Miksi en laihdu, sitä ihmettelee moni, varsinkin näin kesäisin. Minä muiden muassa. Olen aina ollut alipainoinen. Siihen asti kun täytin 30v. Sitten tulikin kiloja kuin taikaiskusta, niitä tuli yli 10, nyt painan jo yli 70kg.

Olen yrittänyt tehdä vaikka mitä taikakeinoja asian eteen. Viime vuoden keväänä palkkasin jopa hyvinvointivalmentajan. Asetin valmennukseen kolme tavoitetta: Liikunnan ilon löytäminen, Kilojen tiputtaminen, terveellinen ruokavalio. Kaikissa muissa pääsin tavoitteisiin ja loistavaa työtä teinkin itseni kanssa.
Mutta ei, kilot ei tipu. Ei kirveelläkään. MIKSI?

Mietin miksei minulla ole hituakaan itsekuria laihduttamiseen? Voiko se johtua siitä ajatuksesta mikä on syöpynyt mieleen jos lapsesta: Olet alipainoinen sinun pitää syödä.  Toinen ajatus: voin syödä mitä vaan lihomatta. Sipsejä olen syönyt koko elämäni. Olen yrittänyt olla sipsilakossa, mutta en pysty. Mutta toisaalta. Lääkäri jossain kohtaa sano mulle katsoessaan mun kolestroliarvoja, silloin vielä kun painoin 10 kiloa vähemmän,  että sulla on harvinaiset geenit, ne ei osaa ottaa pahoja rasvoja. Hän ei ollut koskaan nähnyt niin hyviä arvoja. Siksi mun rakkaus sipseihin ei näy suoraan kiloissa. Tuokin kommentti taas sai mut uskomaan, että voin niitä syödä. Toki hän sanoi että ylettömyyksiin ei saa mennä. Ja on olemassa ihmisiä jolla on sama juttu kolestrolin kanssa, mutta ovat saaneet sydänkohtauksia. Ei niitäkään lukemia voi kun raamattua tulkita.

Niin takaisin itsekuriin. Siis olen palkannut hyvinvointivalmentajan, liityin ruokapäiväkirjaklubiin, olen järkevöittänyt syömistä. Mutta ei, en jaksa kun pari viikkoa noudattaa kaikkia ohjeita ja sitten taas unohdan. Ruokapäiväkirjaa tehdessäni tosin huomasin että rasvan määrä on liian suuri ja proteiinin määrä liian pieni. Mutta mitä sitten, miten löydän tasapainon. Kuka minua piiskaisi kohti hoikempaa minää? Itsekuri tai omatunto sitä ainkaan ei tee. Olen yrittänyt pohtia, että syönkö liian vähän. Onko se alkoholi jota tulee viikonloppuna nautittua, joka romuttaa kaiken. Mutta olen viettänyt myös alkoholitonta elämää eikä sekään auttanut. Tai silloin kun vietin tipatonta ja herkutonta kuukautta niin silloin tosin hävisi muutama kilo. Mutta kyllähän elämästä pitää nauttiakin. Ei sitä voi elää elämäänsa rajoitusten mukaan ja miettien jokaista suupalaa.

Liikuntaakin minun elämässä on sopivasti, liikun paljon. Liikunta kun on ollut aina elämässä mukana kilpaurheilunkin muodossa, joten laihduttavaa keinoa siitä ei minulle saa.

Selasin eilen muiden blogeja ja huomasin etten ole yksin näiden pulmien kanssa. Se lohduttaa, mutta ei siitäkään motivaatiota itselleen saa.

Kunpa löytäisin kultaisen keskitien.