Se vaikeinta on näyttää olevansa heikko.
”Kauheinta olisi sen että joku huomaisi minut olevani heikko.” Montako kertaa sen on miettinyt huomaamatta. Et joku huomaisi kun teen mokan. Olevani kuntosalilla en saa liikettä toimimaan kun pitäisi ja painot kolahtaa. Nolahtuneena katon ympäri. Huomasiko joku? KAuheeta jos joku huomasi. Ajattele miten turhaa on, mitä mulle tapahtuu kun mokaan? Meneeks mun elämä pilalle? Lopettaaks kaikki lähelläni olevat ihmiset rakastaa minua sen takia vai eikö ketään uus tulee koskaan rakastaa mua sen jälkeen?
Kaikkihan mokaa. Koko ajan. Eiks elämä on just yrittämistä kysymys? Eiks yrittääminen kuuluu mokaaminen. Joskus onnistuu joskus ei, ”aina ei voi voittaa” onhan vanha sanonta.
Ajattelin ennen liikaa sitä miten kauheeta olisi kun mokaisi. Kun olisi yläasteella ja kaikki nauraisi mulle ja kukaan ei haluaisi olla mun ystävää enää kun olisin mokannut.. Olkoon yläasteella sellaista tai ei niin ollan aikuisia ihmisiä. Eikö pitäisi olla kypsempi kun sitä? Toivoisin niin.
Ei enää nauraisi kun joku mokaa eikä sitä ottaisi kun elämä olisi ohi kun joku nauraa tai kattoo kummasti.
Sama kun nyt, kun kirjoitan suomeksi palstan vaikka suomen kielen käyttö oli kerran mun suurta pelkoa. En ehkä puhu tai kirjoita täydellisesti kun varmaan huomaa mutta onnistuin päästä pelkoni yli ja olla välittämättä jos joku tuomitse minua sen takia etten ole täydellinen ja mokaan jossain joskus ja jossain koko ajan. huomaan kuitenkin että olen onnellisempi kun jaksan yrittää eikä pelkää enää. Ja miten oppisin jos en yrittäisi ja harjoittaisi?
Nykyään ja ehkä aina, en tiedä, tuntuu että kaikki pitää aina olla niin täydellistä, niin onnistunut. Se on ollut suurta ongelmani, oppia ettei kaikkea on pakko olla niin täydellistä. Se on ihan okoo mokata ja ei vaan itsekseen vaan myös muiden edessä. Se on vaan inhimillistä ja antaa ehkä myös mahdollisuuden muille olla epätäydellinen ja ottaa vähän painetta pois.
Toivoisin että muistaisi tämän ja että edes päiväks antais ittelleen anteeksi mokuista ja myös tilaa ja anteeksiantoa niille joka mokaa vaikka se vaikuttaa teihin. Näen nykyään tärkein olevan osan olevan sen että yrittää. On syy siihen miksi lapset pitäis kannattaa lopputulosta katsomatta, koska miten ne muuten oppisi?
Vaati aika paljon olla urhea ja näyttää muille olevansa heikko, se on minun mielstäni vaan niin tärkeätä. En tarkoita ettei koskaan olisi parempi olla mokaamatta mutta jos ei pelkäisi sen niin paljon kaikissa asioissa niin eiks se nostaisi suuren painon harteista? Ja saisi ehkä hieman mielenrauhaa samalla.
Olen miettinyt näitä asioita viime aikona kun olen yrittänyt alkaa pitää itestäni taas tai jopa rakastaa itseäni. Uus projekti, katotaan miten menee, tällä hetkellä tuntuu hyvältä.