Ekologiset mineraalimeikit ongelmaiholle

_Z4A4291laura5laura6.jpg

_Z4A4299laura6laura6.jpg

Olen halunnut kokeilla mineraalimeikkejä jo vuosia, mutta en ole koskaan uskaltanut astua mineraalimeikkiviidakkoon. Jotenkin tähän lähes kolmenkympin ikään mennessä sitä on kehittänyt itselleen vuosikausia hiotut meikkirutiinit, joiden avulla arki rullaa ja aamulla itsensä saa inhimillisen näköiseksi parhaassa tapauksessa alle viiden minuutin. Siksipä minulla onkin ollut jo vuosia samat luottomeikit ja tuotteet, joiden tiedän sopivan minulle, peittävän tarpeeksi ja korostavat parhaita puoliani. Tai näin ainakin luulen, ja juuri sen takia näistä tutuista meikkirutiineista luopuminen tuntuukin niin pelottavalta. Jossain takaraivossani minua painoi kuitenkin oma teiniminäni, joka aina naureskeli naisille, jotka olivat jämähtäneet nuoruutensa meikki- ja hiustrendeihin. Minustahan ei ikinä saisi tulla tuollainen elävä museokappale. (Huom, tämä oli siis teiniminäni ajatuksia – nykyisin olen paljon kiltimpi sekä itseäni että myös muita kohtaan!)

Viime viikolla luin Lähiömutsin jutun Everyday Minerals -mineraalimeikeistä ja päätin uskaltautua selailemaan ruotsalaisten ekomeikkipuotien valikoimaa. Luonnonmukaisia meikkejähän on nykyään saatavilla vaikka millä mitalla, ja vaikka varsinkin meikkivoiteen valitseminen on aina vähän hasardihommia, päätin kuitenkin, että nyt tämän mutsin on aika päivittää meikkipussinsa sisältö 2016 -vuoteen. 

Koska olen hieman mainoksen uhri, päädyin sitten tilaamaan Everyday Mineralsin meikkipohjan, puuterin, vihreän peitevärin punoitukseen ja tavallisen peitevärin. Kyseinen merkki lupaa kaikkien tuotteidensa olevan täysin vegaanisia, ympäristöystävällisiä ja eläinkokeettomia, mikä tuntuu turvalliselta. Kaikki heidän tuotteensa valmistetaan käsityönä USA:ssa ja pakkaukset ovat kierrätettäviä. Päällimmäisenä minulla on toive siitä, että toivonmukaan näiden luonnollisempien mineraalimeikkien kautta rasitan vähemmän sekä omaa kroppaani että ympäristöä. 

Vaikka ympäristö ja kemikaalien pelkoni painaakin vaakakupissa raskaasti, oli minulla tiettyjä huolia mineraalimeikkeihin liittyen. Meikkivoiteen sekä juuri noiden peitevärien kanssa tunsin oloni aika epävarmaksi, koska olen e-pillereiden lopettamisen jälkeen kärsinyt aikuisiän hormonaalisesta aknesta ja toisinaan naama tarvitsee tuhdin pakkelin peittääkseen pahimmat hormoonirysäykset. Juuri mineraalimeikkien peittävyys olikin yksi niistä syistä, minkä vuoksi en aiemmin uskaltanut testata niitä – Olen nimittäin tottunut Joe Blascon superpeittävään meikkivoiteeseen, minkä jälkeen oikeastaan kaikki meikkivoiteet ovat tuntuneet jäävän kakkosiksi. Silti, nykyisin olen jopa valmis tinkimään peittävyydestä, jos mineraalimeikit lupauksensa mukaisesti oikeasti ovat jopa parempia akneiholle, eivä tuki ihohuokosia ja antavat luonnollisemman tuloksen. Tämä jää nähtäväksi, sillä toistaiseksi olen ehtinyt testata postin tuomia tuotteita ainoastaan muutaman päivän ajan.

Noh, mikä on tuomio tähän mennessä? 

laura1_0.jpg

Meikkaamiseen kuluu kauemmin kuin ennen. Joudun heräämään parikymmentä minuuttia aikaisemmin, jotta ehdin sutia tarvittavan kerroksen puuterimaista meikkipohjaa kasvoihini peiteväreistä puhumattakaan. Mielestäni vihreä väri toimii hyvin punaisuuden häivyttämisessä ja peittää jotenkuten aknearpiakin. Sen sijaan neutraalista peiteväristä en oikein osaa vielä sanoa, sillä minusta se ei nimittäin peitä ollenkaan. Tai sitten en vielä ole oppinut käyttämään kyseistä väriä. Pohjan ja puuterin jälkeen iho tuntuu kuitenkin ihanan sileältä, kevyeltä ja hengittävältä. Uskaltaisin siis sanoa ainakin kyseisen merkin mineraalipohjan peittävän aknen suhteellisen hyvin, kunhan vain jaksaa lisätä kerroksia toisensa perään tarvittavan peittävyyden aikaansaamiseksi. Silti, olen itse kiirepäissäni tukeutunut Joe Blascoon yksittäisten finnien peitossa. Uskon ja toivon kuitenkin, että alkukankeudestani päästyäni minusta kehkeytyy oikea pro näiden mineraalimeikkien kanssa. Vaikka lopputulos vielä jättääkin toivomisen varaa, olen ehkä oikeilla jäljillä. 

Ja kaikille teille, joilla on kaunis ja sileä iho jo valmiiksi – Suosittelen todellakin mineraalimeikkejä! En näe mitään syytä olla käyttämättä näin kevyttä ja luonnonmukaista tuotetta, jos siihen oikeasti on mahdollisuus.

Sain mieheltäni ystävänpäivänä myös toisen ekomeikkiyllätyksen – UNE -merkkisen huulipunan. Pidän väristä todella paljon ja tuntuma on hyvä, ja taidan tutkiskella merkin muitakin meikkejä kun taas jatkan meikkipussin päivitystä. 

kauneus meikki iho vastuullisuus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.