Leikkimässä psykologia – Psykologiharjoittelijan 1. viikko
Aloitin psykologiharjoittelijana viime viikon keskiviikkona. Tätä on odotettu jännityksellä ja innolla. Pari yötä ennen harjoittelun alkua nukuin todella huonosti, varmaan jännityksen takia. Noita paria päivää lukuun ottamatta olen onnistunut pitämään ajatukset visusti gradussa ja kesässä. Kuvittelin stressaavani hurjasti ennakkoon ja kokevani valtavia epävarmuuden tunteita, mutta aika chillisti on mennyt.
Tässä postauksessa pääsette kurkkaamaan ensimmäistä viikkoani psykologiharjoittelijana kännykkälaatuisilla kuvilla höystettynä. Vinkkaan myös luettavaa kliinisen psykologian harjoitteluun meneville tai sitä pohtiville, ja miksei kenelle vaan hoitotyötä tekevälle ammattilaiselle (tää nyt kuulosti ehkä vähän röyhkeältä vinkkailla harjoittelijan asemasta luettavaa ammattilaisille, mutta olen ko. lukuvinkin kokeneemmilta kollegoilta saanut ja mieluusti jaan sitä eteenpäin).
Siistiä, mulla on oma työhuone! Jossa voi ottaa polleana selfien tänne blogiin ja kavereille, haha.
Psykologiharjoittelijan 1. viikko
Havahduin kaksi viikkoa ennen harkkaa, että mulla on enää kaksi viikkoa harkkaan. Pitäisikö mun ajatella tästä jotain? Tehdä jotain? Olin koonnut kollegoiden vinkkien perusteella lukulistaa ammattikirjallisuudesta, jota mun oli tarkoitus lukea kesällä palautettuani gradun (didn’t happen). Jokainen lukuvinkin antanut myös toppuutteli, että ei tarvitse valmistautua mitenkään erityisesti. Käytännön työtä varten on opiskeltu vuosikausia, siinä on kuulemma valmistautumista riittämiin. Saman viestin sain harjoittelupaikastani. En siis tehnyt mitään, koska en oikein ehtinyt ja koska sain vapautuksen olla tekemättä mitään. Jatkoin gradun puurtamista ja kesäjuttuihin keskittymistä.
Vielä siistimpää, ovessa lukee mun nimi :D
Ajatuksen tasolla tuntui yllättävän luontevalta hypätä psykologiharjoittelijan saappaisiin. Nimenomaan psykologiHARJOITTELIJAN, kuten minulle oltiin asianmukaisesti painotettu. Harjoittelija tapaa potilaita/asiakkaita itsenäisesti, mutta saa viikoittaista ohjausta valmistuneelta psykologilta. Harjoittelija ei ole lisäresurssi (ainakaan ei pitäisi olla), vaan harjoittelija on tullut osana opintojaan harjoittelemaan psykologin työtä. Tämän sisäistäminen viime keväänä helpotti kummasti jännitystä. Mun ei tarvii osata kaikkea, en tule koskaan osaamaankaan, ja kukaan ei oleta, että olisin erinomainen psykologi jo harjoittelun alussa.
Jännitystä lievitti myös se, että psykologiset menetelmät ja ihmisten kohtaaminen psykologin (tai psykologian opiskelijan) roolissa ovat tulleet jossain määrin tutuksi työskennellessäni opintojen ohella lasten ja perheiden kanssa. Ja tottakai kaikkien ammattikäytännön opintojen kautta. Silti, kokemus varsinaisesta tavoitteellisesta hoidollisesta työstä on zero. Mutta juuri sitähän mennään 5 kk kestävässä harjoittelussa harjoittelemaan (jos siis harkkapaikka on kliinisen psykologian ja mielenterveyden puolella, ja jos psykologi tekee siellä hoidollista työtä).
Herkullista filippiiniläistä safkaa Pobressa, Kampin keskuksessa harjoittelun alkamisen kunniaksi. Tuolta löytyy muuten paljon vegaanisia vaihtoehtoja!
Tuntuu siltä, että osaanhan mä valtavasti asioita, ja että mulla on psykologisesta näkövinkkelistä annettavaa potilaille. Toisaalta on todella nöyrä, kiitollinen ja innostunut olo siitä, että saa työskennellä paljon pitempään alalla olleiden ja osaavampien kollegoiden kanssa moniammatillisessa tiimissä. Niin paljon opittavaa. Eikä oppiminen tällä alalla – ihmisten kanssa työskennellessä – lopu koskaan.
Kyllä mä myös pelkään vähän, että jos tuleekin sellainen olo että hitto enhän mä oo tässä hyvä yhtään, tai kaikki tuntuukin tosi vaikeelta. Tai, että saan musertavaa palautetta. Mutta aika näyttää. Jos kliininen työ ei ole mua varten, niin onneksi on paljon muutakin, mitä psykologi voi tehdä (tsekkaa vaikka: Mitä psykologi tekee työkseen? ja freesattu versio samasta postauksesta). Myös Psykologiaa-sivustolla on esitelty epätavallisempia psykologin pestejä, kurkkaa tästä, jos kiinnostaa!
This! Lyhytterapeuttinen työote vaikuttaa todella hyvältä: käytännönläheinen ja vastaa moniin psykologiharjoittelijaa todennäköisesti kuumottaviin kysymyksiin kuten: Miten rakentaa yksittäinen tapaamiskerta? Miten asiakasta voi auttaa saamaan kiinni tunteistaan? Miten olla neutraali olematta etäinen? Mitä, jos auttamistyö uuvuttaa?
Mutta mitä tein käytännössä ekat päivät? Hoidin ATK-tunnukset kuntoon, tutustuin muihin työntekijöihin, etsin kirjekuoria, osallistuin tiimipalaveriin. Perehdyin ensimmäisiin potilaspapereihin, kävin tutustumassa muiden toimipisteiden työntekijöiden toimintaan (psykologiharkassa on siis sallittua ja suositeltavaa järjestää ekskursioita eri psykologian alan paikkoihin), opettelin nimiä ja aloin koostamaan kansiota hyödyllisistä menetelmistä. Paljon väkeä on vielä lomilla, niin ensimmäiset kolme päivää kuluivat aika leppoisissa merkeissä, vaikka tekemistä riitti.
Viikonloppuna teki ihan hirveästi mieli lukea Katri Kannisen ja Liisa Uusitalo-Arolan Lyhytterapeuttinen työote -kirjaa, jota useampi kollega oli suositellut luettavaksi ennen harjoittelua tai harjoittelun aikana. Päätin kuitenkin jättää ammattikirjallisuuden ahmimisen arki-iltoihin, ja lueskelin mökillä Sam Harrisin Free will -kirjaa, sekä Amy Schumerin Girl with the Lower Back Tattoo -kirjaa. Kummallekin vahva suositus! Schumerin kirja on paitsi hauska, mutta käsittelee myös syvällisiä ja kipeitä naiseuteen ja yhteiskuntaan liittyviä asioita. Harrisin kirjaa haastaa puolestaan miettimään onko ihmisen vapaa tahto vain illuusio. Mitä mieltä sinä olet?
Nyt ei pääsekään nauttimaan jokapäiväistä Unicafe-lounasta vaan saa väkrätä eväitä. Tai olla väkräämättä: Ostin falafelpyöryköitä ja hummusta mukavuudenhalussa ja kiireessä.
Perjantai-iltana mulla alkoi tulla ensimmäisiä flunssan oireita. Lauantaina heräsin jäsenten kolotukseen. Niistin puoli pakettia nenäliinoja, päätä jomotti ja olo tuntui tosi väsähtäneeltä. Mökillä ei ollut kuitenkaan kuumemittaria niin en ollut ihan varma oloistani. Kunnes sunnuntaina flunssan oireet olivat hyvin selkeät, ja kotona kuumemittarin lukemat niin korkeat, että täytyi alistua ajatukselle, että en pääse maanantaina töihin. Harmittaa ihan vietävästi. No onneksi mun flunssat on yleensä aika lyhyitä laatuaan, ja harjoittelun alku on ehkä ”paras” hetki olla kipeänä, kun ei tarvitse siirtää ajanvarauksia. Silti!!
Kuumeinen kotimatka.
Psykalaisille tiedoksi, että Suomen Psykologiliitto on tehnyt hyvät ohjeet psykologiharjoittelun tavoitteista, sisällöstä ja palkkauksesta, ne löytyy täältä.
Jos kiinnostaa kysellä tarkemmin harjoittelupaikastani tai missä olen harjoittelussa, laita sähköpostia unepetitelife@gmail.com taikka kysy vaikka Instagramissa (@unepetitelife) yksityisviestillä. Kaikkiin yleisempiin kysymyksiin ja kommentteihin vastailen mielellään täällä blogissa :)
Kivaa viikkoa!
Bisous, Niina