-svetari!

Tosin, mitä muuta voidaan odottaa suunnittelijalta, joka muutama sesonki sitten tarjoili yleisölleen luksusmuovikasseja!

Tästä on pakko tykätä!

Tänään starttaavatkin sitten Milanon muotiviikot. Tunnelmiin voi virittäytyä jo kello 15, kun Gucci lähettää oman kevätnäytöksensä suorana lähetyksenä omilla nettisivuillaan!

Sinne siis!

// London fashion week ended with a lot of glitter and rainbow colors. Oh and one Kimye sweater! All thanks to Ashish!

Kuvat/Pics: Style.com

SEURAA BLOGIA – INSTAGRAMISSAFACEBOOKISSATWITTERISSÄ

Muoti Uutiset ja yhteiskunta Trendit