Tontilla kesäloman jälkeen

Aikaa on kulunut edellisestä postauksesta ja paljon on ehtinyt tapahtua.
Kaikki ylimääräinenaika on mennyt taloprojektin ylläpitämiseen, tiedottamiseen ja eri asioihin perehtymiseen, kuten juuri viimeksi sähkö- ja valaistuskuvat. Olemme myös kerenneet reissaamaan kaikki viikonloput ympäri Suomea.

Rakennuslupaa odotellessa kävimme myös toukokuussa ottamassa Mallorcalta etumatkaa kesään ystäväperheen kanssa.

blogi8.jpg

Vietimme aikaa nauttien auringosta ja urheillen, kävimme torilla, uimassa, puistoissa ja kokeilimme eri aktiviteetteja.

Hotellimme oli ihan Alcudia beachilla meren rannalla ja sieltä oli hyvät kulkuyhteydet.

Oli voimaannuttava kokemus ja suositusten arvoinen paikka.

Tuliaisiksi toin mm. kuvassa olevia älyttömän hyväntuoksuisia saippuoita Alcudian toripäiviltä

sekä Nalle-pelin kummipojalle, joka toi lapsuusmuistot mummolassa voimakkaasti mieleen. 

blogi5.jpg

2018-05-20-23-11-29.jpg

2018-05-20-16-36-18.jpg

 

TONTILLA TAPAHTUU

 

2018-06-15-11-47-14-813.jpg

Meidän tontti oli aluksi kauttaaltaan pelkkää kukkaniittyä täynnä toinen toistaan upeampia kasveja ♥

Suuri omenapuu, karviais-, puna- ja mustaviinimarjapensaita,

raparperia, luumupuita, pioneja, ruusuja..

Kaikkialla ihania kukkia ja pensaita!

 

Kaikki kasvusto saivat kuitenkin lopulta surullisen kohtalon

 

yleiskuva.jpg

 

kun maarakennustyöt alkoivat. 

Arveltiin, että paljon kauneutta kärsii. Ei kuitenkaan uskottu että kaikki katoaisi reunoja myöten.

IMG-20180706-WA0020.jpg

Olen kuitenkin onnellinen, koska kaiken voi kasvattaa uusiksi ja saamme uuden pihan haluamillamme kasveilla ♥

Itse olen todella poropeukalo vain, mutta uskon että miehen isä hoitaa homman mielellään, kun on innokas puutarhuri.

2018-07-25-20-40-54.jpg

Perustukset Perustava Oy :ltä on tullut kyllä nopeasti pystyyn. Tämä kaikki tuli vuorokaudessa ! :)

Siitä se alkaa nousemaan pikkuhiljaa ja ensi viikolla Dekotalo aloittaa meille talon pystyttämisen (Y)

Koti Sisustus