Onko psykologian opiskelu pelkkää käsienheiluttelua ja teoriaa? Valmistavatko opinnot työelämään?
”Oon kuullut, että psykalla ei koko pitkän koulutusputken aikana ole mitään kunnon harjoitteluita vaan ihan yhtäkkiä, valmistautumattomana, pistetään opiskelijat oikeiksi sijaisiksi. Musta se kuulostaa ihan älyttömältä hommalta, erityisesti kun teillä on kuulemma niin teoriapainotteinen koulutus. Mitä te psykalaiset yleisesti ottaen ajattelette tästä asiasta? Vai onko mulla vääristynyt mielikuva tästä?”
Sain kutakuinkin tällaisen kommentin ensimmäiseen psykologiharjoittelua koskevaan postaukseeni (suurkiitos kommentista, inspiroit kirjoittamaan tämän postauksen!!). Olen kuullut myös face-to-face ihmettelyä, siitä, miten psykan opiskelijat heitetään harjoittelussa kuin kylmään veteen, lähestulkoon ilman valmentavia opintoja.
Totta vai ei?
Vastaan, että osittain totta, mutta parhaassa tapauksessa ei laisinkaan totta.
Ihannetapauksessa psykologiharjoittelijan tulisi olla nimenomaan harkkari, ei pelkkä lisäresurssi. Harjoittelun loppua kohden työpanos alkaa vastata kokopäiväisen psykologin työtä, mutta etenkin alussa tulee varata paljon aikaa oppimiselle, ihmettelemiselle ja ohjaukselle. Tämä toteutuu vaihtelevasti harjoittelupaikasta riippuen.
Eka ”kunnon” harkka tulee psykalla vasta maisterivaiheessa. Se on kuitenkin 5 kk pituinen, eli moneen alaan verrattuna meille kertyy kuitenkin ajallisesti enemmän harjoittelua, vaikka sitä ei olekaan pilkottu pitkin opintoja. Pitkä yhtäjaksoinen harkka mahdollistaa myös pitemmät potilassuhteet (jos siis menee kliiniseen harkkaan, jossa tekee hoito- tai kuntoutustyötä).
Kandivaiheessa on lisäksi mahdollista tehdä vapaavalintainen harjoittelu jossakin psykan alan työpaikassa (tässä mahd. miinuksena se, että esim. erikoissairaanhoidosta ei saa vielä kandina harkkapaikkaa, ehkä tää muuttuu tulevaisuudessa, nyt kun mekin ollaan lääkiksessä..) ja lisäksi uutena on tullut pakollinen kandivaiheen kurssi, jossa ollaan seurailemassa psykologin työtä valitsemassaan paikassa (pääsee myös erikoissairaanhoidon puolella). Sitten on tietty ammattikäytännön kurssit, joista yhdellä toteutetaan valmistuneen psykologin kanssa psykologin tutkimus potilaalle/asiakkaalle. Tosi monet hakeutuvat opintojen aikana psykan alan töihin esim. tutkimusryhmiin, joissa saa sitten kokemusta psykologin tutkimuksesta, muttei yleensä hoitotyöstä.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että harkkarin etukäteisstressiä helpottaisi suuresti se, että olisi jokin pienempi harjoittelu jo kandivaiheessa, ja sitä tämä uusi kurssi tulee toivottavasti paikkaamaan. Lisäksi meille ei vielä juurikaan opeteta käytännönläheisesti tavoitteellista hoidollista työtä taikka terapeuttista vuorovaikutusta, ja sitä voisi mun henk.koht. mielipiteen mukaan mahduttaa opintoihin, koska moni psykologi kuitenkin työllistyy hoidollisiin tehtäviin. Psykologin työnkuva ja koulutus on jotakin käytännönläheisen ja akateemisen väliltä, ja siksi ei ole perusteltua, että meillä olisi niin paljon potilasharkkaa kuin esim. lääkäreillä. 5,5 vuoden tutkinnon sisältö tulee rajata jotenkin, ja jostakin pitää tinkiä. Opintojen puitteissa ole mahdollista valmentaa kaikkiin potentiaalisiin psykologin tehtäviin. Koen, että olen saanut aika hyvät eväät tehdä psykologin tutkimuksia ja toimia tutkijana, mutta olen epävarmempi terapeuttisen työskentelyn suhteen.
Tähän väliin pieni tietoisku siitä, mikä on psykologin tutkimus ja mitä taas on hoidollinen työ. Psykologin tutkimuksessa pyritään vastaamaan johonkin tarkkarajaiseen kysymykseen eli esim. lausumaan suosituksia jatko-opintoja varten, ottamaan kantaa oppimisvaikeuksiin tai neurologisiin löydöksiin, kartoittaa persoonallisuutta, tunne-elämää tai tarkkaavuuden säätelyä. Psykologin tutkimuksessa on usein oleellista tiedonkeruu ja oirekuvien selvittely. Tavoitteellinen hoidollinen työ ja psykologiset interventiot ovat oma juttunsa, vaikka parhaimmillaan psykologin tutkimuskin voi olla terapeuttinen kokemus. Psykologisilla hoidoilla pyritään mm. lievittämään mielenterveyshäiriöiden oireita, kohentamaan elämänlaatua, lisäämään itseymmärrystä ja -tuntemusta sekä antamaan välineitä oireiden ja elämänhallintaan.
Nyt kiinnostaisi kuulla muiden psykalaisten kommentteja! Luulen, että mielipiteet harjoittelun riittävyydestä vaihtelevat meidän alalla aika paljon sen mukaan, mihin porukka toivoo työllistyvänsä eli kaikki eivät toivo lisää terapeuttisen työn kursseja taikka käytännön harjoittelua psykologin tutkimuksista, jos tavoitteena on puuhastella esim. yritysten ja organisaatioiden kanssa tulevaisuudessa. Moni harkan jo käynyt, on kommentoinut, että stressasi ja tunsi olonsa tosi epävarmaksi harkan alussa, mutta pääsi nopeasti sisälle psykologin duuniin. Virallisesti jengi erikoistuu eri psykologian aloille vasta 5,5 opintojen jälkeen, ja lisäkouluttautuu sen mukaisesti (esim. neuropsykologia, kliininen psykologia, psykoterapeuttikoulutus). Lisäkouluttautuminen ei ole kuitenkaan pakollista, jotta voi toimia psykologina.
Eli kommentoikaapas myös muut psykalaiset mitä ajatuksia herättää ja onko teistä meidän harjoittelu ja opinnot riittäviä? Onko teidät otettu vastaan harjoittelijoina vai lisäresursseina? Miten olette kokeneet opintojen valmentavan työelämään? Entäs ei-psykalaiset: Miltä teistä kuulostaa?
Kommentoikaahan niin jatketaan juttua :)!
Bisous, Niina
Instagram | Facebook | unepetitelife@gmail.com