Päin kuusta

Päädyn usein teille, joilla lukee ”ei talvikunnossapitoa”. Seurauksena on pomppivaa kyytiä matkakaverille. Kauniita auringonsäteisiä kuusenoksia. Ajatusta joka pysyy polulla tai sammuu kokonaan.

Isäni muistutti aikoinaan, että kun halaa puuta, pitää myös antaa puulle takaisin. Minä annan kipujani, väsymystä – iloakin. Iloa pitkästä itkusta. Mietin metsässä kysymystä, liittyvätkö kärsiminen ja kärsivällisyys yhteen. Tiedä häntä.

Tahdon jakaa kanssasi nyt, ennen pääsiäistä, Leif Färdingin runon. Se on kiteyttänyt minun olotilani väsymyksen keskellä. Ehkä Sinäkin saat siitä rahtusen lohtua!

 

”Tahdon koivuun, tahdon kiveen,

tahdon sammaleen syleilyyn

tahdon myyräksi maan multiin.

Tahdon muuttua ääniksi kaikkialla

Ja lakata olemasta tämä kipu.”

 

 

Valo voittakoon.