Ei muisteta pahalla

eimuistetapahalla.jpg
Haastattelin kirjailija Veera Niemistä (virallisesti Ahlgrén) kesällä. Silloin hänen uusi kirjansa Ei muisteta pahalla (Tammi 2018) ei ollut vielä ilmestynyt. Puhelimme siitä, onko Nieminen Avioliittosimulaattorin (Tammi 2013) vuoksi nimilaputettu huumorikirjailijaksi. Hän arveli, että näin saattaa olla. Samalla hän sanoi, että uudessakin kirjassa on huumoria.

Niinpä tartuin Ei muisteta pahalla -kirjaan kepein mielin. Odotin Avioliittosimulaattorin kaltaista vetävää kerrontaa, nolonhauskoja tilanteita ja väärinymmärryksiä. Pian huomasin, että tämä uutuus ei olekaan sillä tavalla hauska kirja kuin kirjailijan esikoinen oli. Kirjan päähenkilö Piipestä tulee mieleen Eleanor-hahmo (Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää, WSOY 2018). Jotain surumielisen raskasta ja ahdistavaa, silti kiehtovalla tavalla vistoa ja huvittavaa. Harmittaa, että ryhdyin kirjaan jonkinlainen ilottelu-genre mielessäni. Olisi mahtavaa pystyä suhtautumaan jokaiseen uuteen kirjaan ihan omana itsenään, vailla ennakko-oletuksia.

Pidin Ei muisteta pahalla -kirjasta paljon enemmän kuin Avioliittosimulaattorista, joka sekin oli hyvä. Tämänkaltainen tunnelma on minulle paljon vetävämpää. Kirja kertoo raastavan erotarinan kahdesta näkökulmasta. Päähenkilö Piipe ja ex-mies Juri vuorottelevat kertojina. Aluksi minua harmitti, kun melko pitkän Piipe-osuuden jälkeen ääneen tulikin Juri. Hyljeksin tätä ensin. Olin jo ehtinyt viehättyä Piipeen (mielestäni hyvässä lukukokemuksessa on aina se kokemus, että tunnen sympatiaa päähenkilöä kohtaan), ja Jurin kerronta tuntui turhalta. Pikku hiljaa Jurinkin näkökulma alkaa tuntua perustellulta. Viimeistään loppuratkaisun kohdalla on selvää, että tarinaa ei olisi voinut kirjoittaa vain Piipenä. Jurin näkökulma rakensi Piipestä monitahoisemman, joskin minun mielestäni vastenmielisemmän kuin alussa kuvittelin.

Kyllä kirjassa sitä huumoriakin on. Se on vain aika mustaa. Naurahtelin kyllä ääneen joissakin kohdin. Esimerkiksi perunaa pakoputkeen -kohtauksessa ja paskapaketti-muistelossa (näitä ei voi keksiä, kirjailijalla täytyy olla omakohtaista kokemusta näistä).

Suosittelen Avioliittosimulaattorinsa lukeneita sivuuttamaan kokemuksensa Ei muisteta pahalla -kirjan äärellä. Suosittelen kirjaa heille, joilla on joskus ollut raastava rakkaussuhde. Suosittelen tätä myös Gail Honeymanin Eleanorista pitäville. Suosittelen kirjaa lukupiireille. Kokoontukaa luettuanne yhteen ja pohtikaa, millainen rakkaustarina pääparille oikein kirjoitettiinkaan. Onko tällaisella rakkaudella koskaan tulevaisuutta?

Luin kirjan yhdessä päivässä, junassa matkalla Helsinkiin ja takaisin. Olin isoolla kirkolla kustantajani Otavan pihajuhlissa. Juuri Veera Niemiseltä kysyin neuvoa, miten kustantamon juhlissa pitää käyttäytyä ja miten pukeutua. Onneksi Veera neuvoi ja selvisin puhtain paperein. Uusin kirjani ilmestyy parin viikon kuluttua. 

 

Kulttuuri Kirjat Suosittelen Ajattelin tänään

Mielimatkalla on tultava kunnon hiki

mielimatka.jpg
Osallistuin viime kesänä polkujuoksutapahtumaan. Juoksin puolimaratonin. Jossain vaiheessa, ehkä noin 15 kilometrin paikkeilla, teki mieli kiljua juoksutovereille ilosta: tää on ihan parasta! Taisin olla tilassa nimeltä runner´s high.

Anssi Orrenmaan ja Katja Liuksialan kirja Mielimatka (Viisas Elämä 2017) kertoo liikunnan – ja tarkemmin luonnossa liikkumisen – aikaansaamasta flow-tilasta ja sen (mielen)terveysvaikutuksista. Kirjaa lukiessa en voinut muuta kuin nyökytellä. Juuri noin se menee, been there (and want to go back). 

Kirjaan on haastateltu erilaisia luonnossa liikkujia. On melojaa, vaeltajaa, hiihtäjää, juoksijaa ja pyöräilijää. Tekstistä välittyy, miten innokkaasti nämä eri lajien harrastajat ovat kertoneet kokemuksistaan. Vain juoksija tietää, millaista on, kun kulkee. Kulkemisella tarkoitan vain vähän sitä, että nyt jalka nousee ja tulee uusi ennätys. Enemmän tarkoitan sitä hyvän olon tilaa, mikä jossain vaiheessa pitkää juoksulenkkiä voi tulla. Kun ympäristö on miellyttävä: metsän tuoksu sateen jälkeen, esimerkiksi.

Runner´s high -termin opin muuten vasta tästä kirjasta. Opin, että sillä tarkoitetaan tilaa, kun juoksijan mieli ei lennä vaan lepää, ja omat ja maailman murheet jäävät hetkeksi edellisen mutkan taakse. Sitä ikään kuin unohtaa itsensä ja kaiken. Vapauttavaa! Termin myötä tajusin, että omilla juoksulenkeilläni en useinkaan pääse tuohon. Ajatus nimittäin lentää aivan hillitöntä kiitoa, kun olen juoksemassa. Olen tyytyväinen jo siihen, sillä lenkin jälkeen on aina jotenkin sellainen olo, että tulipa taas selvitettyä päätä. Runner´s high -tila vaatii kirjan mukaan parin tunnin juoksulenkin.

Tämä kirja on siitä kiva, että se on mukavasti jaksoteltu ja palasteltu. Siihen voi palata toviksi ja selata vaikka kohtaan, missä kerrotaan SUP-joogasta tai avantouinnista. Kirjoittajista Anssi Orrenmaa (jolta sain kirjan lahjaksi) on toimittajakollegani ja innokas meloja. Katja Liuksiala (jonka myös olen tavannut) on joogaopettaja ja toimintaterapeutti.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka tietävät, miten maaginen yhdistelmä urheilu/liikunta ja luonto on ja myös heille, jotka haluavat ottaa siitä selvää.  

Hyvinvointi Mieli Kirjat Suosittelen