Lily suosittelee – Wohoo!
Meidän perhettä on paiskattu nyt vuosisadan sairausaallolla. Juuri kun pojan viikon flunssasta oli selvitty hankin itselleni samaisen flunssan parilla jälkitaudilla. Viime viikonloppuna palkitsimme itseämme viettämällä koko viikonlopun eristyksissä pojan oksennustaudin vuoksi. Tästä ei voi nousta kuin ylöspäin, ja koska viimeiset kolme viikonloppua ovat kuluneet sängyn pohjalla, odotan entistä innokkaammin ensi viikonloppua. Kyllä tämän sairasteluputken on joskus loputtava!
Mutta siis päivän uutiseen, luin nimittäin hetki sitten sähköpostini ja mitä siellä odottikaan?! Postia Lilyn toimistukselta ja päivän todellinen pelastus – Minut on valittu suositeltavien blogien joukkoon! En olisi ikinä uskonut, että minut oikeasti valittaisiin, kun itse ”viattomasti” itseäni toimitukselle ehdotin. Mutta vau! Tämän energiapotkun voimin jaksan kyllä jatkaa bloggailua ja panostaa juttuihin ihan uudella lailla. En voi kuin kiittää kunnianosoituksesta, ja tehdä parhaani pitääkseni blogin elävänä myös jatkossakin.
Tämän blogisuosituksen lisäksi meidän perheen elämässä tapahtuu vähän jotain muutakin jännää.. Ehkä ne, jotka ovat blogiani seuranneet osaavat arvistaa, mistä voi olla kyse, mutta paljastan tämän salaisuuden viikon aikana. Täytyy vain keksiä joku kiva tapa tehdä paljastus 😉