Rosenin lumoissa?
Sairaalassa lojuessani viime syksynä luin lehtijutun Rosen Terapiasta ja päätin kokeilla sitä heti kun mahdollista. On tullut aika purkaa patoutuneet tunteet ja hävittää stressi kauas pois. Varsinkin nyt tämän syksyn tullen haluan aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä ja Rosen Terapia on osa sitä suunnitelmaa.
Tietysti tutkin netistä keskustelupalstoilta mitä siitä oikein puhutaan. Jotkut olivat hoidon aikana nauraneet, jotkut olivat itkeneet..reaktiot vaihtelivat aika paljon. Mietin ittekseni, että mitähän minulle mahtaa käydä? Onko se liian rankkaa? Mitä jos sydän ei kestä? Jollekin oli terapeutti sanonut että hoidettavalla ei ole ongelmia mitä hoitaa, mitä jos minulle käy samoin? Mitä jos terapeuttini, jonka umpimähkään valitsin ei olekaan kiva. Kaikki pelot olivat turhia.
Minun oma Rosen (kutsun häntä nimellä Rosen) on todella mukava ja jostain syystä minulle tuli voimakas tunne, että olemme tavanneet jossain aiemmin – ehkä unissa, tai jossain muualla. Kuka tietää.
Olen käynyt Rosen terapiassa nyt kaksi kertaa ja molemmat kerrat vaikuttivat hyvin eri tavalla minuun. Ensimmäisen kerran jälkeen pillahdin kotona itkuun, sinnittelin kotiin (ettei vaan kukaan näe, huooh) asti ja sitten itku tuli, ei kunnolla vielä, mutta hyvä aloitus. Toisen kerran jälkeen tuntui kevyemmältä, melkein jopa iloiselta.
Hoidossa ollaan ensin vatsallaan ja Rosen hakee kehon jännityskohdat käsillä. Hoito ei ole hierontaa vaan siinä hoidetaan käsin sivellen tai painaen, ja en tiedä hoidon aikana tapahtuu, mutta todellakin mieli alkoi avautumaan ja muistin käsittämättömiä asioita nuoruudesta, lapsuudesta – elämästä ylipäätään. Huijaamaan Rosen terapiassa ei pysty, keho reagoi jatkuvasti kaikkeen mitä mielessä liikkuu, välillä hymyilin, välillä vavahtelin, välillä suolet pitivät ääntä. Vatsalla ollessani luonnollisesti hartioiden jumit löytyivät helposti, ilman neuvojani.
Jossain kohtaa hoitoa käännytään selälleen ja sitten vasta riemu repesi ja mitään mitä Rosen minulle sanoi ei tullut kyllä yllätyksenä. Olen padonnut käsittämättömän määärän tunteita sydämeeni ja kasvattanut vahvan kehon ja vahvan suojamuurin. Olenhan ollut koko elämäni, aina lapsesta asti, itsenäinen, niin itsenäinen, että se taitaa olla haitaksi. Ensimmäisessä hoidossa käytiin aika paljon lapsuutta ja nuoruutta läpi (20v) aikoja läpi. Suurimman osan hoidosta minulla oli sellainen tunne kuin joku istuisi rintani päällä, ikään kuin minulla olisi tulppa rinnan seutuvilla ja se ei aukea ei, ei sitten millää. Rosen sai kun saikin jonkin verran taiottua tuota tunnetta pois, tunne purkautui suun kautta hiljalleen… hoidon tehokkuudesta jonkin verran kertoo se, että otin lasin vettä välittömästi hoidon jälkeen. Ei hyvä idea, minua sattui rintaan ja rinnassa oli kuin möykky ja vesi meinasi jäädä jumiin..mutta sain kumminkin taisteltua vesikulauksen alas. Rosen totesi sen olevan normaalia hoidon jälkeen.
Seuraavaan hoitoon menin hieman jännittyneenä, olihan ensimmäinen kerta kumminkin melko raju. Varsinkin minulle, joka ei halua käsitellä mitään asioita vaan patoaa ne sisälleen, koska niin olen aina tehnyt. Nyt joku tuntematon voima hivuttaa niitä minusta pois, pelottavaa.
Toisessa hoidossa olin enimmäkseen hiljaa, samoin Rosen oli hiljaa..välillä hän kysyi mitä mietin, miltä tuntuu..Sain olla melko yksin mieleni kanssa. Jossain kohtaa hoitoa huomasin että kuvittelen että minulla on rinnassa pullonkorkki, sellainen korkista tehty iso, korkki on niin iso, että se estää tunteiden tulemisen ulos. Kerron kuvitelmastani Rosenille. Hän riemastuu selkeästi pyytää minua kuvittelemaan että korkkiin tulee reikiä ja tunteet tulee läpi siitä…siihen en pystynyt vaan kuvitelmissani korkki kutistui vähitellen. Ei kuitenkaan kokonaan, vaan paljon on vielä tekemistä..
Jossain kohtaa hoitoa huomasin tekeväni mielikuvaharjoitusta, samaa harjoitusta mitä tein viime keväänä (2011) yhdessä hyvinvointivalmentajani kanssa. Harjoituksessa kuviteltiin aita, tikkaat, ja oma mielikuva tulevaisuudesta aidan toisella puolen. Tikkaat kuvaavat ystävien tukiverkostoa – eli jos tikkaat ovat ohuet niin tukiverkostokin on heikko. Minun tikkaani olivat vahvat puiset pyöreistä puista tehdyt, aitakin oli vahva puinen pyöreistä puista tehty. Viime keväänä Ruohikko aidan toisella puolen oli harmaa ja ruskea. Olin kauhuissani, minulla on selkeä blokki tulevaisuutta kohtaan. Tein harjoitusta kotona vielä uudelleen, enkä saanut kotonakaan blokkia pois kuvitelmista. Noh, syksyn haasteet terveyden kanssa selittävät tuon harmauden.
Nyt toisella hoitokerralla Rosenissa tikkaat olivat vahvat, ruohikko aidan takana oli tuuhea ja korkea, aurinko paistoi. Taivas oli sininen ja ennen kaikkea ruohikko oli: Vihreä.
Hymyilin itsekseni.