Negatiiviset ihmiset

Voi että miten karmivaa on se kun vietät aikaa negatiivisten ihmisten seurassa. Ihan kuin he imisivät sinusta kaiken positiivisen energian. He valittavat kaikesta. Koskaan ei ole mikään hyvin – ei MIKÄÄN. Auta armias jos mainitset negatiivisyydesta, hehän hyppäävät silmille. Tai toinen lajityyppi, joka valittaa ettei koskaan näe ketään ja tuntee olonsa yksinäiseksi, mutta ei omalta kiukultaan näe niitä ihmisiä jotka yrittävät olla ystäviä – niitä harvoja jäljellä olevia. Lajityyppejä on lisääkin, mutta minua alkaa heti masentamaan kun alan ajattelemaan negatiivisuutta.

Ajatellaampa työyhteisöä. Työyhteisöön on parkkiintunut vanhojen työntekijöiden kokoonpano jotka vuosien saatossa ovat lietsoneet itsensä negatiivisuuden ilmapiiriin. Yhdessä on kiva lietsoa toisia ja itseään työnantajaa, muita työkavereita ja muuten vaan kaikkea vastaan.  Milloin palkka on huono, milloin pomo, milloin työtuoli.. jne. Jokaisesta asiasta löytää negatiivista jos niin haluaa. Miksi nämä ihmiset eivät vaihda työpaikkaa? Jokaisesta asiasta löytää myös positiivisenkin puolen. Itse olen huomannut että mitä enemmän olen negatiivisten ihmisten kanssa sitä enemmän tiedostan tuon negatiivisuuden ja karsin itseltäni sen pois. Tavallaan tuo toimii peilinä.

Itse olen tiedostomattani alkanut karttamaan negatiivisten ihmisten seuraa. Mutta sitten aloin miettimään mistä tuo negatiivisuus johtuu? Onko se huonon itsetunnon seuraamusta? Onko heillä joku lapsuuden trauma, mikä nostaa päätään? Voisiko se  olla suojamekanismi, siihen ettemme todella näkisi millainen ihminen on. Vai onko se vaan pinttynyt, opittu tapa, mistä ei pääse eroon, niin kuin leopardikaan ei pilkuista pääse eroon. Vai johtuuko se naisilla hormoneista, mutta entäs sitten miehet? Voiko se olla masennusta? Miten negatiivisuudesta kärsivää ihmistä voi auttaa? Minä ainakaan en ole kyennyt löytämään mitään keinoa. On todella kurjaa nähdä toisten ihmisten elämän valuvan hukkaan heidän keskittyessään negatiivisuuteen.

Monesti luulemme sen kuuluisan ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolen, mutta näin ei kyllä todellakaan ole – juuri koskaan. Miten oppisimme arvostamaan sitä meillä on, eikä pyrkiä aina vain parempaan. Eikä sitä aina kaikesta tarvi valittakaan. Elämästä pitää nauttia -meille jokaiselle annetaan vain yksi elämä.