Etäsuhteessa

Olen elänyt etäsuhteissa ihan liikaa. Viime tammikuu oli karsea: sekä mun poikaystävä, että paras kaveri lähtivät maailmalle. Toinen palasi, mutta toinen on edelleen sillä tiellä.

 

etasuhde, etasuhde kokemuksia, kaukosuhde yhteydenpito, kaukosuhde

BFF<3

 

Ei sillä, että mulla olisi varaa valittaa. Olen kuitenkin se, joka on yleensä lähtenyt: Olin yhteensä vuoden vaihdossa Lyonissa ja Montréalissa, sekä reissaan harva se kuukausi.

Kuitenkin vuosi sitten olin aika palasina, kahden läheisimmän ihmisen jätettyä mut yksin Suomen kylmän talven keskelle. Onneksi olen aika nopea sopeutumaan, ja yhteydenpito oli todella helppoa Skypen, videoiden ja Whatsappin ääniviestien kautta.

 

etasuhde, etasuhde kokemuksia, kaukosuhde yhteydenpito, kaukosuhde

Visiting Helsinki with my Spanish soul sister.

 

etasuhde, etasuhde kokemuksia, kaukosuhde yhteydenpito, kaukosuhde

Helsinki.

 

Opin, että etäisyys voi etäännyttää, mutta omalla tavallaan myös lähentää. Parhaan ystäväni kanssa höpötämme harva se päivä puhelimessa, useammin kuin kummankin ollessa Suomessa. Tärkeintä on mielestäni pitää kiinni siitä, että jakaa samalla tavalla pieniä arkisia asioita toisen kanssa, kuulee riittävän usein toisen äänen ja näkee aina välillä toisen naaman Skypessä. Pelkät kirjoitetut viestit ovat aika laimea keino kommunikoida etenkin läheisissä suhteissa, joissa nonverbaalinen viestintä ja kosketus ovat usein olennaisia. Kaikkein parasta on, jos pääsee moikkaamaan toista.

 

etasuhde, etasuhde kokemuksia, kaukosuhde yhteydenpito, kaukosuhde

Visiting Blois, France with my Lyon girls.

 

etasuhde, etasuhde kokemuksia, kaukosuhde yhteydenpito, kaukosuhde

Opening of the Christmas street in Helsinki with my Diashka.

 

Ja arvatkaa mitä?! Mun ja mun bestiksen etäsuhteelle tulee nyt loppu (ainakin hetkeksi)!! Nimittäin alle viikon päästä tavataan Jennan kanssa Thaimaassa ja vietetään siellä kolme viikkoa yhdessä! Tästä tulee – Jennan sanoja lainaten – kaikkien aikojen reissu!!!!

Vaikka yksi etäsuhde päättyy pian, moni ystävyyssuhteeni on tuomittu ikuisesti kaukosuhteeksi. Olen todella kiitollinen, että sain vaihtovuoteni aikana useamman todella läheisen ystävän, joiden kanssa pidämme edelleen viikoittain yhteyttä. Raastavaa on, että he asuvat pysyvästi eri maissa. Pyrin näkemään jokaista heistä 1-2 kertaa vuodessa, mutta tuollakin matematiikalla reissuja kertyisi varmaan joka kuukaudelle, eli käytännön mahdottomuus. Eräs nimeltä mainitsematon tokaisikin mulle kerran, että ”Sulla on liikaa kavereita. Sun pitää vaan kirjoittaa niistä jollekin, ja sanoa, että nyt riitti”. En ole vielä raaskinut kirjoittaa heistä kenellekään, joten problem unsolved.

 

etasuhde, etasuhde kokemuksia, kaukosuhde yhteydenpito, kaukosuhde

Last summer visiting Bern, Switzerland with half of my ”Montréal family”.

 

etasuhde, etasuhde kokemuksia, kaukosuhde yhteydenpito, kaukosuhde

Montréal family portrait (missing two of our family members xD). Hiking in Tadoussac, Québec, Canada.

 

Oletko elänyt tai elätkö parhaillaan etäsuhteessa? Miten selvisit? Ja reissuvinkkejä Thaimaaseen otetaan vastaan! Suunnitelmissa on ainakin Bangkok ja Koh Phangan.

 

Bisous, Niina

P.S. Tämän postauksen kuvissa vilisee osa parhaimmista vaihtofrendeistäni, mutta useampi myös puuttuu. Kriteerinäni oli, että täytyy olla järkkärillä otettu kuva, ja se ei toteutunut monenkaan kohdalla :D.

I miss you my friends all around the world<3. ”Some people are so special that once they enter your life, it becomes richer and fuller and more wonderful than you ever thought it could be.” If you don’t appear in these pictures, it’s just because I didn’t have a good quality photo of us ;).

 

unepetitelife@gmail.com | FB: Une petite life | IG: @unepetitelife

Suhteet Rakkaus Hyvä olo Matkat

Pintakuivan talvi-ihon pelastajat x 5

Talvella sisäilman suhteellinen kosteus saattaa laskea jopa alle 20 %, jonka vaikutukset huomaan välittömästi: silmät ja iho kuivuvat ja kutisevat, huulet rohtuvat nopeasti, sekä pahimmillaan alkaa vuotaa verta nenästä, kun limakalvot kuivuvat niin paljon :D. Jo toisena talvena peräkkäin en ole kärsinyt mistään edellä luetelluista oireista. Mun piti jo viime talvena vinkata teille, mikä löytyi ratkaisuksi pintakuivan talvi-ihon hoitoon, mutta ennen kun huomasinkaan, tuli kesä, ja talvi-ihon hoidosta kirjoittaminen ei tuntunutkaan enää kovin ajankohtaiselta.

 

talvi-ihon hoito, pintakuiva talvi-iho, ihonhoito, ilmankostutin, Isotretinoin, akne

 

Tänä talvena mulla on meneillään kolmas Isotretinoin-kuuri akneen. Lääke kuivattaa huomattavasti ihoa, limakalvoja ja hiuspohjaa. Arvaat varmaan, että Isotretinoinin ja kuivan huoneilman yhteisvaikutukset voivat olla todella rasittavia. Aiempien kuurien aikana ihoni on ollut niin kuiva, ja sen myötä kutiseva, että olen joutunut nukkumaan pellavakäsineet kädessä, jotta en raapisi ihoa ja silmiäni verille (atoopikoille tuttua?). Lisäksi en voinut silmien kuivuudesta johtuen käyttää piilolinssejä lainkaan ja verta vuosi nenästä päivittäin (joo ällöä, lupaan, että nyt loppuu verijutut!). Jännitti vähän, miten tänä talvena käy, mutta hienosti on mennyt näiden viiden jutun ansiosta (vitonen on vinkeistä paras eli lue ainakin se!)!

 

talvi-ihon hoito, pintakuiva talvi-iho, ihonhoito, ilmankostutin, Isotretinoin, akne

 

Pintakuivan talvi-ihon hoito

1. Patterit kannattaa säätää mahdollisimman pienelle, sillä niiden paahtaessa täysillä myös huoneilma kuivuu. Värjöttely ei tietysti ole kivaa, eli sen mukaan miten viileässä viihtyy.

2. Levitä kosteusvoide kasvoille heti kasvoveden jälkeen ja kropalle heti pesun jälkeen, kun iho on vielä hieman kostea. Näin voide lukitsee kosteuden ihon pinnalle. Ihan loistokikka! Näin kosteusvoidetta kuluu vähemmän, ja ainakin itsellä kasvojen ihon pintakuivuus väheni silmissä.

3. Riittävän kosteuttavat ihonhoitotuotteet. Itse olen ollut supertyytyväinen BTB13-sarjan geelimäiseen kasvoveteen, seerumiin ja kasvovoiteeseen, joita olen käyttänyt nyt neljän kuukauden ajan. Ne ovat todella riittoisia, ja jättävät ihon kimmoisaksi ja kosteutetuksi. Kasvoveden geelimäinen koostumus tuntuu ekstratehokkaalta verrattuna kokeilemiin vesimäisempiin kasvovesiin. Tykkään myös siitä, että meikin alla ei kiiltele, niin kuin muiden aiemmin käyttämieni ihonhoitotuotteiden jäljiltä. Varoituksen sana on paikallaan: Jos alat käyttämään BTB13-tuotteita, iho saattaa reagoida alkuun voimakkaasti. Toisilla tulee ilmeisesti näppyjä, mutta itselläni iho muuttui ensin vahamaisen näköiseksi (säikähdin vähän :D), ja sitten se alkoi kuoriutua urakalla. Lopputuloksena oli kuitenkin sileä ja pehmeä iho, jonka kosteustasapaino oli palautunut, niin en valita.

4. Sisäinen ”kosteutus”, kuulostaa ehkä vähän huuhaalta. Mutta totta kai ruoka ja juoma vaikuttavat ihon kuntoon etenkin pitemmällä aikavälillä. Itse olen huomannut suurimman vaikutuksen olevan riittävällä vedenjuonnilla sekä pehmeiden rasvojen nauttimisella. Mietin, että kuvittelenko vain reissujeni aikana, että kynsinauhat alkavat hapsottaa, kun en saa päivittäistä puolikasta avocadoani tai kahta ruokalusikallista siemeniä ja pähkinöitä. Kauneushoitola Hillan Minnan mukaan iho voi kuitenkin aika nopeasti reagoida myös ravinnon kautta saatavaan rasvaan tai sen puutteeseen. Eli joo, pidän nämä tuotteet päivittäisessä ruokavaliossani, tietysti muistakin syistä, mutta myös iho kiittää.

5. ILMANKOSTUTIN!! Pelastaja isolla P:llä! Viime talvena kävin kylässä ystävälläni ja ihmettelin, miksi vierailuni aikana silmiä ei kutittanut lainkaan ja oli jotenkin helppo hengittää. Hänellä oli ilmankostutin. Kuten jo tuolla aiemmin todettu, talvisin sisäilman suhteellinen kosteus saattaa laskea jopa alle 20 %, vaikka sopiva kosteus olisi 25-40 %. Ilmankostuttimen ansiosta on mahdollista nostaa kosteusprosentti paremmalle tasolle. Päätin siltä istumalta hankkia ilmankostuttimen enkä vaihtaisi pois millään! Maksoin omastani vähän alle 90 e, joka on mielestäni varsin pieni hinta siitä, että kaikki tämän postauksen alussa luettelemani oireet kaikkosivat, voin pitää taas piilareita, ja kodin sisäilma on miellyttävämmän tuntuista hengittää. Seuraavaksi muutamia hyödyllisiä linkkejä ja tärkeitä pointteja, jos innostut itsekin hankkimaan ilmankostuttimen.

  • Jos sisäilman kosteus nousee yli 45 % talvella, voivat talon rakenteet alkaa kärsiä. Ilmankostuttimen kanssa tulee siis hankkia kosteusmittari (saa n. 15 eurolla esim. Clas Ohlsonilta).
  • Kesällä huoneilman kosteus vaihtelee ulkoilman kosteuden mukaan ja suhteellinen kosteus vaihtelee välillä 50-70 %. Siispä kesäisin et tarvitse ilmankostutinta.
  • Suoraan Hengitysliiton sivuilta lainattua: ”Sisäilman kosteus vaikuttaa hengitysterveyteen. Kuiva sisäilma aiheuttaa ja lisää hengitysteiden, limakalvojen ja ihon ärsytysoireita. Se myös heikentää liman poistumista hengitysteistä, mikä puolestaan lisää limakalvojen tulehdusriskiä. Liian kostea huoneilma aiheuttaa pahimmillaan home- ja kosteusvaurioita, joista voi seurata vakaviakin terveysongelmia.”
  • Hanki höyrystävä ilmankostutin, muunlaisesta saattaa olla terveyshaittoja!
  • Vaihda vesi ja putsaa laite riittävän usein, muuten höyrystät ilmaan bakteereja :D! Itse pesen laitteen joka toinen viikko perus tiskiaineella ja kuumalla vedellä. Lisäksi ostin sille tarkoitetun putsausnesteen, jota käytän, jos kostuttimeen on alkanut kertyä lietettä, joka ei irtoa tavallisessa pesussa.
  • Älä hanki liian tehokasta ilmankostutinta pieneen asuntoon tai vastaavasti liian tehotonta suureen kämppään. Lue tämä Kuningaskuluttajan artikkeli ilmankostuttimen valinnasta.

 

talvi-ihon hoito, pintakuiva talvi-iho, ihonhoito, ilmankostutin, Isotretinoin, akne

 

Onko sinulla toimivia vinkkejä talvi-iho hoitoon? Tai kokemusta ilmankostuttimesta?

 

Bisous, Niina

*BTB13-tuotteet on saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

Behind the scenes: Teidän toiveita kuunnellen, koitan muistaa kertoa, mistä kuvien vaatteet ovat peräisin, ja inspiroida sitä kautta ekologisempaan muotiin. Kuvan pipo on Montréalin Top Shopista, huivi ja housut ystävältä, nahkarukkaset saatu lahjaksi, reppu kirppikseltä Salosta, kengät ostettu noin seitsemän vuotta sitten Clarksilta ja tekoturkki Vilasta. Eli 3/7 on kierrätettyä tässä asukokonaisuudessa. Kuvien ottohetkestä ei ole mitään hauskaa tarinaa, paitsi valkoposkihanhet meinasivat tulla vähän liikaa iholle 😀

Kuvat: Taru ja minä

 

Tsekkaa myös muut ihonhoitoon liittyvät postaukseni:

Auttoiko Ekopharma-testijakso akneen?

Elämäni paras kasvohoito Ekopharman eettisillä tuotteilla

Testissä vegaanisia ihonhoitotuotteita

 

Ota yhteyttä ja seuraa: unepetitelife@gmail.com | FB: Une petite life | IG: @unepetitelife

 

Muoti Iho Vastuullisuus Trendit