Miten valita neuvola?
Sain tietää raskaudestani jo viikolla 3+4 ja nyt mennään 5+1. En ole vielä ilmoittautunut neuvolaan 1) koska pelkään yhä, että tämäkin raskaus menee kesken ja 2) koska en osaa valita neuvolaa.
Suomessahan neuvola määräytyy asuinpaikan perusteella, mutta täällä Ruotsissa on ns. fri vårdval – vapaa hoitovalinta (?), jonka mukaisesti kaikilla on oikeus valita, mihin terveyskeskukseen tai neuvolaan haluavat mennä. Valinnanvapaudesta seuraa kuitenkin ongelmia minunkaltaiselleni ”hälläväliä” – ”kylläsejärjestyy” – ”teensenmyöhemmin” -tyypille, joka ei jaksa perehtyä eri neuvoloiden tarjontaan. Täällä on esimerkiksi tarjolla sellaisia ihan tavallisia kunnallisia neuvoloita, joissa esikoisenkin kanssa ollaan käyty. Ja sitten on niitä yksityisiä, joissa peruspalvelut ovat ihan ilmaisia (valtio maksaa), mutta joissa rahalla saa sitten ostaa kaikkea lisäkivaa – lisäultria, kuvia vauvasta, raskausvalmennusta, mammajoogaa, meditaatiota.. niin, kaikenlaista!
Periaatteessa olen sitä mieltä, että noilla perusjutuilla pärjään. En esimerkiksi esikoisen aikana valmistautunut vauvantuloon oikeastaan mitenkään, kävin normineuvoloissa ja sain lahjaksi kaikki vauvantarvikkeet, koska lähipiirini oli vauvavaristelusta enemmän innoissaan kuin minä. Silti esikoisen kauhean synnytyskokemuksen jälkeen haluaisin kuitenin neuvolan, jossa heillä on mahdollisimman paljon aikaa minulle, ettei mitään jää vain huomaamatta. Siis sellaisen kivan neuvolatädin, jolla ei ole kiire, ja joka ei stressipäissään esimerkiksi kirjoita äitiyskorttiini, että testitulokseni HIV-, kuppa- ja hepatiittitesteissä ovat POSITIIVISET, vaikka siis todellisuudessa olivat kaikki negatiiviset. (Voitte kuvitella yöhikoilut, kun eräänä iltana ennen neuvolakäyntiä satuin vilkaisemaan korttiini ja huomasin, että ”onkohan sillä tädillä nyt jäänyt kertomatta jotain mulle? Mistä oon kaikki nämä taudit voinu saada herranjestas!!!!”. Anyway, haussa on siis stressitön neuvolatäti, mikä voi tietysti nykypäivänä olla mahdoton yhtälö. Silti, tämän perusteella vaaka kallistuu yksityisen klinikan puoleen.
Viikonlopun kotiläksyni onkin tutkia eri neuvoloiden arvosteluja keskustelupalstoilta ja lopulta maanantaina ottaa se luuri käteen ja soittaa valitsemaani paikkaan. Alkuraskauden ultrakin on varaamatta, mutta se suoritetaan sitten varmaan siellä samassa paikassa…
Esikoinen Kätilöopiston virkatussa pipossa ensimmäisenä päivänään tässä maailmassa <3