Superbloggarien lapset ja kuinka paljon blogissa kannattaa kertoa?

Tänään olen miettinyt sosiaalisen median ja blogien raadollisuutta. Olen nimittäin aitiopaikalla seuraamassa Ruotsin suurimman äitiysblogin ja suurimman miesbloggaajan elämiä ja kaikkea sitä hyvää ja vähemmän hyvää, jota kyseiset blogit heidän elämäänsä tuovat. En usko, että Paula ja Hugo ovat Suomessa kovinkaan tunnettuja, joten kerrottakoon, että he ovat nuoria, parikymppisiä bloggaajia. Heillä on kohta kolmevuotias, suloinen tyttö Molly ja parikuukautinen pikkuvauva Leonore, jonka kummeiksi meitä on iloksemme pyydetty! Hugo ja Paula asuvat Tukholmassa ja kirjoittavat perhearjestaan, treenaamisesta ja milloin mistäkin. Hugo kuuluu Ruotsin crossfit-eliittiin ja on siis sattumoisin lankomieheni. Paula taas on parissa vuodessa saanut bloginsa kautta satoja tuhansia seuraajia ja kuuluu siis ehdottomasti naapurimaan blogieliittiin.

Noh, siihen varsinaiseen asiaan. Viime viikolla Hugo postasi blogiinsa lyhyen videon, jossa hän hassutteli Mollyn kanssa autossa, pikkuneidin istuessa parin tyynyn päällä auton takapenkillä. Ilman turvaistuinta siis. En ole sen tarkemmin tietoinen tapahtuman todellisesta laidasta, mutta Hugon tuntien kyse on varmasti ollut ajattelemattomuudesta, jostain lyhyestä leikistä ja naiviudesta. Videosta syntyi kuitenkin täällä Ruotsissa kauhea härdelli ja sadat lukijat kommentoivat parin blogeihin siitä, kuinka huonoja ja vastuuttomia vanhempia he ovat, kun riskeeraavat lapsensa elämän blogivideon takia. Itse videohan oli todella tyhmästi tehty, ja sekä Hugo että Paula pyysivätkin anteeksi virhettään, ja vannoivat, että Molly kyllä yleensä matkustaa turvaistuimessa (mikä on siis totta). Osa lukijoista närkästyi videosta niinkin paljon, että oli tehnyt parista ilmoituksen sosiaaliviranomaisille! En voi kuin kuvitella, miltä tuntuu, kun vieraat ihmiset tekevät ilmoituksia perheestäsi sosiaaliviranomaisille. Ihmiset, jotka eivät oikeasti tiedä elämästäsi mitään. Silti, he tietävät kaiken.

Monet bloggaajat esittelevät elämäänsä hyvinkin avoimesti blogeissaan. Voi seurata raskausaikaa, synnytystä, vauvan kehitystä, lapsen kasvamista jne jne. Ja tottakai juuri näistä asioista on myös lukijana kiva lukea! Mutta kuinka moni miettiikään näitä bloggaamisen vaarapuolia? Että samalla, kun joka päivä saa paljon positiivista palautetta ja ylistyksiä, voi yksikin väärä liike saada aikaan lumivyöryn. Nyt en voi liioitella tätä kohua, se on vain yksi esimerkki, mutta saa aikaan ajatuksia.

Blondinbella, jonka blogi taitaa olla se Skandinavian suurin, on tehnyt tietoisen valinnan pitää lapsensa ulkona blogista. Hän ei näytä kuvia lastensa kasvoista, vaikkakin mainitsee nämä nimellä ja kertoo usein arjestaan. Moni seuraamani bloggaaja on viimeaikoina siirtynyt samaan taktiikkaan, eikä enää jaa kuvia lapsistaan. Minusta onkin ihan tervettä, että lasten kuvien jakamista mietitään tarkemmin. Ainakin olisi hyvä miettiä asiaa siltä kantilta, että minkälaisia vauva- ja lapsikuvia haluaisi itsestään löytyvän Googlen avulla. Nythän ei meistä kasikytlukulaisista yleensä löydy sellaisia vauvakuvia tai edes ihan niitä nuoruuskuviakaan, mutta tämänpäivän lapsilla tulevaisuus on varmasti ihan toinen. Itse olenkin päätynyt jonkinlaiseen kompromissiin: Jaan kuvia pojastani rajoitetusti, eli en koskaan kuvia, joissa hän on alasti tai jotka voisivat muuten altistaa hänet negatiivisille seuraumuksille. En myöskään ainakaan toistaiseksi kerro poikani nimeä, vaikka sen varmasti jotenkin voi selvittää, jos todella haluaa. Kuitenkin blogini päähenkilö on minä itse, eikä lapseni. Niin tulisi mielestäni olla kaikissa blogeissa, ja onkin hyvä, että blogilapsista käydään keskustelua. Heidän omaksi parhaakseen – Ei kateuden tai kostonhimon takia.