Risteyksessä. Taas

Että minä vihaan tätä;
Déjà-vu:ta

Sitä elämäni on ollut viimeiset kuusi vuotta sen jälkeen, kun levitin siipeni lukion turvallisesta pesästä ulkomaailmaan. ”Aikuisuuteen”. Aivan kuin häntäänsä jahtaava koira, pyörin ja pyörin ympyrää elämäni kanssa vain löytääkseni itseni täsmälleen samasta paikasta kuin aluksi. Risteyksessä. Päätöksien pyhässä mekassa. Perkele.

Mieleeni palaa yhä uudestaan ja uudestaan se sama kysymys, jota on kysytty aina ala-asteesta asti: ”Mitä sinusta tulee isona?” Joskus tulee sellainen olo, että olin paljon viisaampi silloin, vaikka haaveet delfiinien kouluttamisesta ovatkin jo jääneet. Enää minulla ei ole vastausta, ellei oteta huomioon sarkastisia ”kyyninen kassatäti” tai ”sosiaalipummi”. 

Minulla on siis koulupaikka, mutta haaveet muualla. Tänään (toisen lukuvuoden kolmantena viikkona) tajusin vain sen surullisen asian, etten minä ymmärrä, osaa, enkä ole pahemmin edes kiinostunut pääaineestani (kemia..). Olen ihan murusina sen kanssa, mitä minun pitäisi tehdä opintojeni kanssa. Jatkaa vai jättää (tämäkin…) kesken. Ahdistaa vaan niin perkuleesti, kun pelkään jääväni taas täysin tyhjän päälle vailla suuntaa. Opiskelumotivaatiota ei myöstään kasvata se, että koska olen aloittanut syksyllä 2014 opinnot, minua ei lasketa ensi vuoden korkeakouluhauissa ensikertalaiseksi ja esimerkiksi haaveeni päästä lääkikseen tuntuvat katoavan yhä kauemmas… Vain 35% paikoista ainakin Turun yliopistossa varattu niille, joilla on jo ennestään korkeakoulupaikka. Että kiitoksia näistä, korkeakouluuudistukset. Voin vain kuvitella, miten paljon enemmän vastavalmistuneita jää viettämään välivuotta sen sijaan, että hakeutuisivat jatko-opintoihin.

Mutta. Lähteä vai ei? Ja mitä sitten teen? (lääkikseen hakemisen lisäksi, luonnonllisesti)
Koska murrun ikäkriisin alle ja luovutan, ja hakeudun jollekin toiselle alalle? Panikoinko kemian kanssa turhaan vain koska kurssi on vaikea ja turhauttava? Johtuuko tämä kaikki vain liiasta työmäärästä vai mikä tätä pääkoppaa taas oikein vaivaa??!

Hyvin iso osa minusta haluaisi vain pistää pillit pussiin ja ostaa lentoliput jonnekin hyyyyyyvin kauas. Austraaliaan tai Uuteen-Seelantiin voisi karata. Ainakin hetkeksi. 

Tai saa siitä hullu ainakin haaveilla.

#Edit.
Ai niin saakeli; Unia!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *