Syömishäiriö?

Moikka!

Seuraavaksi jaan tarinaa, kun sairastuin syömishäiriöön, anoreksiaan. Kokemus on ollut iso osa elämääni noin 5-6 vuoden ajan. Osa tarinaani, kasvuani ja asia, joka on vaikuttanut nykyisen Selinaan, millainen olen nykypäivänä, sekä mihin asioihin kiinnitän helposti huomiota. Sairaus on vaikuttanut unelmiini ja urahaaveisiin. Tahdon auttaa asian kanssa kamppailevia. Toivon tarinani auttavan jotakuta. <3

Vuosi oli 2016 keväällä. 13-vuotias Selina on aktiivisesti käynyt koko talven kuntosalilla ja juoksulenkeillä. Hän huomasi jossain vaiheessa liikunnan tuovan muutosta juuri murrosiän muokkaamaan kehoon. Alitajuntaisesti ruoan määrä vähentyi, vaikkakin säännöllisyys ruokailuissa pysyi, määrät tippuivat koko ajan pienemmäksi. Kontrollointi alkoi. Vieläkin epäselvää mitä yritin kontrolloida, ja miksi, minkä takia. Epäilen yhtenä syynä murrosiän tuomaa ahdistusta, vertailua muiden kehoihin. Tunsin itseni isommaksi kuin olinkaan.

Olen ollut vauvana ”pyöreämpi” vauva. Lapsuuden ja murrosiänkin, olin jopa alipainoinen, silti 13-vuotiaana pienet muodot alkoivat ilmeisesti ahdistamaan. Muistan, kuinka usein katselin peilistä itseäni, harvemmin kävin puntarilla. Vain peilikuvalla oli väliä, ilokseni huomasin keväällä vatsalihakseni näkyvän, rasvani olivat tippuneet hyvin pieneksi. Ruokailutilanteet olivat ahdistavia, tuli selkeät kielletyt ja sallitut ruoat, herkut olivat hyvin harvinaisia, enkä niitä itse ostanut, söin lähinnä kun oli ”pakko”eli esimerkiksi synttäreillä jotain pientä, etten näyttäisi tyhmältä tai ettei kukaan ihmettelisi, kun en ottaisi mitään. Herkut kirjasin paperille ylös sekä liikuntamäärät, herkut piti käydä kuluttamassa listasta juoksulenkillä tai tehdä rankempi salitreeni. Niin sydäntäsärkevää ajatella tätä aikaa, muistan niin selkeästi ahdistuksen, elämä pyöri koko ajan ruokailun ja liikunnan ympärillä, välttelin ruokailutilanteita, sosiaaliset tilanteet vähentyivät ja olin todella väsynyt.

Kesän (2016) alussa odotti ulkomaanreissu hyvän ystäväni ja hänen perheensä kanssa. Ennen tuota loppukeväällä äitini alkoi huomauttaa minulle laihtumistani, syömistäni ja oli huolissaan. Itse sanoin, että kaikkihan on hyvin, syön hyvin ja olen alkanut harrastamaan aktiivisesti liikuntaa, kaikki on hyvin, kaikki on hyvin. ” Olet ihan turhaan huolissasi”. Kevään aikana riitelimme paljon. Laihduin loppukeväästä nopeassa ajassa hyvin paljon, ja kuukautiseni loppuivat kevään aikana. Lopulta äitini otti yhteyttä kouluterveydenhoitajaan, joka kutsui viestillä minut keskellä koulupäivää hänen luo. Arvasin heti mistä oli kyse. Menin, juttelimme ja hän kyseli voinnistani, hän totesi siinä vaiheessa jo minulle, että olen liian laiha ja että minulla olisi syömishäiriö. Olin vihainen äidilleni, mutta myös itselleni, olin paljastunut, mutta silti kielsin itseltänikin sairauden. ”Enhän edes ole liian laiha”, he vain ylireagoivat. Asiat etenivät siihen, että kouluterkkari laittoi lähetteen Seinäjoen syömishäiriöpoliklinikalle. Minulle selvisi, että sinne menisimme äitini kanssa yhdessä alkutapaamiseen, jossa tapaisin tulevan hoitajani ja ravitsemusterapeutin. Vieläkin epäilin itseni olevan sairas. En halunnut ajatella asiaa, sillä kesäloman alkaessa oli kiva juttu tiedossa, josta halusin nauttia.

Kesäloma alkoi ja lähdin kaverini ja hänen vanhempiensa kanssa Kreikkaan viikoksi. Tuona aikana, emme ”urheilleet”paljoa (silloin ajattelin näin), liikuimme paljon silti kävellen, pyöräillen, uimme, loma-aktiviteetteja. Söimme joka päivä ulkona, kuten yleensäkin ulkomailla. Yritin välttää ”herkuttelua”, söin usein esimerkiksi salaatteja,”terveellisiä pastoja”, mutta muutaman kerran sallin ”herkkuja”, lähinnä kun oli pakko. Laihduin tuon viikon aikana entisestään. Lomasta on jäänyt kuitenkin lämpimät muistot. Nautin lomasta ja meillä oli hauskaa!

Suomeen ja kotiin tullessa kotona odotti syömishäiriöpolilta tullut kirje. Ahdistus iski, en tiennyt mitä odottaa. En kunnolla muista, mitä silti ajattelin noina aikoina.

Muutaman päivän päästä menimme äitini kanssa ensimmäiselle käynnilleni, vastassa oli 2 hoitajaa ja ravitsemusterapeutti. Tuon tapaamisen aikana myönsin itselleni olevani sairastunut anoreksiaan. Muistan, että olin myös helpottunut lopulta, helpottunut asian paljastumisesta, en voinut, enkä pystynyt enää peittelemään asiaa, olin myös todella, todella väsynyt. Tuosta päivästä alkaen alkoivat säännölliset käyntini hoitajallani, joka yllätykseni oli mies. Ajattelin ensin, että olisin halunnut naishoitajan, miehille olisi vaikeampi avautua. Mutta häneen tutustuen, tajusin olevan onni, että juuri hän oli terapeuttini. Hänestä tuli tärkeä henkilö elämässäni, viimeinen käyntini 2020 syksyllä hänen luonaan oli haikeaa. On ihmeellistä miten terapeutista tulikin niin tärkeä. Hän kuitenkin näki ja tuki kasvuani nuoresta tytöstä täysi-ikäiseksi naiseksi. Ravitsemusterapeutti laati heti aluksi minulle ravintosuunnitelman, johon kuului kauhukseni esimerkiksi jälkiruoat päivittäin. Ruokailuja oli 5 kertaa, ja kaikki ruokailut sisältivät tarkat määrät, kaikilla aterioilla oli vaihtoehtoja erilaisista hiilarin, proteiinin, rasvojen lähteistä. Alkuun äitini annosteli ruokiani, punnitsi ne minulle valmiiksi, opin silmämääräisesti siitä erilaisten ruokien määrät. Listassa painotettiin, että nämä olivat vähimmäismäärät, mutta itse otin listan hyvin tarkasti, en halunnut syödä yhtään enempää kuin oli pakko ja mitä listassa luki. Aluksi olin yllättävän yhteistyöhaluinen, söin aika mukisematta sovitut määrät ruokaa. Tätä kesti hetken aikaa, kunnes takapakkeja alkoi tulemaan. Siitä lähtien alkoi sairaudesta paraneminen ylä-ja alamäkien kanssa.

Heti alkuun minulle tuli liikuntakielto. Painoa seurailtiin jokaisella kerralla kun kävin hoitajani vastaanotolla. Aina en itse saanut painolukemaani nähdä. Paranemisen edistyessä ja painon korjaantuessa, sain alkaa liikkumaan pikkuhiljaa. Tuona kesänä olin joitakin päiviä päiväosastolla syömishäiriöpolilla: Päivän aikana mukana oli muutamia hoitajia minun ja muiden syömishäiriötä sairastavien kanssa, olimme viihtyisässä tilassa aamupalasta välipalaan, kukin söi oman ruokaohjelman mukaan,muutaman kerran teimme yhdessä ruokaa. Päivissä oli myös erilaisia kevyitä aktiviteetteja, esimerkiksi kirjastossa käynti, rentoutumisharjoituksia, juttelimme eri aiheista, tv:n katselua, ulkoilua lähialueella ja omaa aikaa jossa moni luki kirjaa, piirteli, oli puhelimella jne.Teimme myös yhdessä ruokaa muutaman kerran. Hoitajat olivat tukena ruokailuissa, niiden toteutumisessa ja helpottamisessa. Kesän jälkeen en muistaakseni käynyt enää päiväosastolla. Mielestäni päiväosastolla oli ihan mukavaa. Nuo ajat ovat vähän hämärän peitossa, olin todella väsynyt jonka suurin aiheuttaja oli siis aliravitsemustila.

Syksyllä 8lk alkaessa aloin voimaan paremmin pikkuhiljaa kesän jälkeen. Sain liikkuakin jo noin pari kertaa viikossa. Syksyllä avasin hoitajalleni innostuksestani aloittaa uutta liikuntaharrastusta. Ehtona aloittamiselle oli riittävä syöminen ohjeiden mukaan. Totesin muutaman vaihtoehdon joukosta hoitajalleni, että juoksusta kyllä tykkään ja olisikohan Seinäjoella jotain juoksuvalmennusta / -ryhmää. Ja sellainen löytyi! Aloitin kestävyysjuoksun entisen, hyvän valmentajani kestojuoksuryhmässä. Muistan, että menin ensimmäisiin juoksutreeneihin 14-vuotis synttäripäivänäni. Eli tuosta on nyt 5 vuotta. Sain käydä alkuun varmaan 1krt viikossa näissä harjoituksissa, pikkuhiljaa, enemmän, mutta hyvin maltilla koko ajan ja paranemisen ehdoilla. Tykästyin juoksuun, ja kehityin siinä ajan myötä, sain uusia ystäviä ryhmän kautta ja joidenkin kanssa olen vieläkin tekemisessä! <3

Tajusin ja huomasin, että jos haluan urheilla ja kehittyä, täytyy minun myös syödä riittävästi. Olen ajatellut, että urheilu ja etenkin juoksu on edistänyt paranemistani. Se vain on niin. Kunnon kehittymisen kannalta oleellista on riittävä syöminen ja LEPO. Sen tajusin aika alkuvaiheessa, mutta toteutus ei ollut niin helppoa, eikä toki vieläkään helpointa. Jos et syö tarpeeksi, et voi kehittyä, etkä voida hyvin. Myös vireystilani yleisesti alkoi kohota, kun elimistö alkoi saamaan ravintoa ja lepoa.

Kipuilin paljon ravintosuunnitelman kanssa. Alkuun selkeä, tarkka ravintosuunnitelma on syömishäiriötä sairastavalle todella hyvä ja tärkeä apukeino, vaikka se kivalta ei tuntuisikaan. Oli hyvä että minullekin sellainen heti tehtiin. Paranemisen edistyessä ravintosuunnitelman muuttuessa muutamaan kertaan koin ”listasta” enemmän ahdistusta. Olin siis todella tarkka, etten söisi mitään ylimääräistä kuin mitä listassa oli vähimmäismäärä. Vaikka minulle sanottiin, että voin ja on suotavaa myös syödä enemmänkin kuin ”täytyy”. Toiveestani jossain kohtaan ravintosuunnitelma otettiin pois. Koen, että tämä oli yksi askel paranemiseen. Vapauduin jollain tapaa, ja lopulta uskalsin syödä rennommin ja myös herkkuja.

Lopulta huomasin, että mitään pahaa ei lopulta tapahtuisikaan, vaikka söisinkin ”herkkuja”. Mitä enemmän herkuttelulle altistin, sen vähemmän kamalemmalta se enää tuntui.

Pikkuhiljaa yritin unohtaa määriä listasta ja syödä nälän mukaan, mutta kuitenkin riittävästi. Tässä apuna oli painon tarkkailu käynneilläni hoitajalla. Tavoitteena oli alusta asti siis saada painoa nousemaan, päästä pois aliravitsemustilasta sekä saada kuukautiseni takaisin. Sekä voittaa loppujen lopuksi vahvasti psyykkinen sairaus, anoreksia.

On ollut ajanjaksoja, kun suunta on ollut vain ylöspäin. Painon nousu ei ole niinkään ahdistanut. Sitten oli hetkiä, kun syömishäiriö, pakkoliikunta, vähäinen ruoka, kontrollointi otti kunnolla vallan. Painon lukema, mieliala, tahtotila, ahdistuksen määrä, on vaihdellut paranemisen aikana. Jossain kohtaa kuukautiset tulivat takaisin, joissain jaksoissa taas lähtivät pois painon tippumisen seurauksena.

Kävin kesällä 2018 ensimmäisissä ”kunnon” juoksukisoissani. Se kesä oli ns ”kokeilukesä”, ja seuraavana kesänä (2019)  itselläni oli jo selkeämmät tavoitteet, eli kehittyä 800m-1500m matkoissa. Tuo oli muutenkin hyvä kisakesä ja silloin olen tehnyt nykyiset henk.koht. ennätykseni juuri noilta matkoilta. Kesällä 2020 en pystynyt koko kesänä kisaamaan jalkavamman takia, mutta hyvä asia oli, että tuona kesänä, 2020 parantumisprosessini alkoi olla todella hyvällä mallilla. ”Koronakevät” (2020) oli myös merkittävää aikaa parantuminen edistyi. Jotenkin se kotona olo, aikaa ajattelulle ja ajatusten työstämiselle saivat hommaa eteenpäin. Syksyllä 2020 oli viimeinen käyntini hoitajallani ja sain ”terveen paperit”.

Kevät- ja kesä 2020 oli merkittävää aikaa parantumiselleni.

Koen, että vaikka olin tuolloin niin sanotusti ”terve”, on parantumisprosessi jatkunut vielä sen jälkeenkin. Näin melkein 1,5 vuotta tuosta hetkestä kun sain”terveen paperit”, koen että olen nyt vasta alkanut olemaan jotakuinkin terve. Olen kuullut ja kokenut itsekin, että syömishäiriöt ovat siitä petollisia sairauksia, että kriiseissä, huonoissa elämäntilanteissa sairaus voi aina ”uusiutua” tai nostella päätään. Täytyy opetella hallitsemaan syömishäiriötä, eikä niin että se hallitsee sinua. Eli, on normaalia että sinulla saattaa tulla syömishäiriö ajatuksia, vaikka olisitkin ”terve” ja parantunut syömishäiriöstä.

Näissä hetkissä itse mietin ja pohdin itseni kanssa; Haluanko oikeasti palata entiseen? Miksi? Onko se sen arvoista? Miksi, miksi ja miksi?

– Älä palaa menneisyyteen, sillä tällä sairaudella ei ole mitään sinulle, etkä ole sen arvoinen että joutuisit kokemaan sitä enää, kukaan ei ole sairauden arvoinen. Sairauden tavat eivät tee muutakuin hallaa sinulle.

Anoreksian sairastaneena minulla on kokemusta vain tästä syömishäiriöstä, mutta uskon pystyä puhumaan kaikkien syömishäiriöiden puolesta monessa eri asiassa tästä aiheesta.

Yksi asia on varmaa; En toivoisi kenenkään sairastuvan syömishäiriöön. Olen kuullut muutaman kerran aika kauhean kommentin: ”Olisipa minulla syömishäiriö”tai ”olisipa minulla anoreksia”. Toivon että mietit toivettasi uudestaan.

Marraskuu 2021:

Olen parantunut pahimmasta syömishäiriöoireilusta. Huomaan, että stressaavissa ja epämiellyttävissä elämäntilanteissa syömishäiriöajatukset nostavat päätään yhä, mutta osaan potkaista niitä useimmiten pois. Uskon, että tulevaisuudessa pystyn vielä olemaan vapaampi syömishäiriöajattelusta, sillä sekin on mahdollista. Uskon ja tiedän, että on mahdollista olla täysin terve.

Kuitenkin, ruoka ei enää hallitse elämääni juurikaan. Vain se, että saan tarpeeksi usein ja riittävästi ravintoa. Sallin itselleni herkkuja ja osaan nauttia niistä. Liikunta-leposuhteeni on parantunut matkan aikana. Olen armollisempi, tiedän ja tunnen omat rajani, tykkään itsestäni, luonteestani, ulkonäöstä riippumatta, ja koen itseni kauniiksi ja vahvaksi nuoreksi naiseksi. Osaan olla ylpeä itsestäni jo siitäkin, että jaksoin jatkaa parantumisprosessia, vaikka olikin hetkiä, jolloin toivoa ja tahtoa ei itselläni ollut. Että jatkoin silti.

Olen onnellinen toimivasta kehostani <3
Nykyisin olen rento herkuttelija, tykkään syödä paljon mitä mieleni tekee.

Kyse on oikeasti psyykkisesta sairaudesta. Vaikka tiedän ja tiesin fatkoja ravinnosta, liikunnasta, levosta jne. Toteutus on eri asia. Kyse on sairaudesta.

En halua olla ja elää niinkuin anoreksia-Selina. Haluan olla Selina. Aito Selina.

En olisi uskonut elämäni olevan terveenä näin onnellista. Syömishäiriö”kupla” on petollinen. Se ei ole kaikki. Sinulla on luvassa parempaa. Elämä terveenä vain on.. PARASTA.

Haluan sanoa,..

sinulle, joka epäilet sairastuneesi syömishäiriöön: Uskalla hakea A-P-U-A. Olet sen arvoinen. Ei ole ”riittävän sairasta”. Elämäsi tulee olemaan parempaa kuin uskotkaan kun pääset ajan kanssa eroon syömishäiriöstä.

 sinulle, joka epäilet tuttavasi/perheenjäsenesi/ystäväsi, olevan sairastanut syömishäiriöön tai asia on jo tiedossa: Uskalla kysyä sairastuneelta varovasti hänen vointiansa ja kertoa olevasi huolestunut hänestä. Ole tukena, älä tuomitse. Ole kuuntelija, sinulla ei tarvitse olla vastauksia. Jos sairastunut ei ole saanut apua, voit tarjota hänelle apua etsimällä yhdessä ammattilaisia lähialueelta auttamaan, esimerkiksi kannustamaan häntä menemään lääkäriin, terveyskeskukseen jne.

sinulle, joka olet sairastunut syömishäiriöön: Toivon, että olet saanut apua. Jos et, aloita avun hakeminen esimerkiksi lähialueesi terveyskeskuksesta tai katsomalla Syömishäiriöliiton sivuilta yhteystietoja joihin voit olla yhteydessä. Jos mahdollista, uskalla puhua ja kertoa sairaudesta läheiselle. Jos olet saanut apua ja päässyt avun piiriin, hyvä sinä ja onnea <3. Usko, usko, luota, luota itseesi. Tiedä, että parantumisprosessi tulee luultavammin olemaan ylä- ja alamäkiä. Mutta älä lannistu, tulee päivä ja aika, kun olet terve. Ja se on sen arvoista. Myönnä sairaus itsellesi, ja hyväksy tilanne. Uskalla antaa aikaa ja tilaa parantumiselle.

Äläkä luovuta, ja vaikka luovuttaisit, tulet nousemaan sieltä. Kuvittele syömishäiriön ja sen tuomien ajatusten olevan pikkupirulainen olkapäälläsi. Ethän halua, että jokin toinen määrittelee mitä ja miksi sinun täytyisi tai ei saisi tehdä asioita? Sinun elämäsi, ei tämän pikkupirun, joka ei halua sinun onnistuvan ja olevan onnellinen. Sinun elämäsi tulee olemaan parempaa kuin uskotkaan tervehtyessäsi.

Ja vielä: SINÄ PYSTYT SIIHEN!

sinulle, joka olet parantunut syömishäiriöstä: Hyvä SINÄ <3. Olen onnellinen sinun puolestasi. Onnea, onnea, onnea ja onnea. Toivon, että olet onnellinen. Jos haluat, uskalla puhua kokemuksestasi eteenpäin ja näin tsempata sairastavia, että heidänkin on mahdollista parantua.

Olit tilanteessa kuin tilanteessa, apua löydät syömishäiriöliiton sivuilta ; https://syomishairioliitto.fi/

Parantuminen on sen arvoista ja SINUN arvoistasi.

Syömishäiriöstä pystyy parantua, ja se on sen A-R-V-O-I-S-T-A.

Kiitos sinulle, jos jaksoit lukea tänne asti. Haluan jakaa tarinaani positiivisessa valossa antaakseni sinulle vertaistukea, näkökulmia, tsemppausta sekä apua syömishäiriöön sairastuneelle, läheisenä vierestä syömishäiriötä sairastavan seuraavalle, parantuneelle, apua tarvitseville.

Olen kiitollinen saamastani avusta ja tuesta lähipiiriltäni ja sairaanhoitopiiriltä. En usko, että ilman heitä olisin tervehtynyt näinkin ”nopeasti”. Syömishäiriö kun voikin pahimmassa tapauksessa olla loppuelämän riesa.

Olen yksi niistä, joka onnekseen sai apua ja lopulta parantui.

Kiitos! <3

         -Selina

hyvinvointi mieli terveys syvallista
Kommentit (2)
  1. vilhelmiina hellstén
    30.11.2021, 11:07

    Tärkeä aihe mistä kirjoittaa ja lukea, itsekin syömishäiriön selättäneenä ajattelen näin. Ja helpotus on aina kuulla, että apua on saatu ja se apu on vastaanotettu <3

    Superihanaa joulunodotusta sinä kaunis nainen! <3

    1. <3 Paljon kiitoksia! Ja ihana kuulla parantumisestasi ja jos teksti ja aihe oli mielekästä lukea. Kiitos samoin myös sinulle! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *