Onko psykologian opiskelu pelkkää käsienheiluttelua ja teoriaa? Valmistavatko opinnot työelämään?

”Oon kuullut, että psykalla ei koko pitkän koulutusputken aikana ole mitään kunnon harjoitteluita vaan ihan yhtäkkiä, valmistautumattomana, pistetään opiskelijat oikeiksi sijaisiksi. Musta se kuulostaa ihan älyttömältä hommalta, erityisesti kun teillä on kuulemma niin teoriapainotteinen koulutus. Mitä te psykalaiset yleisesti ottaen ajattelette tästä asiasta? Vai onko mulla vääristynyt mielikuva tästä?”

Sain kutakuinkin tällaisen kommentin ensimmäiseen psykologiharjoittelua koskevaan postaukseeni (suurkiitos kommentista, inspiroit kirjoittamaan tämän postauksen!!). Olen kuullut myös face-to-face ihmettelyä, siitä, miten psykan opiskelijat heitetään harjoittelussa kuin kylmään veteen, lähestulkoon ilman valmentavia opintoja.

Totta vai ei?

Vastaan, että osittain totta, mutta parhaassa tapauksessa ei laisinkaan totta.

 

1p7212717.jpg

 

Ihannetapauksessa psykologiharjoittelijan tulisi olla nimenomaan harkkari, ei pelkkä lisäresurssi. Harjoittelun loppua kohden työpanos alkaa vastata kokopäiväisen psykologin työtä, mutta etenkin alussa tulee varata paljon aikaa oppimiselle, ihmettelemiselle ja ohjaukselle. Tämä toteutuu vaihtelevasti harjoittelupaikasta riippuen.

Eka ”kunnon” harkka tulee psykalla vasta maisterivaiheessa. Se on kuitenkin 5 kk pituinen, eli moneen alaan verrattuna meille kertyy kuitenkin ajallisesti enemmän harjoittelua, vaikka sitä ei olekaan pilkottu pitkin opintoja. Pitkä yhtäjaksoinen harkka mahdollistaa myös pitemmät potilassuhteet (jos siis menee kliiniseen harkkaan, jossa tekee hoito- tai kuntoutustyötä).

Kandivaiheessa on lisäksi mahdollista tehdä vapaavalintainen harjoittelu jossakin psykan alan työpaikassa (tässä mahd. miinuksena se, että esim. erikoissairaanhoidosta ei saa vielä kandina harkkapaikkaa, ehkä tää muuttuu tulevaisuudessa, nyt kun mekin ollaan lääkiksessä..) ja lisäksi uutena on tullut pakollinen kandivaiheen kurssi, jossa ollaan seurailemassa psykologin työtä valitsemassaan paikassa (pääsee myös erikoissairaanhoidon puolella). Sitten on tietty ammattikäytännön kurssit, joista yhdellä toteutetaan valmistuneen psykologin kanssa psykologin tutkimus potilaalle/asiakkaalle. Tosi monet hakeutuvat opintojen aikana psykan alan töihin esim. tutkimusryhmiin, joissa saa sitten kokemusta psykologin tutkimuksesta, muttei yleensä hoitotyöstä.

 

1p7212719.jpg

 

Olen kuitenkin sitä mieltä, että harkkarin etukäteisstressiä helpottaisi suuresti se, että olisi jokin pienempi harjoittelu jo kandivaiheessa, ja sitä tämä uusi kurssi tulee toivottavasti paikkaamaan. Lisäksi meille ei vielä juurikaan opeteta käytännönläheisesti tavoitteellista hoidollista työtä taikka terapeuttista vuorovaikutusta, ja sitä voisi mun henk.koht. mielipiteen mukaan mahduttaa opintoihin, koska moni psykologi kuitenkin työllistyy hoidollisiin tehtäviin. Psykologin työnkuva ja koulutus on jotakin käytännönläheisen ja akateemisen väliltä, ja siksi ei ole perusteltua, että meillä olisi niin paljon potilasharkkaa kuin esim. lääkäreillä. 5,5 vuoden tutkinnon sisältö tulee rajata jotenkin, ja jostakin pitää tinkiä. Opintojen puitteissa ole mahdollista valmentaa kaikkiin potentiaalisiin psykologin tehtäviin. Koen, että olen saanut aika hyvät eväät tehdä psykologin tutkimuksia ja toimia tutkijana, mutta olen epävarmempi terapeuttisen työskentelyn suhteen.

Tähän väliin pieni tietoisku siitä, mikä on psykologin tutkimus ja mitä taas on hoidollinen työ. Psykologin tutkimuksessa pyritään vastaamaan johonkin tarkkarajaiseen kysymykseen eli esim. lausumaan suosituksia jatko-opintoja varten, ottamaan kantaa oppimisvaikeuksiin tai neurologisiin löydöksiin, kartoittaa persoonallisuutta, tunne-elämää tai tarkkaavuuden säätelyä. Psykologin tutkimuksessa on usein oleellista tiedonkeruu ja oirekuvien selvittely. Tavoitteellinen hoidollinen työ ja psykologiset interventiot ovat oma juttunsa, vaikka parhaimmillaan psykologin tutkimuskin voi olla terapeuttinen kokemus. Psykologisilla hoidoilla pyritään mm. lievittämään mielenterveyshäiriöiden oireita, kohentamaan elämänlaatua, lisäämään itseymmärrystä ja -tuntemusta sekä antamaan välineitä oireiden ja elämänhallintaan.

 

1p7212723.jpg

 

Nyt kiinnostaisi kuulla muiden psykalaisten kommentteja! Luulen, että mielipiteet harjoittelun riittävyydestä vaihtelevat meidän alalla aika paljon sen mukaan, mihin porukka toivoo työllistyvänsä eli kaikki eivät toivo lisää terapeuttisen työn kursseja taikka käytännön harjoittelua psykologin tutkimuksista, jos tavoitteena on puuhastella esim. yritysten ja organisaatioiden kanssa tulevaisuudessa. Moni harkan jo käynyt, on kommentoinut, että stressasi ja tunsi olonsa tosi epävarmaksi harkan alussa, mutta pääsi nopeasti sisälle psykologin duuniin. Virallisesti jengi erikoistuu eri psykologian aloille vasta 5,5 opintojen jälkeen, ja lisäkouluttautuu sen mukaisesti (esim. neuropsykologia, kliininen psykologia, psykoterapeuttikoulutus). Lisäkouluttautuminen ei ole kuitenkaan pakollista, jotta voi toimia psykologina.

Eli kommentoikaapas myös muut psykalaiset mitä ajatuksia herättää ja onko teistä meidän harjoittelu ja opinnot riittäviä? Onko teidät otettu vastaan harjoittelijoina vai lisäresursseina? Miten olette kokeneet opintojen valmentavan työelämään? Entäs ei-psykalaiset: Miltä teistä kuulostaa?

Kommentoikaahan niin jatketaan juttua :)!

Bisous, Niina

 

Instagram | Facebook | unepetitelife@gmail.com

Kommentit (3)
  1. Kommentoin psykologian sivuaineopiskelijana, aineenopettajana ja tulevana erityisopettajana. Olen siis opiskellut kolmea alaa, joista kaikilla on harjoittelu. Olen myös suorittanut kaikki opintoni samassa yliopistossa, vaikkakin reippaasti yli kymmenen vuoden aikana. Moni asia ja käytäntö, esimerkiksi opetussuunnitelma, ehtii vaihtua useampaan kertaan sinä aikana.

    Olen valmistunut ensin aineenopettajaksi. Opiskeluaikanani opetin alle viikon työtunneissa ja seurasin opetusta suunnilleen parin työviikon verran. Minun katsottiin olevan valmis opettamaan muiden lapsia, isojakin ryhmiä ja erityistarpeisia, alle kuukauden jakson jälkeen, jonka aikana ei voinut juuri vaikuttaa opetussisältöihin. Harjoittelu ei todellakaan valmistanut minua opettamiseen. Koen kuitenkin, että opinnot tukivat minua löytämään oman tapani opettaa. Eniten arvostan aineenopettajaharjoittelun loputtoman armeliaita, kaiken anteeksiantavia ohjaavia opettajia, jotka vuodesta toiseen takovat järkeä päähän täydellisyyttä tavoittelevien ja koko maailman painoa harteillaan kantavien opiskelijoiden niskaan.

    Sitten olin viisi vuotta töissä ja totesin, että erityisopetus kiinnostaa minua enemmän kuin oma aineeni ja palasin koulun penkille. Pätevöidyn tänä vuonna. Olen opinnoissani tehnyt enemmän harjoittelua ja seurantaa kuin aineenopettajana. Tuntimäärät ovat aivan toisia. En tiedä, millaisilla linsseillä katsoisin harjoittelun riittävyyttä, jos olisin ensimmäistä tutkintoani tekevä uunituore opiskelija. Luultavasti pitäisin harjoittelun määrää liiottelevana ja opintoja arkielämästä vieraantuneina, mitä ne kyllä iloisesti usein ovat. Erityispedagogiikan harjoitteluissa olen rakastanut ohjaajieni ainaista uskoa hyvään ja siihen, että voimme tukea lapsia heidän kasvussaan itseään arvostaviksi ja oman arvonsa tunteviksi aikuisiksi, joilla on terve itsetunto ja kyky löytää oma paikkansa tästä maailmasta.

    Psykologian sivuaineopiskelijana, josta ei valmistu psykologia, katselen aika kadehtien sitä aikamäärää, minkä pääsette harjoittelemaan ja kuinka paljon harjoitteluihin panostetaan. 5kk on lyhyt aika sille vastuulle, joka psykologilla erikoistumisesta riippumatta on, mutta ainakin se on enemmän kuin kymmenen omaa opetustuntia ennen kuin minut sysättiin ensimmäistä kertaa opettamaan sataa oppilasta kaikenlaisine erityispiirteineen ja -tarpeineen. Ei se valmentanut minua kohtaamaan tilanteita, joissa olen terapeutti, vanhempi, opettaja ja kurinpitäjä samassa persoonassa. Eikä se kasvattanut siihen, miten vetää rajoja oman jaksamisen ja oppilaan vaikean elämäntilanteen kohtaamiselle.

    Jos valmistuisin psykologiksi tai pyrkisin työskentelemään sillä sektorilla, kokisin kuitenkin opintojen valmentavan minua siihen, että voisin tehdä sekä tutkimusta että ”kenttätyötä” siten, että koulutukseni tukisi minua kasvamaan psykologiksi, joka osaa etsiä ja löytää tietoa, joka tukee työtäni. Harjoittelun laatu ja ohjaus varmasti vaihtelevat, mutta se kuulunee vain osaksi pakettia. Jokainen meistä ei ole hyvä opettamaan toista, ja ohjaustilanteet ovat aina myös henkilökemiaan sidoksissa.

    1. Niina Maria V.
      18.9.2018, 05:51

      Vielä pitää kommentoida tuota, kun mainitsit ohjauksen tärkeydestä harjoittelussa. En voisi olla enempää samaa mieltä! Työnohjaus on osoittautunut todella tärkeäksi ja antoisaksi oppimisen ja jaksamisen kannalta. Ja jaksamisesta vielä, että huomaa kyllä, että tallaisessa työssä, jossa kohtaa rankkoja asioita ja on auttajan roolissa, pitää pitää ihan erityisellä tavalla huolta itsestään: unesta, liikunnasta ja vapaa-ajasta, että se olisi mahdollisimman palauttavaa.

    2. Niina Maria V.
      18.9.2018, 05:52

      Heippa 🙂 Kiitos ihanasta kommentistasi! Isot pahoittelut vastausviiveestä! Halusin istua alas ja vastata ajan kanssa ja nyt vihdoin löytyi sellainen hetki 🙂

      Oon tosi otettu, että halusit jakaa noin perusteellisesti sun kokemuksia ja ajatuksia, oli kyllä tosi mielenkiintoista kuulla! Sulla on tosi laaja kokemus ja näkemys yliopisto-opinnoista sekä harjoitteluista. Kuulostaa kyllä, että aineenopettajaopinnoissakaan lisäharjoittelu ei olisi pahitteeksi, koska teidän työ on niin vaativaa. Toisaalta varmasti opiskelijat ovat niin skarppia porukkaa, että pystyvät töissä omaksumaan paljon asioita, joita ei tule suoraan opinnoissa ja harkassa. Helpottaa omalta osalta kuulla, ettei muillakaan aloilla harjoittelun määrä päätä huimaa. Ehkä sitä asettaa tuoreena harkkarina tai työntekijänä itselleen sellaisia oletuksia, joita kukaan muu ei aseta. Että pitäisi olla ”valmis” ja täysin pätevä kaikkeen. Koulutuksen tarkoitus on antaa valmiudet työhön ja työssä oppii lisää, näin pyrin ajattelemaan 😀 Onneksi olkoon pätevöitymisestä! Kiitos paljon kommentistasi, ja ihanaa viikkoa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *