Päivän vege

HZ4A4268.jpg

Minusta ei nähtävästi koskaan tule ruokakuvaajaa, mutta toivon, että edes vähän siitä ihanasta persiljan ja sulaneen juuston tuoksusta välittyy sinne kotikatsomoihin asti – jos ei muuten, niin mielikuvituksen avulla!

Tein tänään ihan oman sovellukseni perinteisistä täytetyistä paprikoista. Vegeveresiona tietysti. Täytetyt paprikathan on siitä kiva ruoka, että sinne sisälle voi laittaa oikeastaan mitä vain. Koko komeus kruunataan vain juustoraasteella ja avot.

Näihin vegepaprikoihin tarvitset seuraavat ainekset (huom. määrät suurpiirteisiä!)

2-3 paprikaa

1 purkki kikherneitä

3 suurta herkkusientä

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

1 purkki latva-artisokkia

nippu tuoretta persiljaa

kasvisliemifondia

suolaa

cheddarjuustoa

 

Silppua sipulit ja pilko sienet sekä latva-artisokka. Kuullota aineksia pannulla ja mausta lorauksella kasvisliemifondia. Lisää suolaa ja persiljaa oman maun mukaan. Minä käytin ruukullisesta persiljaa n. puolet. Leikkaa paprikat kahteen osaan ja poista siemenkodat. Täytä paprikanpuolikkaat sipuli-herkkusieni-artisokka-täytteellä ja raasta päälle cheddarjuustoa. Paista paprikoita uunissa keskitasolla n. 20-30 minuuttia, 225 asteessa.

Kuten sanottu, paprikoiden sisään voi laittaa melkein mitä tahansa. Itse pohdin kauan fetajuuston lisäämistä, mutta päädyin kuitenkin jättämään sen pois. Paprikat tarjoilin keitetyn parsakaalin kanssa. Uskon myös, että esimerkiksi jokin jogurttikastike tai jopa tsatsiki sopisi tähän seuraksi erinomaisesti. Jos ateriasta haluaa ruokaisemman, niin seuraksihan voi keittää vaikka bulguria tai miksei riisiäkin. 

hyvinvointi mieli vastuullisuus ruoka-ja-juoma
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.