Leikkimässä psykologia – Psykologiharjoittelijan 1. viikko

Aloitin psykologiharjoittelijana viime viikon keskiviikkona. Tätä on odotettu jännityksellä ja innolla. Pari yötä ennen harjoittelun alkua nukuin todella huonosti, varmaan jännityksen takia. Noita paria päivää lukuun ottamatta olen onnistunut pitämään ajatukset visusti gradussa ja kesässä. Kuvittelin stressaavani hurjasti ennakkoon ja kokevani valtavia epävarmuuden tunteita, mutta aika chillisti on mennyt.

Tässä postauksessa pääsette kurkkaamaan ensimmäistä viikkoani psykologiharjoittelijana kännykkälaatuisilla kuvilla höystettynä. Vinkkaan myös luettavaa kliinisen psykologian harjoitteluun meneville tai sitä pohtiville, ja miksei kenelle vaan hoitotyötä tekevälle ammattilaiselle (tää nyt kuulosti ehkä vähän röyhkeältä vinkkailla harjoittelijan asemasta luettavaa ammattilaisille, mutta olen ko. lukuvinkin kokeneemmilta kollegoilta saanut ja mieluusti jaan sitä eteenpäin).

 

1img_3704.jpg

Siistiä, mulla on oma työhuone! Jossa voi ottaa polleana selfien tänne blogiin ja kavereille, haha.

 

Psykologiharjoittelijan 1. viikko

Havahduin kaksi viikkoa ennen harkkaa, että mulla on enää kaksi viikkoa harkkaan. Pitäisikö mun ajatella tästä jotain? Tehdä jotain? Olin koonnut kollegoiden vinkkien perusteella lukulistaa ammattikirjallisuudesta, jota mun oli tarkoitus lukea kesällä palautettuani gradun (didn’t happen). Jokainen lukuvinkin antanut myös toppuutteli, että ei tarvitse valmistautua mitenkään erityisesti. Käytännön työtä varten on opiskeltu vuosikausia, siinä on kuulemma valmistautumista riittämiin. Saman viestin sain harjoittelupaikastani. En siis tehnyt mitään, koska en oikein ehtinyt ja koska sain vapautuksen olla tekemättä mitään. Jatkoin gradun puurtamista ja kesäjuttuihin keskittymistä.

 

img_3693.jpg

Vielä siistimpää, ovessa lukee mun nimi 😀

 

Ajatuksen tasolla tuntui yllättävän luontevalta hypätä psykologiharjoittelijan saappaisiin. Nimenomaan psykologiHARJOITTELIJAN, kuten minulle oltiin asianmukaisesti painotettu. Harjoittelija tapaa potilaita/asiakkaita itsenäisesti, mutta saa viikoittaista ohjausta valmistuneelta psykologilta. Harjoittelija ei ole lisäresurssi (ainakaan ei pitäisi olla), vaan harjoittelija on tullut osana opintojaan harjoittelemaan psykologin työtä. Tämän sisäistäminen viime keväänä helpotti kummasti jännitystä. Mun ei tarvii osata kaikkea, en tule koskaan osaamaankaan, ja kukaan ei oleta, että olisin erinomainen psykologi jo harjoittelun alussa.

Jännitystä lievitti myös se, että psykologiset menetelmät ja ihmisten kohtaaminen psykologin (tai psykologian opiskelijan) roolissa ovat tulleet jossain määrin tutuksi työskennellessäni opintojen ohella lasten ja perheiden kanssa. Ja tottakai kaikkien ammattikäytännön opintojen kautta. Silti, kokemus varsinaisesta tavoitteellisesta hoidollisesta työstä on zero. Mutta juuri sitähän mennään 5 kk kestävässä harjoittelussa harjoittelemaan (jos siis harkkapaikka on kliinisen psykologian ja mielenterveyden puolella, ja jos psykologi tekee siellä hoidollista työtä).

 

img_3695.jpg

Herkullista filippiiniläistä safkaa Pobressa, Kampin keskuksessa harjoittelun alkamisen kunniaksi. Tuolta löytyy muuten paljon vegaanisia vaihtoehtoja!

 

Tuntuu siltä, että osaanhan mä valtavasti asioita, ja että mulla on psykologisesta näkövinkkelistä annettavaa potilaille. Toisaalta on todella nöyrä, kiitollinen ja innostunut olo siitä, että saa työskennellä paljon pitempään alalla olleiden ja osaavampien kollegoiden kanssa moniammatillisessa tiimissä. Niin paljon opittavaa. Eikä oppiminen tällä alalla – ihmisten kanssa työskennellessä – lopu koskaan.

Kyllä mä myös pelkään vähän, että jos tuleekin sellainen olo että hitto enhän mä oo tässä hyvä yhtään, tai kaikki tuntuukin tosi vaikeelta. Tai, että saan musertavaa palautetta. Mutta aika näyttää. Jos kliininen työ ei ole mua varten, niin onneksi on paljon muutakin, mitä psykologi voi tehdä (tsekkaa vaikka: Mitä psykologi tekee työkseen? ja freesattu versio samasta postauksesta). Myös Psykologiaa-sivustolla on esitelty epätavallisempia psykologin pestejä, kurkkaa tästä, jos kiinnostaa!

 

img_3701.jpg

This! Lyhytterapeuttinen työote vaikuttaa todella hyvältä: käytännönläheinen ja vastaa moniin psykologiharjoittelijaa todennäköisesti kuumottaviin kysymyksiin kuten: Miten rakentaa yksittäinen tapaamiskerta? Miten asiakasta voi auttaa saamaan kiinni tunteistaan? Miten olla neutraali olematta etäinen? Mitä, jos auttamistyö uuvuttaa?

 

Mutta mitä tein käytännössä ekat päivät? Hoidin ATK-tunnukset kuntoon, tutustuin muihin työntekijöihin, etsin kirjekuoria, osallistuin tiimipalaveriin. Perehdyin ensimmäisiin potilaspapereihin, kävin tutustumassa muiden toimipisteiden työntekijöiden toimintaan (psykologiharkassa on siis sallittua ja suositeltavaa järjestää ekskursioita eri psykologian alan paikkoihin), opettelin nimiä ja aloin koostamaan kansiota hyödyllisistä menetelmistä. Paljon väkeä on vielä lomilla, niin ensimmäiset kolme päivää kuluivat aika leppoisissa merkeissä, vaikka tekemistä riitti.

Viikonloppuna teki ihan hirveästi mieli lukea Katri Kannisen ja Liisa Uusitalo-Arolan Lyhytterapeuttinen työote -kirjaa, jota useampi kollega oli suositellut luettavaksi ennen harjoittelua tai harjoittelun aikana. Päätin kuitenkin jättää ammattikirjallisuuden ahmimisen arki-iltoihin, ja lueskelin mökillä Sam Harrisin Free will -kirjaa, sekä Amy Schumerin Girl with the Lower Back Tattoo -kirjaa. Kummallekin vahva suositus! Schumerin kirja on paitsi hauska, mutta käsittelee myös syvällisiä ja kipeitä naiseuteen ja yhteiskuntaan liittyviä asioita. Harrisin kirjaa haastaa puolestaan miettimään onko ihmisen vapaa tahto vain illuusio. Mitä mieltä sinä olet?

 

img_3698.jpg

Nyt ei pääsekään nauttimaan jokapäiväistä Unicafe-lounasta vaan saa väkrätä eväitä. Tai olla väkräämättä: Ostin falafelpyöryköitä ja hummusta mukavuudenhalussa ja kiireessä.

 

Perjantai-iltana mulla alkoi tulla ensimmäisiä flunssan oireita. Lauantaina heräsin jäsenten kolotukseen. Niistin puoli pakettia nenäliinoja, päätä jomotti ja olo tuntui tosi väsähtäneeltä. Mökillä ei ollut kuitenkaan kuumemittaria niin en ollut ihan varma oloistani. Kunnes sunnuntaina flunssan oireet olivat hyvin selkeät, ja kotona kuumemittarin lukemat niin korkeat, että täytyi alistua ajatukselle, että en pääse maanantaina töihin. Harmittaa ihan vietävästi. No onneksi mun flunssat on yleensä aika lyhyitä laatuaan, ja harjoittelun alku on ehkä ”paras” hetki olla kipeänä, kun ei tarvitse siirtää ajanvarauksia. Silti!!

 

img_3742.jpg

Kuumeinen kotimatka.

 

Psykalaisille tiedoksi, että Suomen Psykologiliitto on tehnyt hyvät ohjeet psykologiharjoittelun tavoitteista, sisällöstä ja palkkauksesta, ne löytyy täältä.

Jos kiinnostaa kysellä tarkemmin harjoittelupaikastani tai missä olen harjoittelussa, laita sähköpostia unepetitelife@gmail.com taikka kysy vaikka Instagramissa (@unepetitelife) yksityisviestillä. Kaikkiin yleisempiin kysymyksiin ja kommentteihin vastailen mielellään täällä blogissa 🙂

Kivaa viikkoa!

Bisous, Niina

 

Instagram | Facebook | unepetitelife@gmail.com

Kommentit (8)
  1. Mustakin oli tosi mielenkiintoinen postaus, vaikka en olekaan samalla alalla, tietty mun alan (lääketiede) ja sun alan välillä on yhteistä samantyyppinen potilastyö!

    Oli kyllä mustakin tosi jännää tänä kesänä mennä ekaa kertaa tk-lääkärin sijaiseksi. Tätä ennen tietysti meillä on ollut tosi paljon harjoitteluita (ja koulun viime vuodethan ovat olleet yhtä potilasopetusta) eli sinänsä askel oli mulle pienempi vaikka olinhan nyt ekaa kertaa ihan yksin eikä jokaisesta potilaasta jakanut edes jotain varmistusvastuuta kenenkään muun kanssa.

    Oon kuullut myös kaverilta tästä, että psykalla ei koko pitkän koulutusputken aikana ole mitään kunnon harjoitteluita vaan ihan yhtäkkiä, valmistautumattomana, pistetään opiskelijat ihan oikeiksi sijaisiksi. Musta se kuulostaa ihan älyttömältä hommalta, erityisesti kun teillä on kuulemma niin teoriapainotteinen koulutus. Mitä te psykalaiset yleisesti ottaen ajattelette tästä asiasta? Vai onko mulla vääristynyt mielikuva tästä?

    Siis iso hatun nosto teille että pystytte tohon, hyvä kun mulla riitti tänä kesänä itseluottamus ja auktoriteetti siihen että hoidin flunssa- ja rannemurtumapotilaita! 😀

    1. Niina Maria V.
      20.8.2018, 17:24

      Kiva kuulla sun harkka- ja opiskelukokemuksia! Lääketiede on alana niin mielenkiintoinen ja iso respect teidän ammattikunnalle! Vaikuttaa siltä, että teillä on kyllä noi harkkajutut hoidettu tosi hyvin! 🙂

      Joo, oot oikeassa siinä, että eka ”kunnon” harkka tulee psykalla vasta maisterivaiheessa. Se on kuitenkin 5 kk pituinen, eli moneen alaan verrattuna meille kertyy kuitenkin ajallisesti enemmän harjoittelua, vaikka sitä ei olekaan pilkottu pitkin opintoja. Pitkä yhtäjaksoinen harkka kanssa mahdollistaa pitemmät potilassuhteet (jos siis menee kliiniseen harkkaan, jossa tekee hoitotyötä). Kandivaiheessa on lisäksi mahdollista tehdä vapaavalintainen harjoittelu jossakin psykan alan työpaikassa (tässä mahd. miinuksena se, että erikoissairaanhoidosta ei saa vielä kandina harkkapaikkaa, ehkä tää muuttuu tulevaisuudessa, nyt kun mekin ollaan lääkiksessä..) ja lisäksi uutena on tullut pakollinen kandivaiheen kurssi, jossa ollaan seurailemassa psykologin työtä valitsemassaan paikassa (pääsee myös erikoissairaanhoidon puolelle). Sitten on tietty ammattikäytännön kurssit, joista yhdellä toteutetaan valmistuneen psykologin kanssa psykologin tutkimus potilaalle/asiakkaalle. Tosi monet on hakeutuneet opintojen aikana psykan alan töihin esim. tutkimusryhmiin, joissa saa sitten kokemusta psykologin tutkimuksesta, muttei hoitotyöstä.

      Olen kuitenkin sitä mieltä, että harkkarin etukäteisstressiä helpottaisi suuresti se, että olisi jokin pienempi harjoittelu jo kandivaiheessa, ja sitä tämä uusi kurssi tulee toivottavasti paikkaamaan. Lisäksi vielä meille ei juurikaan opeteta käytännönläheisesti tavoitteellista hoidollista työtä taikka terapeuttista vuorovaikutusta, ja sitä voisi mun henk.koht. mielipiteen mukaan mahduttaa opintoihin, koska moni psykologi kuitenkin työllistyy hoidollisiin tehtäviin. Psykologin työnkuva ja koulutus on jotakin käytännönläheisen ja akateemisen väliltä, ja siksi ei ole perusteltua, että meillä olisi niin paljon potilasharkkaa kuin esim. lääkäreillä. Tässä kohtaa harkan aloittaneena olen suht tyytyväinen meidän opintoihin, vaikka interventiokurssi / terapeuttisen vuorovaikutuksen perusteet -kurssi tms. ei olisikaan lainkaan pahitteeksi niille, ketkä haluavat kliiniseen työhön.

      Summasummarum, olen itse pohtinut esittämääsi kysymystä pitkin opintoja. Näin jälkikäteen toivoisin, että olisi 1-2 kurssia lisää käytännön kliinistä psykaa, mutta muutoin näkisin, että opinnot antavat hyvät valmiudet toimimaan laajalti eri psykologin tehtävissä. 5,5 vuotta on rajattu aika, ja jostain pitää tinkiä, koska opintojen puitteissa ole mahdollista valmentaa kaikkiin potentiaalisiin psykologin tehtäviin. Koen, että olen saanut aika hyvät eväät tehdä psykologin tutkimuksia ja toimia tutkijana, mutta olen epävarmempi terapeuttisen työskentelyn suhteen.

      Tähän väliin pieni tietoisku siitä, mikä on psykologin tutkimus ja mitä taas on hoidollinen työ. Psykologin tutkimuksessa pyritään vastaamaan johonkin tarkkarajaiseen kysymykseen eli esim. lausumaan suosituksia jatko-opintoja varten, ottamaan kantaa oppimisvaikeuksiin tai neurologisiin löydöksiin, kartoittaa persoonallisuutta, tunne-elämää tai tarkkaavuuden säätelyä. Psykologin tutkimuksessa on usein oleellista tiedonkeruu ja oirekuvien selvittely. Tavoitteellinen hoidollinen työ ja psykologiset interventiot ovat oma juttunsa, vaikka parhaimmillaan psykologin tutkimuskin voi olla terapeuttinen kokemus. Psykologisilla hoidoilla pyritään mm. lievittämään mielenterveyshäiriöiden oireita, kohentamaan elämänlaatua, lisäämään itseymmärrystä ja -tuntemusta sekä antamaan välineitä oireiden ja elämänhallintaan.

      Mutta muakin kiinnostaisi kuulla muiden psykalaisten kommentteja! Luulen, että mielipiteet vaihtelevat meidän alalla aika paljon sen mukaan, mihin porukka toivoo työllistyvänsä eli kaikki eivät toivo lisää terapeuttisen työn kursseja taikka käytännön harjoittelua psykologin tutkimuksista, jos tavoitteena on puuhastella esim. yritysten ja organisaatioiden kanssa tulevaisuudessa. Moni harkan jo käynyt, on kommentoinut, että stressasi ja tunsi olonsa tosi epävarmaksi harkan alussa, mutta pääsi nopeasti sisälle psykologin duuniin. Virallisesti jengi erikoistuu eri psykologian aloille vasta 5,5 opintojen jälkeen, ja lisäkouluttautuu sen mukaisesti (esim. neuropsykologia, kliininen psykologia, psykoterapeuttikoulutus). Lisäkouluttautuminen ei ole kuitenkaan pakollista, jotta voi toimia psykologina.

      Eli kommentoikaapas muut psykalaiset mitä ajatuksia herättää ja onko teistä meidän harjoittelu riittävä? Huh tulipa pitkä vastaus, mutta sun kysymys oli niin hyvä ja herätti paljon ajatuksia :D! Mietinkin, että tässä on matskua riittämiin jo yhteen postaukseen, eli voisin kirjoitella tän vähän siistimmäksi ja julkaista lähiaikoina. Suurkiitos hyvistä kysymyksistä ja kommenteista ja paljon tsemppiä opintoihin (jos niitä vielä on) ja töihin! 🙂

    2. Niina Maria V.
      20.8.2018, 17:26

      Saisko tätä kohtaa sun kommentista lainata postaukseen:

      ”Oon kuullut myös kaverilta tästä, että psykalla ei koko pitkän koulutusputken aikana ole mitään kunnon harjoitteluita vaan ihan yhtäkkiä, valmistautumattomana, pistetään opiskelijat ihan oikeiksi sijaisiksi. Musta se kuulostaa ihan älyttömältä hommalta, erityisesti kun teillä on kuulemma niin teoriapainotteinen koulutus. Mitä te psykalaiset yleisesti ottaen ajattelette tästä asiasta? Vai onko mulla vääristynyt mielikuva tästä?”

      :)?

  2. Eksyin tänne, kun otsikko pisti silmään – itsellänikin harjoittelu alkamassa ensi kuussa. En tosin ole psykan opiskelija, vaan opiskelen sovellusohjelmointia ja eka harjoitusjakso jännittää hirveästi! En osaa mitään, meen sinne vaan vaivaamaan muita… yms ajatuksia pyörii päässä jatkuvasti. Itseäni huolestuttaa erityisesti se, että en ole saanut mitään tietoja siitä, millä kielellä harjoittelussa ohjelmoin minkä lisäksi kesän yli on ollut täysin toinen kurssi käynnissä, joten en ole ehtinyt hirveästi kertaamaan mitään – muistanko enää mitään?? Joo, eli stressiä siis pukkaa. Mutta kaipa tämä tästä… :’) Muut lohduttavat, että ei harjoittelijan odoteta osaavan mitään (lohduttavaa? :’D), mutta halu olla jonkinlaiseksi hyödyksi on kova.

    Huh, olipa purkaus. Tsemppiä sulle harjoitteluun! Tämmöisiä postauksia on aina mielenkiintoista lukea, vaikka ala onkin täysin eri. 🙂

    1. Niina Maria V.
      20.8.2018, 16:24

      Oho, jännät paikat sulla! Mutta ihan varmasti noi asiat selviää viimeistään siellä harkassa sitten, taikka saisitko esim. sähköpostilla kysyttyä noita sua mietityttäviä asioita etukäteen? Omaa harkkaa on nyt takana muutama viikko, ja tuntuu, että vaikka aivot on tavallaan olleet kesälomalla, niin kyllä sieltä pikkuhiljaa alkaa tulla kaikkea hyödyllisiä oppia, mitä on vuosien varrella karttunut, eli nou hätä ;)! Kiitos, kun kommentoit, oli tosi mielenkiintosta lukea sun fiiliksistä! 🙂 Paljon tsemppiä sullekin, ja antoisaa harkkaa!! :))

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *