Vauvantekohommia
Blogi ei ole päivittynyt sitten viikonlopun yksinkertaisesti siksi, että tälle mammalle iski viikonlopun jälkeen ihan järkyttävä väsymys. Lapsi on ollut kuumeessa perjantaista asti ja yöt ovat näin ollen olleet juuri niitä lapsiperheiden kertomia kauhutarinaöitä. Suurimman osan öistä poika on nukkunut meidän välissä, mun päällä, jalat mun naamalla jne. Uutena meille tuli myös se, että näköjään lapset voivat myös flunssassa oksennella! Pyykkäystä, siivousta ja valvottuja öitä kuuluu siis meidän perheeseen.
Tämä sairastuvan perustaminen sattui vielä erityisen huonoon saumaan, koska aloitin maanantaina uudessa työpaikassa ja eheh..Sanotaanko nyt näin, että en muistanutkaan kuinka rankkaa se kokopäivätyössä käynti on! Iltaisin pojan jo nukkuessa mieheni onkin sitten lähtenyt töihin ja minä olen tehnyt työjuttuja, graafista suunnittelua kaverin firmalle ja katsonut puoliunessa viimeisimmän kauden Game of Tronesia (mahtava sarja, huono aika koukuttua johonkin sarjaan juuri nyt!) Tästä voittekin lukea rivien välistä miten meidän vauvantekohommat on sujuneet.
En toistaiseksi vielä kuulu ovistikkutestailijoihin, mutta alan jo kallistua jonkinlaisen suunnittelun puolelle. En ensimmäisen lapsen kohdalla voinut ymmärtää ihmisiä, jotka stressasivat raskautumisesta ja laskivat ovulaatioajankohtia. Jotenkin siinä elämäntilanteessa se toiselle puolikkaalleen eläminen ja omistautuminen on niin eriluontoista kuin nyt.
”Heheh, eikös se idea oo vaan harrastaa seksiä tarpeeksi usein, niin kyllä se joku päivä tärppää”.
Nojoo, kyllä minulla juuri nyt uni menee prioriteeteissä seksin edelle. Nää on kai ne kuuluisat ruuhkavuodet.
Eli sammanfattningsvis, me ollaan aika huonoja näissä vauvantekohommissa! Aina on kuitenkin toivoa, että joku satunnainen kerta olisi tuottanut tulosta, joten toivo elää.