Täällä sitä istutaan ja vietetään äitiyslomani viimeisiä tunteja, huomenna palaan takaisin opiskelun pariin. Äitiysloma oli jotain ihan muuta mitä olin etukäteen ajatellut. En ole koskaan pitänyt itseäni kotona viihtyjänä vaan aina olen paahtanut menemään paikasta toiseen. En tiedä johtuiko se siitä että äitiys on muuttanut minua vai enkö vain ollut koskaan kokeillut paikallaan olemista, mutta viihdyin erittäin hyvin kotona pienen tyttäremme kanssa. Nautin näistä kuukausista täysillä ja itku meinaa tulla kun tämä on nyt ohi ja joudun olemaan pienestä rakkaastamme useita tunteja päivässä erossa.

Äitiysloma meni hetkessä. Kaikki aina sanoivat että se menee nopeasti ohi mutta nyt vasta ymmärrän että se ihan oikeasti menee ihan hetkessä. Aiemmin olin ajatellut että luultavasti kaipaan 9kk jälkeen jo takaisin ”ihmisten ilmoille” mutta näin ei ole. Toki haluan olla ihmisten kanssa tekemisissä, mutta se mitä oikeasti nyt kaipaan eniten on pieni rakas tyttäremme ja jokainen hetki hänen kanssaan. Ahdistaa ja itkettää jo valmiiksi että en näe jokaista hänen tekemäänsä asiaa ja en saa olla paikalla halaamassa jokaista surua pois. Sehän on minun tehtäväni! Onneksi opiskeluni ovat jo niin loppusuoralla että joudun käymään koululla vain noin pari kertaa viikossa ja muutaman tunnin kerrallaan niin emme joudu pirpanan kanssa kovin paljoa olemaan toisistamme erossa. Vaikka jo raskausaikana ajattelin että se oli elämäni parasta aikaa, niin kyllä täytyy sanoa että tämä äitiysloma ha äitinä oleminen on parasta mitä tiedän. Ja tämä on muuttanut minua ihmisenä hyvin paljon. Ennen täytin kalenteria kaikenlaisilla menolla ja tekemisillä, nyt yritän pitää kalenterin mahdollisimman tyhjänä sellaisista tapahtumista joissa en voi olla Pirpanan kanssa yhdessä. Mikään ei ole tärkeämpää kuin oma lapsi, nyt vasta ymmärrän tuon lauseen todellisen merkityksen. Vihdoinkin mä olen löytänyt sen mitä haluan aina tehdä ja olla – ÄITI.