Omakuvalla taiteessa tarkoitetaan taiteilijan omaa näkemystä, representaatiota itsestään. Omakuva ei jäljennä todellisuutta, mutta saattaa heijastella sitä. Omakuvalla on pitkä historia taiteessa, niin valokuvauksen, maalauksen kuin performanssinkin kautta.

Nyt kun olen haaskannut jo useamman vuoden sosiaalisen median pyörteissä, on hyvä kirjoittaa ajatuksia omakuvauksesta.

Olen jo pidempään miettinyt nykyihmisen suhdetta omakuvaan. Omakuva, jonka on ehkä tarkoitus heijastaa todellisuutta, mutta usein myös vääristää sitä.  

 Francesca Woodman – Self-deceit #1, Rome Italy, 1978 

Omakuvausta on vaikea vältellä. Sosiaalinen media vaatii profiilikuvaa. Itse haluaisin aina vaihtaa profiiliani. Mikään ei tunnu näyttävän siltä, miten itseni haluaisin nähdä. Tai näen. Saati sitten miten haluaisin tulla nähdyksi.

Omakuvauksen väistämättömyys nykyajassa on kiehtovaa. Ennen omakuvaus jätettiin suosiolla taiteilijoille. Nyt omakuvaus on omaksuttu osaksi arkea; osaksi työnhakua, osaksi sosiaalisen median profiilia, osaksi seuranhakua.

On mielenkiintoista seurata kuinka trendit varjostavat omakuvausta. Peilikuvaus, photoshop, filtterit … Peilikuvauksen uskoin olevan taantumassa, mutta 10 vuotta nuorempi siskoni vahvisti käsitykseni olevan väärässä. Kuulemma kaikilla muillakin on. No, seurasin itse sitten perästä.

Loppumaton omakuvaus ei ole tullut ilman konflikteja. Mieleen on painunut erityisesti joulukuinen kohu Obamasta Mandelan muistotilaisuudessa. http://www.theguardian.com/world/shortcuts/2013/dec/11/obama-cameron-selfie-mandela-memorial

…

Kävin joulukuussa katsomassa Lontoon Southbankissä retrospektiivin kuubalais-amerikkalaisen taiteilijan Ana Mendietan töistä. Mendietan töissä korostuu omakohtaisten kokemuksien kuvaaminen niin valokuvauksen, performanssin, videon, maalauksen kuin veistosten avulla. Mendieta kuvasi lähes aina itseään – mutta ei ehkä niin tavanomaisesti.  

Ana Mendieta – Untitled (Siluetta Series, Mexico) 1978

Osana tutkintoani kirjoitin valokuvan performatiivisuudesta. Mielessäni yhdistin tämän nykyaikaiseen omakuvaukseen. Susan Sontag kirjoittaa

”A photograph is not only an image (as a painting is an image), an interpretation of the real; it is also a trace, something directly stenciled off the real, like a footprint or a death mask.”

Sontag yhdistää valokuvan jälkeen – jälki, joka on tulkinta todellisuudesta. Jälki, joka on yhtä konkreettinen kuin jalanjäljen tai kuolinnaamion jättämä merkki. Voiko omakuva jäljentää indentiteettiä, persoonallisuutta, ulkonäköä? Heijastaako jokainen kuva tekijäänsä? 

…

Suosittelen myös katsomaan Guardianin artikkelin vuoden 2013 parhaimmista Selfies – kuvista

http://www.theguardian.com/artanddesign/2013/dec/11/selfies-2013-the-best-worst-most-revealing

Luen, Riikka Pulkkinen – VierasKuuntelen, Doctor Rockit  – Café De Flore (Charles Webster Mix)