Laatuaikaa ja väsyneitä vanhempia
Niin se viikonloppu taas pääsi vierähtämään aivan liian nopeasti. Meidän perheen viikonloput hujahtavat yleensä kyläillen tai vieraita kestiten, eikä tämä viikonloppu ollut poikkeus tämän asian suhteen. Lauantaina ehdimme vielä käydä syömässä oman perheen voimin ja hoitaa viikonlopun ruokaostokset. Tämänpäiväisen juhlahumun jälkeen olo on kaikkensa antanut. Miksi viikonlopuille kerääntyy aina niin paljon tekemistä? Meidän perheen sosiaalinen elämä tapahtuu oikeastaan vain viikonloppuisin, koska viikoilla mieheni on töissä iltamyöhään ja taaperon iltarutiineistä pyritään pitämään kiinni. Toisinaan vierailemme toki isovanhempien tai serkkujen luon myös viikolla, mutta se kunnon koko perheen laatuaika jää viikonlopulle. Onko tämä nyt sitä oravanpyörää?
Olen itse työskennellyt ainoastaan puolipäiväisesti viimeiset puoli vuotta pojan aloittaessa päiväkodin, joten tunnen kyllä viettäväni paljon aikaa hänen kanssaan. Mutta silti minua vaivaa jatkusvasti se kuuluisa äidin huono omatunto, joka nalkuttaa ja vaatii antamaan vielä enemmän ja olemaan parempi äiti, ihminen, vaimo, uranainen jne jne. Päiväkodin jälkeen tulemme kotiin leikkimään ja laittamaan ruokaa, siivoamaan ja katsomaan illan lastenohjelmat. Päivät hurahtavat nopeasti ohi ja arki rullaa omia menojaan. Olenkin alkanut tämän puolipäiväisyyteni aikana kyseenalaistamaan ne ”perinteiset” työt.. Entä jos minusta ei olekaan tavalliseksi työläiseksi.. tai no, konttorityöläinenhän minä olen. Mutta silti, en halua, että elämää on vain viikonloppuisin.
Ruotsiin muutettuani ajatusmaailmani tämän työasian suhteen on avautunut aikalailla. En tunne enää olevani niin lukittu tiettyyn urapolkuun, vaan uskon voivani ajatella jo enemmän laatikon ulkopuolella. Mutta täytyyhän se myöntää, että pelottavaahan tämä on. Haaveissani siintää yksityisyrittäjän ura joustavine työaikoineen mahdollisuus tehdä töitä enemmän kotoa käsin. Samalla täytyy kuitenkin muistaa ne tylsät realiteetit – vuokra, ruoka ja laskut, minkä takia taskussa onkin hyvä olla varasuunnitelma. Kai se kuitenkin on niin, että jokainen meistä on sen oman onnensa seppä, ja kaikelle kannattaa antaa mahdollisuus – oli se sitten uusi työ, uran vaihto, muutto tms. Olen ottanut ensi askeleeni uudella unelmieni uralla ja nähtäväksi jää, mihin suuntaan se kehittyy. Ehkä teillä on kertoa omia kokemuksianne omista unelmienne töistä ja miten olette niihin päätyneet?
