Kerroinkin minun ensimmäisessä julkaisussa lyhyesti itsestäni ja omasta arjestani. Ajattelin nyt laskeutua edellisen unelma – osion jälkeen pilvilinnoista takasin keskelle hektistä arkeani.

Herään joka aamu noin kello 5.40, kun mieheni antaa minulle aamusuukon, kysyy kumman vuoro on hakea tytär päiväkodista (koska tätä asiaa ei jostain syystä pystytä sopimaan edellisenä ilta) ja lähtee töihin. Siinä minä sitten puoliunessa hetken mietin, miksei rakas mieheni voi viedä aamulla koiraa(ni) ulos pissalle, koska minun aamusta tulee kaaos jokatapauksessa. Sitten nukahdan (semi-tuohtuneena) uudestaan ja torkutan herätyskelloa kuudesta varttia vaille seitsemään. Jollain ihmeen tahdonvoimalla saan vietyä tyttäremme päiväkotiin kahdeksaksi aamiaiselle (nyt täytyy kuitenkin myöntää, että välillä uhmakas lapsemme saa aamulla sellasen shown pystyyn, ettei me millään keretä päiväkotiin ennen yhdeksää ja silloin seuraavat eivät pidä paikkaa).

Tämän jälkeen minun päiväni jatkuu kolmella mahdollisella tavalla;

1. Pyöräilen nopeasti takaisin kotiin, vien koiran aamulenkille ja lähden töihin. Tämä tapahtuu useimpina aamuista.
2. Kerkesimme tyttären kanssa viedä koiran yhdessä aamulenkille ennen päiväkotia ja päiväkodista pyöräilen reippaasti salille ennen aamuvuoroa. Tämä olisi ihanteellinen aamu.
3. Minulla on iltavuoro tai arkivapaa, eikä minulla ole kiire muualle kuin aamujoogaan, joka alkaa yhdeksältä. Tämä tapahtuu muutamana päivänä viikossa. Ja vaikka on ihanaa, että on olemassa iltavuoroja ja arkivapaita, ne päivät on ihan hukkaan heitettyä yhteistä aikaa perheen kanssa, koska jos on arkivapaa, on viikonloppuna töitä. Jos on iltavuoro, tulen kotiin 21.30 ja lähden koiran kanssa ulos, kun muu perhe nukkuu (lue: kuorsaa).

Tässä välissä kerron sen verran, että meidän kodista on yhtä pitkä matka (1,5km) päiväkodille ja minun työpaikalle, mutta ne ovat vastakkaisissa suunnissa. Eli toisin sanoen, suhaan edestakaisin joka aamu. Ja jos liikkuisin vaikka autolla, ei varmasti olisi mitään ongelmaa keretä suorittamaan päivän askareita, mutta minä kuljen pyörällä (tai talviaikaan linja-autolla) niin hikihän siinä tulee.

Työpäivän jälkeen alkaa sama suhaaminen kuin aamulla.Tyttö päiväkodista kotiin ja ruuan kimppuun. Usein meillä tehdään kerralla enemmän ruokaa ja harvemmin aamuvuoropäivänä tarvitsee siis ruokaa tehdä. Kun isäntä tulee kotiin puoli viiden aikoihin, lähden koiran kanssa pissalle nro 2. Kuudelta meillä alkaa iltapuuhat (suihkut ja iltapala) ja tavoitteena olisi saada nuorempi tytär sänkyyn seitsemän aikoihin. Iltasadun jälkeen hän kuitenkin valvoo ja katselee kirjosta kuvia vielä tovin, mutta nukahtaa sinne ihan itsekseen. Minä lähden koiran kanssa pissalle nro 3 kahdeksan aikoihin ja kun tulemme kotiin on mies siirtynyt jo sänkyyn ja nukahtelee puhelinta selaillessa.

Luppoaika tuolla väleissä täyttyy milloin milläkin, kauppareissuilla, ruuanlaitolla, puhelimessa puhuen, puhelinta pläräten, leikkipuistoilla, torstaisin äiti-lapsi -jumpalla, kauppareissuilla, yllätysvierailla ja ihan vaan juttelemalla vaikka säästä tai auttamalla teiniä läksyissä.

Kiireisistä päivistä ja olemattomasta parisuhdeajasta huolimatta olen kiitollinen siitä, että minulla on maailman ihanin, lähes 3-vuotias tosi pahassa uhmaiässä oleva, huutava ja kitisevä ja mariseva ja sotkeva pieni pellavapäinen tyttö. Ja hänellä on maailman ihanin isosisko, 17-vuotias superteini, joka kävelee aina luurit korvilla ja kännykkä kädessä, paitsi silloin kun ajaa vaaleanpunaisella mopollaan tai harrastaa omaa lajiaan. Ja näillä tytöillä on maailman ihanin isä, 45-vuotias keski-ikäistyvä jokapaikan höylä, joka kotiin tullessa lössähtää meidän sohvalle, johon on painunut hänen muotoinen monttu ja avaa meidän uuden telkkarin ja plärää kaikkia kanavia sekaisin kunnes kello tulee 18 ja alkaa iltapuuhat. Kaikista unelmista tämä on kuitenkin se paras ja olen onnelinen, että saan elää ja hengittää sitä joka päivä.

Kiitos ajastasi,

Heidi