Relationship status: just happy
Sanoin viikonloppuna puolitutulle ääneen jotain, jonka sanottuani olin ihan äärettömän onnellinen ja helpottunut. Tuntui, kun olisin siinä yhdessä letkautuksessa saanut koottua kaikki ajatukseni, murheeni ja mietteeni yhteen repliikkiin, ja vihdoin oivaltanut jotain.
Kysymys kuului: ”Mites sun mieskuviot? Onks ketään spesiaalia?” Vastasin sen enempää miettimättä: ”Ei ole ketään erityistä, olen käynyt treffeillä kyllä, mutta en tällä hetkellä edes kaipaisi mitään vakavampaa. Mulla on niin kivaa nyt muutenkin.”
Se täytyi sanoa ääneen, jotta tajusin itsekin sen olevan totta. Sitä on jotenkin äärimmäisen helpottunut.
Toisaalta, eilen tuli mieleen muutamia sinkkuelämän varjopuolia, kun yritin kurottaa lautasta kaapin ylimmäiseltä hyllyltä, ja tarvitsin siihen avukseni tuolin.
Poikaystävästä olisi hyötyä, kun
– leipoo kakun/muffineja/sämpylöitä – ei tarvitsisi syödä kaikkea yksin
– kylpyhuoneen kaivo pitää putsata
– kävelee yöllä baarista kotiin
– haluaa katsoa jalkapalloa sen sijaan, että lähtisi ulos tyttökavereidensa kanssa
– pyörän renkaiden pumppaaminen ei huvita
– mummo kyselee rakkauselämästä