Toinen lapsi haaveissa

11084241_10152602231071899_3031563021740634066_n.jpg

 

Esikoisemme täyttää pari kuukauden päästä kaksi vuotta ja ajatus toisesta lapsesta on kypsynyt mielessämme jo pari kuukautta. Olimme alunperinkin ajatelleet, että haluaisimme vielä toisenkin lapsen, ja että ikäeroa saisi olla se klassiset 2-3 vuotta. Kuitenkin elämä on mitä on, ja vasta vähän ennen joulua aika alkoi pikkuhiljaa tuntua kypsältä. Työasiat alkoivat järjestyä, asunto oli kunnossa ja esikoisesta oli kuoriutunut minikokoinen pikkuihminen. Huomasin hymyileväni kaikille vaunuja pukkeleville äideille ja kurkkivani koppien sisään. Yhtäkkiä oma lapsi tuntuu jo niin aikuistuneelta. 

Ennen joulua teimme siis päätöksen jättää ehkäisyn ja yrittää toista lasta. Tärppi tulikin ensi kerrasta, enkä ollut uskoa asiaa itsekään. Tarkistin netistä raskauslaskureista, että lapsen laskettu aika olisi 22.8.2016. Saisin siis kokea raskauden kesäaikana, päinvastoin kuin viimeksi, kun sain talvivauvan. Sekä minä että mieheni olimme onnemme kukkuloilla! Ehdimme kertoa raskaudesta jo lähimmille perheenjäsenille, mutta sitten se tapahtui, mitä jokainen nainen pelkää. Keskenmeno. 

Olin jouluostoksilla vain viikko sen jälkeen, kuin sain tietää olevani raskaana. Kaikki oli mennyt hyvin, ehkä jopa liian hyvin. Takaraivossani minulla oli tunne, että tässä raskaudessa oli jotain outoa. Kun edellisen kanssa olin jo ennen positiivista raskaustestiä alkanut voida pahoin ja tuntenut omituista huminaa päässä, turvonneista rinnoista puhumattakaan, tällä kertaa en tuntenut yhtään mitään. Paitsi siellä jouluostoksilla ollessani tunsin yhtäkkiä, kuinka lihakset kipeytyivät alaselästä. Tunne oli outo, vaikkakaan ei vaarallisen kivulias. Hoidin ostokset loppuun pala kurkussa ja kävelin kotiin. Koko matkan kotiin mietin mahdollista keskenmenoa, olin nimittäin lukenut jostakin, että tuo alaselkäkipu yleensä voi merkitä alkavaa keskenmenoa. Kotiin päästyäni asia olikin selvä. 

Keskenmenoni käynnistyi ja loppui täysin spontaanisti viikolla 5+2, joten kyseessä oli kai ns. kemiallinen raskaus. Silti, jo viikossa ehdin maalailla ihania unelmia ja tulevaisuudenkuvia, joissa meillä olisi loppukesästä pieni vastasyntynyt. Näin ei kuitenkaan käynyt. Pettymys oli suuri, mutta tunnen päässeeni siitä yli melko hyvin. En uskonut tietenkään keskenmenon sattuvan omalle kohdalleni, mutta tapahtuneen jälkeen olen huomannut, että varsinkin varhaiset keskenmenot ovat yleisempiä kuin tiesinkään. Ainakin tiedämme, että voin tulla raskaaksi. Silti, empatiani kaikkia niitä naisia kohtaan, jotka ovat menettäneet lapsensa ennemmin tai myöhemmin kasvoi omalla kohdallani.

Tällä hetkellä tilanne on siis se, että keskenmenon jälkeen on mennyt yksi kierto, josta en kuitenkaan raskautunut. Toiveet ja luottamus tulevaisuuteen ovat kuitenkin vielä korkealla, ehkä jo ensi kuussa meitä onnistaa? 

Perhe Lapset Raskaus ja synnytys

Raw cheesecake

11201886_10152686337241899_3336172551612873364_n.jpg

Kun nyt reseptejä ollaan alettu jakelemaan, niin tässäpä teille maailman makein hyvänolon kakku. Raakakakku, joka maistuu ja näyttää ihan juustokakulta! Itse en ole raakakokkailuun ihan niin pahasti vielä vinksahtanut, mutta tykkään kokeilla kaikkea uutta. Henkilö, jolta sain reseptin mainosti kakkua niin aamupalaksi, välipalaksi, treeniruoaksi kuin jälkiruoaksikin sen sisältämien terveellisten rasvojen ja antioksidanttien vuoksi. Ja tottahan se on, ei tästä reseptistä löydy oikeen mitään, mikä ei olisi terveellistä. Parasta tässä kakussa on kuitenkin se, että se maistuu todella hyvältä ja siitä tulee täyteen helposti. Kakkua tarvitsee varata aika pieni pala jokaiselle syöjälle, ja se tyydyttää sekä pikkunälän että makeanhimon. Jos et ole vielä testannut raakaruokia, niin tästä on hyvä aloittaa.

Se resepti: Kakku koostuu kolmesta kerroksesta – pähkinäisestä pohjasta, mansikkaisesta ja kermaisesta keskikerroksesta (huom. ei sisällä kermaa!) ja sorbetmaisesta päällyskerroksesta, joka viimeistelee raikkaan kokonaisuuden. Kaikki kerrokset tehdään erikseen, ja jokaisen kerroksen jälkeen kakku laitetaan pakkaseen kovettumaan. Kannattaa siis tehdä kakku parin päivän aikana, jottei tule kiire.

Tarvitset;

Kerros 1

200g manteleita

10 taatelia (laita veteen kuivatut taatelit)

1/4 dl vettä

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimella, monitoimikoneella tms. pahkinärouheeksi, jonka painelet kakkuvuokaan, jossa on irroitettavat reunat.

Kerros 2

6 dl cashewpähkinöitä

1dl agavesiirappia

1 banaani

200g mansikoita

3 limen mehua

1 tl vaniljapulveria

1/2 dl kookosöljyä

Sekoita pähkinät kermaiseksi mössöksi, ja lisää sen jälkeen kaikki muut ainekset ja sekoita kuohkeaksi kermaiseksi seokseksi. Kaada seos vuokaan pähkinäpohjan päälle ja laita vuoka pakastimeen vähintään puoleksi tunniksi ennen seuraavan kerroksen tekemistä.

Kerros 3

200g mansikoita

1 limen mehu

1/2 dl agavesiirappia

2 rkl chiasiemeniä

Sekoita mansikat limen mehun ja agavesiirapin kanssa. Lisää sitten chiasiemenet ja anna seoksen seistä hetki. Kaada sitten seos edellisen kerroksen päälle vuokaan ja aseta kakku taas pakkaseen vähintään 5-6 tuntia. Ota valmis kakku ulos pakkasesta n. 1 ennen tarjoilua.

Jos kakkua jää, kannattaa sitä säilyttää pakkasessa. Toivottavasti maistuu!

14085_10152686337136899_3051618969732061050_n.jpg

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Vastuullisuus