Vanhojen tavaroiden viehätys
En yleensä ota asukuvia, mutta tänään olen erityisen ylpeä siitä, mitä minulla on päällä töissä. Äidin vanha kauluspaita suoraan kultaiselta 80-luvulta! Löysin tuon vähän jo ajanmyötä kellastuneenkin paidan vanhempieni vaatehuoneesta pari vuotta sitten, ja siitä lähtien se on seurannut minua mukanani asunnosta toiseen, opiskelijaelämästä äitiyteen ja konttorirottaelämään. Joskus olen pitänyt paitaa rumana, mutta en ole raaskinut luopua siitä tunnesyistä. Aamulla paita kuitenkin osui käsiini vaatekomerossa ja huomasin sen taas sopivan päivän fiiliksiini. Tässä paidassa on asennetta.
Joitakin vuosia sitten en voinut kuvitellakaan käyttäväni jonkun vanhoja vaatteita, tai tuhlaavani viikonloppuja kirpputoreilla kiertelyyn. Nyt viikonloppukirppikset ovat yksi mieliharrastuksistani ja surffailen harva se päivä tutkaillen eri nettikirppisten ja huutokauppojen tarjontaa. Kirpputoreilla minulle tärkeintä ei ole se tavaroiden ostaminen, vaan ihan vain niiden hypistely ja katseleminen. On olemassa niin paljon hyvintehtyä ja kaunista tavaraa, joilla kaikilla on oma historiansa ja tarinansa. Vanhoja vaatteita ja esineitä hypistellessä on ihana miettiä, kuka niitä on ennen käyttänyt ja miten. Olen todellinen haaveilija, ja näen historiassa ja tarinoissa kirppisesineiden arvon. Ajatelkaa, jos esineet voisivat puhua. Mitä tarinoita ne meille kertoisivat!
Minusta on jotenkin lohdullista, että hienostivalmistetut ja elämää nähneet tavarat ja vaatteet löytävät kirpputoreilla ja huutokaupoissa uudet kodit. Ne eivät mene hukkaan, kaatopaikalle poltettavaksi, vaan saavat uuden omistajan, joka nauttii niistä. Äidin paita päällä tunnen oloni paljon lämpimämmäksi. Mietin, miltä äitini näytti paita päällä kasikytluvulla, mitä hän ajatteli tulevaisuudestaan ja elämästään, mistä hän haaveili? Tätä tunnetta ei vaatekaupasta arki-iltana pikaisesti ostettu kertakäyttöriepu voi antaa.