Mikähän siinä on, kun on nuori äiti, niin tekee kaiken muka väärin?

Olen yleensä neuvolassa ohittanut olankohautuksella kritiikit siitä, miten Oliver kasvaa ja miten me elämme arkemme. Mutta viime neuvolakäynniltä lähdin pää niin täynnä raivoa kuin vain voi olla. Alustan tätä aihetta kertomalla Oliverin syntymämitat, eli pituus 50 cm, paino 2890 g ja pää 33 cm. Olin intoa täynnä, kun saavuin neuvolalle, koska tiesin Oliverin olevan kerrankin pulleampi kuin normaalisti. 

Ensimmäisenä katsottiin Oliverin mitat: pituus 65,2 cm, paino 6250 g ja pää 41,2 cm. Tässä kohtaan olin aivan puulla päähän lyöty, Oliverin paino suhteessa pituuteen on muka sama kuin kaksi viikkoa sitten (paino kahdessa ja puolessa viikossa +350 g). Lääkäri sitten kysyi päivän syömisrytmin ja kerroin hänelle, että syömme 4 kertaa päivässä soseita, jotka menevät niin hienosti alas, sekä maitoa annan silloin syömisaikoina ja niiden välissä (yht. n. 500-600 ml).Olin vähentänyt Oliverin soseita viime neuvolan jälkeen hieman, koska paino ei ollut noussut kuukaudessa kuin 400 g.  Kysyin, sitten lääkäriltä onko mitään apukeinoja tuohon maidonjuomiseen, koska Oliver ei suostu sitä enää kunnolla ottamaan vaan söisi ennemmin sosetta ja sylkee maidot ulos. Teen puurot sekä soseet maitoon juuri sen takia, että saisi tarpeeksi niitä vitamiinejä ja kivennäisaineita. Ihan kuin lääkäri ei olisi edes kuunnellut kysymystäni kunnolla vaan vastasi minun antavan liikaa soseita ja painon huonon kehittymisen johtuvan maidon vähyydestä. Ei mitenkään siitä, että tässä kuukauden sisällä, Oliver on ensiksi sairastanut kaksi viikkoa ja sitten seuraavaksi tulikin kaksi hammasta. Lääkärin vastauksesta tuli niin sellainen olo, että olen täysin epäonnistunut äitinä, koska en saa poikaani juomaan maitoa. 

Paras oli kuitenkin, kun kävimme läpi kysymyslomaketta, jonka olimme Vesan kanssa täyttäneet. Läpikäyminen meni jotenkuten näin:
Lääkäri: Olette merkinneet käyttävänne alkoholia ajoittain, käytättekö sitä kotonanne vai?
Minä: Ei, vaan käymme ulkona istumassa iltaa välillä kavereidemme kanssa. (Molemmat käyneet kerran Oliverin synnyttyä)
Lääkäri: Yhdessäkö? Missä Oliver on silloin?
Minä: Erikseen olemme olleet ja toinen on ollut kotona silloin Oliverin kanssa.
Lääkäri: Jaahas. Ja kerrot urheilevasi n 5-6 kertaa viikossa, miten tämä on mahdollista? (Tässä kohtaa äänensävy oli erittäin tuomitseva)
Minä: Kerroin hänelle kuinka halusin pois raskauskiloni mahdollisimman nopeasti ja kuinka on paljon mukavampaa olla Oliverin kanssa, kun olen tyytyväinen itseeni. Ja sanoin myös Oliverin yleensä nukkuvan juuri silloin iltapäikkärit, kun olen pois. 
Tuli tästä keskustelusta hieman sellainen olo, että lääkäri piti minua nuorena äitinä, joka ennemmin käy ulkona ja treenaamassa kuin on poikansa kanssa. 

Päällimmäisenä tästä neuvolakäynnistä jäi mieleen se, kuinka huonoksi itseni tunsin. Ehkä myös ylireagoin noihin sanomisiin, en tiedä.

Kotiin päästyäni etsin kuvia minusta sekä Vesasta ja löysin myös neuvolakorttini. Itse 5 kk iässä painoin 5450g ja olin 62 cm pitkä, eli minäkin olin todella hoikka ja kuvista tiedän, että Vesakin oli todella hoikka vauva. Miksi näitä ei kysytä neuvolassa tai edes oteta millään lailla huomioon perintötekijöitä. Jokainen ihminen on yksilö, mutta neuvolassa vauvojen pitäisi jokaisen sopia yhteen samanlaiseen muottiin. EN YMMÄRRÄ! 

Meidän hoikkapoika <3